Mainos

Logan, eli Wolverine (Hugh Jackman) on itsessäälissään vellovassa elämänvaiheessa, sillä ikuisen elämän tuomat tuskat ja painajaiset ovat liikaa miehen mielelle. Viskinkatkuisen elämänrytmin kuitenkin katkaisee Japanista saapunut ninjaneitonen Yukio (Rilla Fukushima), joka tulee noutamaan miestä Japaniin, hyvästelemään vanhaa sotaveteraania ja nykyistä teknologiakuningasta, jota Logan auttoi Nagashiman ydinpommituksen aikana. Paha kyynainen Viper (Svetlana Khodchenkova) kuitenkin pistää paletin sekaisin, tunkemalla myrkkyään joka paikkaan, ja jopa Wolverineen itseensä, vieden sankariltamme tämän parantumiskyvyn. Mitä ihmettä Japanissa oikein onkaan tekeillä?

Yukio

Vuonna 2009 julkaistu X-Men Origins: Wolverine oli ihan kelpo toimintaleffa, mutta Wolverine-fanit se sai suunniltaan. Nyt tilanteeseen on tehty korjaus ja The Wolverine -nimeä kantava jatko-osa onnistuu olemaan huomattavasti parempi.

Mainos

Leffa kunnioitaa alkuperäissarjakuvaa hyvin pitkälle, ja jopa Jackmanin esittämä Wolverine on tällä kertaa kaikkein lähimpänä sarjakuvallista hahmoaan.

Punttikuuri

Elokuvan juoni on alkupuoliskolla kiinnostavaa katsottavaa, mutta loppua kohden sortuu itsestäänselvyyksiin ja naurettaviin kliseihin. Tämä on kuitenkin hyvin anteeksiannettavaa, sillä hahmot ja tapahtumat ovat varsin tyydyttävää katseltavaa. Eteenkin leffan puolivälin luotijunakohtaus onnistuu imaisemaan todella hienosti mukaansa.

3D on tällä kertaa harmillisesti erittäin turha tehoste. Se kyllä toimii ja tuo syvyyttä, mutta elokuvalle se ei anna mitään lisäarvoa. Ainuttakaan tavaraa ei lennä silmille, syvyys on muutenkin jälkeenpäin rakennettu, eikä siihen ole paria kuvaa kummemmin selkeästi jaksettu panostaa. Blu-ray-versiota ostaessa, kannattaa ehdottomasti valita kahden levyn Extended 2D-versio.

Kyynarttu

Wolverine-faneilla koittaa nyt muutenkin hyvät ajat, sillä sankari nähdään tämän leffan jälkeen jo ensi vuoden toukokuussa uudessa X-Men: Days of Future Past -elokuvassa. Jos tulevasta X-Men-elokuvasta haluaa nähdä tiiserin, kannattaa ehdottomasti odotella lopputekstien etenemistä. Vielä enemmän tiisausta löytyy lisämateriaaleista, joissa ohjaaja Bryan Singer kuljettaa katsojan XMDotFP-kulissien läpi minidokumentissaan. Lisukkeista löytyy myös kohuttu vaihtoehtoinen loppukohtaus, jossa Wolverine saa keltaisen X-Men-sarjakuvista tutun pukunsa.

The Wolverine on parempi kuin X-Men Origins: Wolverine, ja kelpoviihdettä uutta X-Men-seikkailua odotettaessa.

Mainos