Mainos

Sam Flynn (Garrett Hedlund) on 27-vuotias nuoriherra, jonka isä katosi jäljettömiin 20 vuotta sitten. Sam saa vihiä, että iskä saattaisi sittenkin olla vielä elossa, vankina omassa elämäntyössään.

Sam päättää astua isänsä entiseen työpaikkaan Fynn’s-pelihalliin, jossa vallitsee 20 vuotta vanha, koskematon kasarimeininki. Pienen neppailun kautta Sam päätyy virtuaalimaailmaan, josta hän löytää kadonneen isänsä. Paluu takaisin oikeaan maailmaan ei olekaan niin helppoa mitä voisi kuvitella, joten Sam ja hänen joulutontulta näyttävä isänsä Kevin (Jeff Bridges) joutuvat taistelemaan tiensä ulos virtuaalisoturiarmeijan läpi.

Pelihalli
Alkuperäinen Tron-kolikkopeli odottelee 20 vuoden jälkeen alkuperäisessä loistossaan.

Mainos

Tron: Perintö on jatko-osa 1982 valmistuneelle megaleffa Tronille. Se oli aikoinaan edistyksellisin 3D-grafiikkaa sisällään pitävä elokuva, joka aloitti pelielokuvien tuotantokierteen. Tron vain floppasi pahasti, sillä kohderyhmä oli tuolloin vielä varsin marginaalinen.

Nyt Disney on päättänyt yrittää uudelleen, entistä ehommalla ilmeellä ja 170 miljoonan dollarin budjetilla. Jeff Bridges on jälleen houkuteltu mukaan ja hänen 20 vuotta nuorempi minänsä on luotu kokonaan CGI-animaation keinoja apuna käyttäen, saman näköiseksi kuin vuonna 1982. Lopputulos on melkein realistinen, mutta se näyttää häiritsevän paljon vahanukelta.

Mopo
Virtuaalimaailmassa on tapana ajella kilpaa moottoripyörillä.

Tron: Perintö panostaa kovasti visuaalisuuteen. Virtuaalimaailma on luotu todella upeaksi ja avaraksi. Myös kolmiulotteisuuteen on panostettu valtavasti ja se toimiikin parhaiten toiminta- ja takaa-ajokohtauksissa. Käsikirjoitus puolestaan on jäänyt sivuseikaksi, ja se onkin Tron: Perinnön suurin miinus.

Dinseyltä voisi odottaa hyvää, imuisaa ja jopa koskettavaakin tarinaa, mutta Tron: Perintö luottaa pelkästään visuaalisuuden voimaan. Näyttelijät ovat keskitasoista Hollywood-tusinaa, paitsi piristävänä poikkeuksena joukossa kekkuloi mm. House-tv-sarjasta tuttu Olivia Wilde.

Takaa-ajo
Takaa-ajot ovat rajuja; se joka jää henkiin, voittaa.

Blu-ray-versio sisältää sekä 2D- että 3D-version elokuvasta. Blu-ray on mediana parasta mahdollista ja silmäkarkkia on luvassa koko ylipitkän keston ajan. Bonusmateriaalit painottuvat grafiikan tuotantoon ja näyttelijävalintoihin. Extrana kiekolta löytyy myös leffan soundtrackista vastaavan ranskalaisen Daft Punkin musiikkivideo.

Tron: Legacy on alkuperäisen Tron-leffan faneille suurta silmäkarkkia, mutta virtuaalimaailmoista viis veisaaville katsojille se ei tarjoile edes kunnon aivot narikkaan viihdykettä. Ehkäpä ensi kerralla 170 miljoonasta lohkeaa pari tonnia myös käsikirjoitukseen.

KE

Mainos