Mainos
Joulukuu on 4K-Blu-ray-julkaisuissa Christopher Nolan -leffojen kulta-aikaa. Nolanin merkkiteokset ensimmäisistä elokuvista Batmaneihin ja tuoreimpaan, Dunkirkiin, näkevät päivänvalonsa parhaassa formaatissa – häviöttömänä UHD:na.

The Prestige on Christopher Nolanin ohjaama ja käsikirjoittama trilleri kahdesta toisiaan vihaavasta taikurista, teollistuneessa 1800-luvun Lontoossa. Kumpikin (Christian Bale ja Hugh Jackman) taistelevat elannostaan, keikoistaan ja show’n näyttävyydestään. Pakkomielteet toistensa tempuista piinaavat kilpaveljiä, kunnes hyvän maun rajat ylitetään.

The Prestige -nimi tulee tietysti latinankielisestä praestigium-sanasta, joka tarkoittaa illuusiota tai silmänkääntötemppua.

Mainos

Elokuvan tarina on poikkeuksellisen kiehtova ja se kulkee tasaisen koukuttavasti koko ajan eteenpäin. Elokuvan suurin meh-käänne tapahtuu vasta loppupuoliskolla, jossa pieni yliampuvan yliluonnollinen vivahde on melkein pilata elokuvan magian. Onneksi Nolanin veljekset ovat onnistuneet viemään tarinan hienosti maaliin, jonka vuoksi vuonna 2006 valmistunut The Prestige on edelleen todella äpäkkä elokuva.

Terävämpää teräväpiirtoa

UHD-kiekon kuva on arvatenkin todella skarppi. 10-bittiset HDR-värit tuovat eniten eloa Teslan salamatehosteisiin, joissa värikirkkaus tuo omat uskottavuusaspektinsa pöydälle. Tämä saattaa tietysti myös vaihdella toistolaitteiston ominaisuuksista ja asetuksista. Yleisesti formaatti tekee kunniaa elokuvalle, joka on kauttaaltaan loistava.

The Prestige on jo reilun vuosikymmenen vanha kela, joka pääsee aivan uuteen loistoon 4K-resoluutiossa ja HDR-väreillä. Elokuvan käsikirjoitus ja näyttelijäintyö on timanttia alusta loppuun. Illuusioelokuva The Prestigea ei voi kuin suositella kaikille jännityksen ystäville.The Prestige on neljäkoona todella murea parituntinen.

Mainos