H.R. Giger loi aikanaan niin ainutlaatuisen hirviön, että se onnistuu pelottamaan oikeissa käsissä vielä nykyäänkin. Fanien lyhärit esittävät parhaimmillaan paljon tehokkaampaa kauhua kuin kalliit blockbusterit.

Kun elokuvaohjaaja ilmoittaa kuuntelevansa faneja ja huomioivansa heidät seuraavassa teoksessaan, mennään heti kättelyssä autuaasti metsään. Miellyttäminen poikii harvoin ikimuistoista taidetta, mikä lienee ollut Ridley Scottin mielessä hänen tehdessään paluuta Alien-universumiin Prometheus-elokuvallaan. Moni pettyi, kun kuuluisa hirviö loisti poissaolollaan. Sen sijaan herätettiin henkiin jättimäiset space jockeyt ja käsittelyssä olivat eksistentiaaliset kysymykset.

Mainos

Prometheuksella on kuitenkin ansionsa, alkaen jo näyttelijäkaartista, mikä vain korostuu verrattaessa sitä jatkumossa seuranneeseen Alien: Covenantiin. Nyt myös hirviö pääsi irti, mutta ei onnistunut säväyttämään kuten Scott ehkä tahtoi. Liian tuttu, liian nähty? Eikä asiaa ainakaan auttanut maailman hölmöimmän miehistön esitteleminen ja siellä täällä välähtelevä omituinen komiikka, jota löytyy niin dialogista kuin tehosteista. I’ll do the fingering, sanoi David kun Davidin kanssa huilua soitti. Aliens-elokuvan hurtissa sotilasjoukossa tämäkin olisi mennyt katsojalle läpi, mutta ei Covenantin kireässä hengessä. Peto asuu yksityiskohdissa.

Jos siis haluaa hyvää jälkeä, pitää tehdä itse. Sekä Alien-puristeille että avarakatseisille hassutteijoille löytyy netistä kosolti fanien tekemää kahlattavaa loppukesän pimeneviin iltoihin. Näistä mainittakoon aluksi kuusi 20th Century Foxin julkaisemaa virallista Alienin 40-vuotisjuhlavuoden lyhäriä (Containment, Specimen, Night Shift, Ore, Harvest ja Alone). Nämä fanien kehittelemät mutta ammattivoimin tehdyt pätkät julkaistiin ensin IGN.com-sivustolla, ja ne löytyvät myös Youtubesta (ja tämän artikkelin lopusta), jonka valikoimissa on muitakin näkymyksiä inhottavan kaksoisleuan kohtaamisista.

Apinointia vai aidosti uutta?

Uuden luominen on hankalaa. Ehkä vähemmän yllättäen lähes kaikista Alien-lyhäreissä löytyy melko lailla sama asetelma. Sullotaan ihminen tai ihmiset suljettuun tilaan hirviön kanssa, ja sitten jännätään. Suuressa osassa pyörä on keksitty yhä uudelleen, ja katsoja todistaa oikeastaan vain versiointeja kokopitkien elokuvien tehokkaimmista kohtauksista. Näin siis periaatteessa, sillä kuten vanha aforismi muistuttaa: It ain’t what you do, it’s how you do it. Apinointi on aina huono lähtökohta, mutta parhaissa lyhäreissä on onnistuttu poimimaan pitkistä elokuvista juuri ne maukkaimmat kirsikat itse vatkatun kermavaahdon päälle.

Piinaavaa tunnelmaa tarjoaa esimerkiksi Specimen-lyhäri, jossa avaruusaluksen botanisti saa seurakseen varsin epämiellyttävän vieraan. Ore puolestaan kertoo kaivostyöläisistä, jotka joutuvat loukkuun platinakaivokseen. Pimeissä kuiluissa vaanii… Äh, mitäpä luulette?

Esimerkiksi androidin ja facehuggerin symbioosista kiinnostuneiden kannattaa katsoa Alien: Alone. Se tarjoaa erilaisen näkökulman miehistö pulassa -lähtökohtaan. Alone myös edustaa lyhäriä, jossa ehditään uhrata aikaa hahmolle. Muuten näissä lyhytelokuvissa ei juuri ehditä kehitellä mielenkiintoisia karaktäärejä. Kasvot ovat toisaalta suurelle yleisölle tuntemattomia, mikä lisää sopivasti arvaamattomuuden tuntua.

Artikkeli jatkuu seuraavalla sivulla…