Mainos

 

Eletään postapocalyptista tulevaisuutta, jossa ihmisrotu on teurastanut kaiken elämän tieltään ja taistelee nyt toinen toisiaan vastaan kannibalismin hengessä. Viisi selviytyjää vaeltaa niityillä, yrittäen pysy hengissä. He löytävät sattumalta hylätyn kartanon, jonne päättävät majoittua yhdeksi yöksi. Talo on kuitenkin ansa ja kohta sitä jo piirittääkin useampikymmenpäinen joukko tappajia. Alkaa lopullinen taistelu elämästä ja kuolemasta.

 

Mainos

Jono

 

Lukuisia menestyselokuvia apulaisohjannut ja second-unit ohjannut suomalaissukuinen Douglas Aarniokoski on päässyt seitsemättä kertaa ohjaajan puikkoihin ja toteuttanut toimintajännärin, jonka käsikirjoitus on täyttä sheißea. Tarina sijoittyy yhteen paikkaan ja on kauttaaltaan kuivakka. Yleensä yhteen paikkaan sijoittuvat trillerit ovat erittäin imuisia, mutta The Day ei vaan osaa.

 

Metsässä

 

Draamaa jauhataan kaikkien viiden tyypin kanssa ja väkivaltaisuudella mässäillään muut ajat. Veri-ilottelut on tehty nopeasti After Effectsillä, joten laatu ei todellakaan vastaa aitoja veripusseja. Myös värimäärittely on aivan turhaan viety överiksi. Kyseessä on minibudjetin leffa, joka maistuu, näyttää ja tuntuu aivan keskinkertaiselta indietuotannolta.

 

Bonuksia Blu-ray:ltä ei löydy ainuttakaan.

 

KE

Mainos