The Dead Don’t Die -arvostelu – Zombielokuva, joka tekee katsojastakin aivokuolleen

Ohjaaja Jim Jarmusch on tunnettu hitaista ja tyylitellyistä elokuvistaan. The Dead Don’t Die tekee katsojastaankin aivokuolleen.

Elokuvan tarinassa maapallon akseli on nyrjähtänyt, joten zombit heräävät eloon. Pikkukaupungin tylsämielet joutuvat kaaoksen keskelle ihmettelemään menoa ja täten lakonisesti taistelemaan elämänsä puolesta.

Jim Jarmuschin uutukainen on elinvoimaltaan yhtä kuollut kuin zombiet, jotka elokuvassa pistävät pikkukaupungin sekaisin. Vitsin kohteena on lähinnä katsoja, joka laittaa rahansa elokuvalippuun. En halunnut kirjoittaa mitään tästä elokuvasta, sillä tuntuu, että kirjoittamalla mitä tahansa, kuulostaa leffa paremmalta kuin onkaan.

Hukkaan heitettyä potentiaalia

Elokuva on täynnä Jim Jarmuschin elokuvien näyttelijöitä, jotka ovat selkeästi pitkin hampain mukana maksamassa palvelusta takaisin. Hukkaan menee niin Bill Murray, Adam Driver, Tilda Swinton, Rza, Danny Glover ja muut elokuvaan jostain kumman syystä mukaan hypänneet näyttelijät.

The Dead Don’t Die osoittelee laiskasti syyttävää sormea niin katsojille itselleen ja poliittisille päättäjille, kuin myös omalle käsikirjoitukselleen. Elokuvan hahmot toisinaan tietävät olevansa laiskassa zombieleffassa, ja tämä komediaksi luokiteltava tekoälykäs ruokapöydälle jäänyt jämä naurattaa tasan kerran. Hukkaan heitettyä energiaa on kuin yliturboahdetussa ruosteisessa ladassa.

Harvemmin jää näin petetty olo elokuvan katsomisen jäljiltä, kuin mitä tämä Jarmuschin Romerolle kumarteleva sosioekonominen trollauspätkä saa aikaiseksi.

Kannattaako katsoa?

Sanotaan näin, että hidastempoinen ripulipaska, joka valuu seinällä överiksi menneen pizzabuffetin jälkeen on mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin tämä tavattoman hidas ja innoton pökäle. Jarmuschin tyylin fanit löytävät elokuvan ulkohuusitynnyristä varmasti älykästä kultaa ja suotakoon se heille. Kenenkään muun ei kannata koskea elokuvaan pitkällä tikullakaan.