Mainos

Billy McMahon (Vince Vaughn) ja Nick Campbell (Owen Wilson) ovat menestyneitä kellomyyjiä, joiden työ loppuu modernin ajan myötä, kun kelloa tiiraillaan vain älypuhelimilla. Työttömäksi jääneet huippumyyjät eivät jää toimettomiksi, vaan puskevat tiensä läpi Googlen unelmatyöpaikkaan – työharjoitteluun. Harjoittelussa he huomaavat olevansa samalla rivillä 20-vuotiaiden kilpailijoidensa kanssa, jotka ovat kasvaneet koodiajassa ja ovat huippuyliopistojen kasvatteja. Tilanne näyttää mahdottomalta, mutta onko iän tuomasta kokemuksesta sittenkin enemmän hyötyä kuin nerokkaasta matikkapäästä?

disko

The Internship, eli työharjoittelu tuntuu ensimmäisen puolentunnin jälkeen huomattavan härskiltä Google-mainokselta, ja sitä se onkin. Googlella on näppinsä pelissä ja yhtiö promoaa elokuvalla niin ilmaisia tuotteitaan kuin Pohjois-Amerikan parasta työpaikkaansakin.

Mainos

Kun limaisesta mainosasettelusta pääsee yli, löytyy leffasta myös ihan toimiva komediapuolikin. Käsikirjoitus on turvallinen taistelutarina, joka sisältää opetuksen. Se ei kuitenkaan tuo genreesä mitään uutta.

fillarit

Mikä ihmeellisintä, vanhentuva Owen Wilson ei ole enää lainkaan niin raskas paatti soutaa kuin aikaisemmin. Miehen ikä tuo mukanaan rauhallisuutta, ja onpa käsikirjoituksellakin palikkansa pelissä. Miehen letti kuitenkin vaatisi jo uudistusta.

The Internship on vekkuli komedia, joka törkeästä Google-hypetyksestään huolimatta toimii hienosti tietoliikenne- ja hakukoneurasta haaveileville teineille hyvänä porkkanana.

Bonuslaarista löytyy ne vakiot, eli poistetut kohtaukset, ja kulissientakaista dokumentaaria. Poikkeuksellisesti making of ei kerro elokuvan tekemisestä, vaan paneutuu pelkästään haavipallokohtauksen tuotantoon.

Mainos