Mainos
Pari Hollywoodin näyttelijäunelman perässä Los Angelesiin muuttavaa tähdenalkua kyllästyvät vaikeaan urapolkuun ja päättävät tuottaa oman elokuvan – elokuvan, josta tuli kaikkien aikojen paras huono elokuva.

The Disaster Artist kertoo tositarinaan pohjautuvan kertomuksen näyttelijän urasta haaveilevasta ujosta Gregista (Dave Franco) ja omituisesta liuhuletistä, Tommysta (James Franco), jolla tuntuu olevan jemmassa ehtymätön määrä rahaa. He päättävät oikaista urapolun Hollywoodissa tekemällä oman elokuvan, josta tulee kasa paskaa.

Mainos

Näyttelijä-ohjaaja James Franco on viime aikoina sekoillut pääasiassa Seth Rogenin kanssa erilaisissa härökomedioissa. Rogen on tietysti mukana myös tässä, mutta tällä kertaa pellet vetävät vakavaksi ja tekevät hyvää draamaa.

The Room -elokuvan tuotannosta kertova leffa on todella onnistunut biografia. Leffan lopussa jopa The Disaster Artistia ja The Roomia peilataan vierekkäin, jossa yhdenmukaiset kohtaukset saavat katsojan hymyilemään yllättävästä autenttisuudesta. Vaikka James Francoa ei lähtökohtaisesti uskoisi tämän kaltaiseen rooliin sopivaksi, onnistuu hän roolissaan erinomaisesti. Muukin casting toimii mainiosti. Franco on vetänyt ohjaajana mukaan myös pikkuveljensä, joka taipuu hienosti ujoksi komistukseksi.

The Room oli epäonnistunut draama, mutta The Disaster Artist on erittäin onnistunut kertomus sen kulisseista. Leffa toimii draaman ja kulttuurista kiinnostuneiden viihdykkeeksi, mutta Francon ja Rogenin sekoiluleffojen vannoutuneimpien fanien on syytä vältää tämä, sillä The Disaster Artistissa ei vitsailla penis- eikä peräaukkoläpillä.

Blu-rayn bonusosastolta löytyy kolme näin tehtiin -koostetta sekä mahdollisuus kytkeä kommenttiraita elokuvan ääniraidan päälle. Perussettiä siis.

The Disaster Artist on hyvä viihdyke ja popkulttuurisivistystä tarjoava yllättäjä.

Mainos