Mainos
1960-luvulle sijoittuva scifi-romanssi The Shape of Water tuo mukanaan tuulahduksen Mustan laguunin hirviötä (1954) ja rehellistä vanhanaikaista romantiikkaa.

The Shape of Water sijoittuu Yhdysvaltain armeijan salaiseen tukikohtaan, jossa tutkitaan Amazonilta saalistettua kalamiestä. Mykkä siivoaja, Elisa (Sally Hawkins) törmää sattumalta tarkoin vartioidun vesitankin luona olioon ja huomaa heissä jotain yhteistä. Pian Elisa alkaa tekemään parempaa tuttavuutta lohimieheen vain huomatakseen kohta olevansa umpirakastunut.

Mainos

The Shape of Water on ohjaajalegenda Guillermo del Toron pitkäaikainen intohimotarina. Mies on suunnitellut leffaa vuosikymmeniä ja sai vihdoin 20th Century Foxin tuekseen. Elokuva palkittiin parhaan elokuvan Oscar-pystillä vuoden 2018 alussa. Silti useat elokuvaharrastajat paheksuvat leffaa ja pitävät sitä tylsänä ja kummallisena vatulointina.

The Shape of Water ei suinkaan ole tylsä. Se on taiteellisemmin kuvattu rakkaustarina, johon tulee suhtautua kuten romantiikankyltäiseen 1950-luvun seikkailuelokuvaan, ei Hellboy– tai Pacific Rim -rymistelyyn.

The Shape of Water kunnioittaa hienosti 1900-luvun puolivälin elokuvia ja kertoo kutkuttavan tarinan. Elokuvan tähdeksi ei suinkaan nouse säynävämies tai Elsa, vaan pahiksen roolissa juonia punova agentti Strickland (Michael Shannon).

HDR tekee kaikesta kauniimpaa

4K UHD -kuva on luonnollisesti häviötöntä ja yksityiskohtaista. Värien kirjo hivelee silmiä etenkin vesi- ja valotehosteiden aikana. Levyn lisukkeet löytyvät tuttuun tapaan 4K-levyn mukana tulevalta BD-kiekolta, jossa onkin varsin mielenkiintoinen kattaus koko tuotantoon.

The Shape of Water on 1960-luvun seikkailuelokuvia kunnioittava romanttinen rakkaustarina, joka toimii alusta loppuun. Sen Marvel-henkinen antagonisti tuo oman suolansa soppaan.