Mainos
The Grudge -elokuvien anti saa jälleen yhden kopiopaperin makuisen jatko-osan. Elokuva jää kummittelemaan katsojalle, mutta onko se toivottavaa?

Kauna-sarja, eli Grudge, eli Ju-On (suom. Kirous-Kauna) sai alkunsa vuonna 1998 Japanissa, kahden lyhytelokuvan myötä. Vuonna 2000 tehtiin ensimmäinen pitkä leffa, Ju-On: The Curse, joka ilmestyi Japanissa suoraan video- ja tv-levitykseen. Jatko-osansa jälkeen ilmestyi vuonna 2002 Ju-On: The Grudge, joka oli ensimmäinen valkokangas Kauna-leffa. Vuonna ilmestyi 2004 amerikkalainen The Grudge-elokuva, joka oli uudelleenfilmatisointi 2002 vuoden japanilaisesta alkuperäiselokuvasta.

Jatko-osia on sittemmin ollut sekä japanilaiselle, että amerikkalaiselle sarjalle. Onpahan Japanissa ilmestynyt myös Sadako vs. Kayako -elokuva, joka amerikkalaisen Freddy vs Jason -elokuvan tyyliin niputtaa sekä Kaunan että The Ring (Ringu) -sarjan pitkätukkakummitusdemonitytsylit piinaamaan pahaa-aavistamattomia japanilaisia.

Mainos

Nyt ilmestyvä The Grudge (2020) oli alunperin markkinoitu reboottina vuoden 2004 amerikkalaisversiolle, mutta paljastuikin lopulta olevansa eräänlainen “sivuosa”, jonka tapahtumat kulkevat 2004 vuoden leffan aikaan samanaikaisesti.

Mistä oikeastaan on siis kyse?

Kauna-leffoissa ideana on se, että kun talossa tapahtuu väkivaltainen kuolema, se jättää jälkeensä kirouksen, joka tarttuu kaikkiin, jotka talossa käyvät. Kun kirous on kerran tarttunut, siitä ei pääse enää eroon.

Kauna on malliesimerkki 2000-luvun Japanin tukkakauhugenrestä, jossa pitkätukkainen, hitaasti hoiperteleva ja valkoisiin pukeutunut riivattu naishenki piinaa yleensä tietämättömyyttään hänen kanssa tekemisiin joutuvia henkilöitä. Useimmiten naishenki itsekin on ollut väkivaltaisen kohtalon uhri ja tästä sitten jotenkin kovasti suutahtanut. Meininkiin kuuluu myös se, että henki piinaa uhrejaan ilmestymällä esim. suihkuun uhrin kanssa, tai peiton alle yöllä narisemaan ja tuijottamaan vittumaisesti, ennen kuin repii tai muuten pistää uhrinsa uuteen kuosiin järkyttämään muita.

Piinaava tarina

Fiona Landers (Tara Westwood) oli Japanissa hoitajana Kauna-talossa vuonna 2004. Hän koki siellä huonoa Feng Shuita ja palasi perheensä luokse Yhdysvaltoihin. Kun kerran on joutunut kaunan kanssa kosketuksiin, ei siitä pääse enää eroon. Landers toi siis mukanaan Japanin tuliaisina kaunan kotiinsa ja uusi kaunatalo syntyi. Tästä seuraa joukko päättömyyksiä ja mitätöntä tarinaa, johon liittyy miehensä menettänyt poliisi, äitinsä menettänyt etsivä ja vaimonsa muistinmenetykselle menettänyt aviomies. Jengi astuu syystä tai toisesta kaunataloon, ja siitä se hitaasti aukeneva pannukakku sitten alkaa haljeta.

“Nicolas Pesce on saanut idean leffaan ilmeisesti lompakon tyhjyyttä tuijottamalla”

Hei katsoja, olisko sulla heittää lipun hinta?

Ohjaaja-käsikirjoittaja Nicolas Pesce on saanut idean leffaan ilmeisesti lompakon tyhjyyttä tuijottamalla. Mitään uutta hän ei ole keksinyt, ja tarina itsessään on yhtä tyhjä kuin lompakkonsa.

Sinne tänne on ripoteltu kauhistelujen ympärille ankeita ihmiskohtaloita draamaa tuomaan, mutta millään tapahtumilla ei ole juuri mitään virkaa tai kunnon lunastusta. The Grudge on tyypillinen rahastuspätkä, jonka näyttelijöistä näkee kilometrien päähän, että osallistuminen on lähinnä köykäisen palkan takia hampaat irvessä suoritettu.

Resident Evil? Ei, Kauna.

Mikä meni pieleen?

The Grudge nappaa lähes saman tarinan kuin alkuperäisessä, mutta olevinaan ovelasti heittää sen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Väkivaltainen aviomies on korvattu väkivaltaisella vaimolla, mies tippuu rappuset naisen sijaan ja perheen kummitteleva pikkupoika onkin tällä kertaa pikkutyttö. Vau, mitä nerokkuutta ja ajan henkeä uhkuvaa innovaatiota.

Tukkakauhuikonit on vaihdettu henkien zombiemaiseen ulkonäköön. Hitaasti kohti valuva piina on vaihdettu typeriin äkillisiin lähikuviin zombinaamoista jumpscare-hengessä.

Tämän taikinan hiivat on selkeästi heitetty ämpäriin muihin hommiin.

Eivätpä alkuperäisessäkään ne ihmiskohtalot juurikaan liikuttaneet katsojaa, mutta siinä hidas piina ja turvapaikkojen, kuten suihkun ja sängyn häpäisy, jai varmasti kummittelemaan katsojan mieleen.

Kaunan kuola on sitkeää ja tahmaista.

Tällä elokuvalla ei ole mitään virkaa rahastuksen ulkopuolella, joten se kannattaa suosiolla jättää katsomatta. Toki, jos tykkää äkkisäikyttelystä, niin niitä tässä leffassa piisaa. Elokuva jää kummittelemaan sekä katsojan lompakkoon, että mieleen typeränä ja turhana rahantuhlauksena.