Mainos
Warner Bros. Pictures on julkaissut vain hetki sitten elokuvateattereissa, vuonna 1994 pyörähtäneen The Shawshank Redemption -elokuvan Blu-ray:lle, jonka suomenkielinen nimi spoilaa sitä niin paljon, että jätämme sen mainitsematta kokonaan.

Kun nostin leffan arvosteluelokuvien pinosta seuraavana, ihastuin sen kansitaiteeseen. En kuitenkaan tuntenut nimeä The Shawshank Redemption, joten oletin leffan olevan joku puolisen vuotta sitten julkaistu draamaleffa, jonka olen vain missannut. Ihmettelin elokuvan alussa olevaa tunkkaisuutta, ja tokaisin itsekseni, että onkohan tämä joku vanhempi leffa. Toiseksi mietin, että onko Morgan Freeman nuorennettu trendien mukaan CGI:llä.

Vasta leffan päätyttyä googletin siitä taustatiedot ja koin totaalihämmästyksen. Sen suomenkielinen nimi spoilaa tarinan, ja elokuvahan on vanha kuin taivas. Olin aivan liekeissä, sillä olin onnistunut missaamaan kaiken ennakkotiedon leffaa kohtaan. Olin ollut täydellisessä asetelmassa elokuvan katsomista varten. Mitä vähemmän tästä tietää ennakkoon sen parempi. Siksi kerronkin tässä arviossa vain pintaraapaisuja.

Mainos

Seitsemän Oscarin ehdokas

Vuonna 1994 ensi-iltansa saanut The Shawshank Redemption ei aikanaan tuonut maltaita elokuvastudion kassaan lippuluukuilta, mutta päätyi peräti seitsemän Oscar-pystin ehdokkaaksi. Voittoa ei tullut, mutta esimerkiksi IMDb:n arviotietokannassa leffa komeilee peräti 9,3/10 pisteillään. Elokuvaa pidetään kenties maailman parhaimpana vankiladraamana – eikä ihme. Mistä on siis kyse?

Pankkiiri telkien takana

Elokuva kertoo Stephen Kingin tarinan epäonnisesta pankkiirista (Tim Robbins), joka suunnittelee pettävän vaimonsa ja tämän mieskumppanin päästämistä päiviltä. Hän ei kuitenkaan uskalla toteuttaa ajatuksiaan, vaan hylkää pistoolinsa jortaaniin. Pian kyseinen vaimo ja tämän syrjähyppyheikki kuitenkin löydetään kotoaan kuolleena, ja kukas muukaan on syntipukin paikalla kuin pankkiiri Andy. Andy passitetaan Shawshankin vankilaan, jossa mies hakee paikkaansa ja löytää lopulta sopivan kaveriporukan Rediksi (Morgan Freeman) kutsutun vangin joukosta. Väärin tuomittu Andy päättää rakentaa vankilaan kirjaston ja alkaa kehittämään vankien opetussuunnitelmaa paremman maailman luomiseksi.

Parasta Morgan Freemania

The Shawshank Redemption on Morgan Freeman -leffa parhaimmillaan. Mies kertoo sekä tarinan äänellään, että toimii toisena päähenkilönä. Andyn roolissa nähtävä Tim Robbins on samaistuttava älykkö, jonka kautta rikoksia tekemätön katsoja pääsee mukaan epämiellyttävän vankilan arkeen uskottavasti. Teema on lähes samankaltainen kuin Vihreä maili -elokuvassa, mutta The Shawshank Redemption kertoo erilaisen näkökulman.

”pitää tiiviisti otteessaan, vaikka onkin hyvin verkkainen”

Elokuvassa tapahtuu lopulta varsin vähän, mutta kaikki henkilöhahmot ovat loistavasti kirjoitettu ja näytelty. Kaikissa hahmoissa on tasoja ja samaistumispintaa. Elokuva tuottaa useita eri tunnereaktoita ja pitää tiiviisti otteessaan, vaikka onkin hyvin verkkainen. Kokonaisuus toimii hämmentävän hyvin, ja taas tekee mieli ilmaista, että ”tämmöisiä leffoja ei tehrä enää, stn.”

Elokuva, joka jää mieliin ja kestää uudelleenkatseluita

Jos The Shawshank Redemption puhuttelee, puhuttelee se jokaisella katsomiskerralla myöhemminkin. Elokuvan tarina on täyttä kultaa ja se on kerrottu ihmisten kautta, erittäin mielekkäällä tavalla. Elokuva tuottaa katsojalle vihaa, surua, iloa, helpotusta, lämpöä ja se jopa inspiroi. Kaikki tunteen kirjot tarjoava leffa, on elämys.

Blu-ray:lta löytyy vanhemmasta DVD-versiosta tutut, VHS-laatuiset lisämateriaalit, joissa avataan kiinnostavalla tavalla elokuvan tuotantoa ja taustoja. Myös itse kirjailija King on mukana tarinoimassa.

Mainos