Mainos
Kiss Kiss, Bang Bang ja Iron Man 3 -ohjaaja Shane Black – joka muuten nähtiin myös alkuperäisessä Predator – Saalistaja (1987) -elokuvassa rillipäisen soltun roolissa, on nyt saanut kunnian osakäsikirjoittaa ja ohjata jatko-osan supersuositulle elokuvasarjalle.

Ennen kuin elokuvaa pantiin virallisesti edes tuotantoon, päätti Fox kokeilla kepillä jäätä leffan mahdolliselle suosiolle. Twitteriin twiitattiin tiiserjuliste, jossa Predator-hahmon naamavärkki näkyi mehevän tiiser-tekstin kera. Suosio yllätti kaikki. Postaus keräsi n. 40 miljoonaa tykkäystä. Joo’o, kysyntää olisi.


Jos olisin löytänyt sen miljoonasuosion saaneen postauksen hetkessä, olisin postannut sen tähän. Tässä siis sen sijaan Predatoria markkinoiva jouluhassuttelu.

Mainos

Jotain uutta!

Elokuvan suhteen tehtiin ratkaisu, että se ei pyrkisi keksimään pyörää uudelleen. Ensimmäisen elokuvan tarinaa ei lähdettäisi toistamaan. Myös muissa jatko-osissa on jo riittävästi toistettu samaa kaavaa. Jotain muuta kuin vanhaa olisi keksittävä. Niinpä Black päätti kokeilla jotain täysin uutta. Scifi, toiminta ja huumori vietäisiin äärimmilleen, siten että katsojalle tarjoiltava viihdearvo olisi mahdollisimman korkea.

Näin ollen elokuva muistaa kaikki aiemmat osat ja sijoittuu nykypäivän maapallolle, jonne uusi Predator-alus saapuu madonreijän kautta. Aluksen mukana tulevat esineet eivät lopulta olekaan aivan niin suoraviivaista demonisaatiota, vaan kaikella on seuraavia jatko-osia varten pohjustava tarkoitusperä. En kerro tarinasta enempää, sillä sen rooli on kertakäyttöinen. Kannattaa siis jättää enemmät juonikuviot elokuvan itsensä kerrottavaksi.

G.I. Joe kohtaa Transformersin

The Predator onnistuu olemaan sarjassaan täysin erilainen, jopa Transformers-henkinen leffa. Elokuva onnistuu säilyttämään alkuperäisen kaltaista jännitystä, sillä vaikka katsoja tietää, mitä on luvassa, on silti mukana muutama yllättäväkin tilanne.

Jos elokuvalta ei odottele alkuperäisen viidakkoseikkailun kaltaista Schwarzenegger-mättöä, saattaa katsoja yllättyä positiivisestikin. Mukana on kuitenkin raakaa väkivaltaa, hyvää, mukaansatempaavaa toimintaa, uusia avaruusleluja ja ihan kelpo casting.

Osa näyttelijöistä tuntuu aluksi täysin typeriltä kiinnityksiltä. Joukossa on mm. pastillien pureskelija, röökaaja, äiti-vitsien heittäjä ja pillu-sanan hoeskelija, mutta loppua kohden homma alkaa nivoutua tiimiksi, jollainen ensimmäisessäkin leffassa toimi katsojan karismaattisena kaverina.

4K:na kaikki on skarpimpaa

Elokuvan 4K UHD -versio toimitetaan tuttuun tapaan kahdella kiekolla. Toisessa on leffa UHD:nä, toisessa BD:nä ekstrojen kera. 4K-kuva on pirun tarkkaa ja hyvän näköistä. Yksityiskohtia piisaa. Etenkin laserammukset näyttävät HDR-väreillä meheviltä.

Blu-rayn ekstroissa on vain muutama klippi, mutta tällä kertaa sisältö on poikkeuksellisen kiinnostavaa. Ensimmäinen 10-minuuttinen kooste esittelee yleisesti leffan tuotantoa ja Shane Blackin ohjaustapaa. Toinen, 20-minuuttinen pätkä on kaikkein kiehtovin. Se paneutuu siihen, miten Predatorin asu tehtiin käytännössä, sillä ohjaaja ei halunnut näyttää pelkkää CGI-hahmoa. Pukuun tehtiin mekaaniset leuat ja limainen pinta hienona käsityönä. Lisäksi ekstroissa nähdään vielä pari muutakin dokumentaaria.

Leffa kasari- ja ysäriviihteen ystäville

The Predator on selvästi leffa, jonka tarkoituksena on viihdyttää kasari- ja ysäritoimintaleffojen tavoin. Siinä se onnistuu. Kunhan muistaa katsoa leffan aivot narikassa, pikkujännityksestä ja silvonnasta nautiskellen, sen enempää alkuperäisen Predatorin perään itkien. Tällöin katsoja kokee kivan toimintarymistelyparituntisen, joka saa taatusti unohtamaan arjen ilmavaivat hetkeksi.

Alkuperäistä Predatoria The Predator ei tietenkään millään mittarilla voita, mutta jatko-osana se on varsin kelpo. Ainut isompi miinus on annettava predator-koirista, joiden läsnäolo on vaivaannuttava.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
The Predator
Edellinen artikkeliFallout 76 saa oman PvE-tilansa maaliskuussa
Seuraava artikkeliMuistatko, miten hyvät fysiikat GTA 4:ssä oli? Video vertailee fysiikkamallinnusta GTA 4:n ja GTA 5:n välillä
Kirjoittaja on Respawn.fi-sivuston päätoimittaja.
the-predator-arvostelu-4k-uhd-blu-ray-transformers-ja-g-i-joe-mattoa-kasaritoiminnan-hengessaThe Predator on selvästi leffa, jonka tarkoituksena on viihdyttää kasari- ja ysäritoimintaleffojen tavoin. Siinä se onnistuu. Alkuperäistä Predatoria The Predator ei tietenkään millään mittarilla voita, mutta jatko-osana se on varsin kelpo. Ainut isompi miinus on annettava predator-koirista, joiden läsnäolo on vaivaannuttava.