Mainos
Drive-in leffat, elokuvien pikaruokaako? Kävimme testaamassa jenkkileffoista tuttua omista autoista katsottavaa elokuvateatterikokemusta.

Saavuimme hyvissä ajoin Turun Messukeskukseen, jossa Kinotour järjestää Drive-in elokuvanäytöksen. Elokuva esitetään Turun Messukeskuksen A-Hallissa, joten amerikkalaiselokuvista tuttua ulkoilmakokemusta ei tällä reissulla saada.

Messukeskuksella piti olla opasteet, mutta ainoa opaste oli raollaan olevassa portissa lukeva teksti “suljettu, koska COVID-19”. Ajoimme messukeskuksen ohitse seuraten kuuliaisena Google Mapsin ohjeita, jotka tyylikkäästi neuvoivat meidät messukeskuksen lähelle olevalle hevostallille.

Mainos

Mikä on Drive-in-elokuva?

Drive-in -elokuvilla on Jenkeissä pitkä historia, ja Suomessakin niistä on aika ajoin saanut nauttia. Kokeilumielessä tehtyjä esityksiä on ilmaantunut 2010-luvulla, mutta vielä esitykset eivät ole lyöneet itseään täysillä läpi, jos koskaan lyövätkään. Tähän vuoden 2020 outoon tilanteeseen Drive-in-esitykset sopivat kyllä elokuvannälkäisille.

Drive-in elokuvia on ollut olemassa jo vuodesta 1910, silti ensimmäinen patentin omaava Drive-in-elokuvateatteri avattiin vasta kesäkuun 6. päivä 1933, Richard Hollingsheadin toimesta New Jerseyssä.

Suomeen Drive-in elokuvat rantauivat joskus 1960-luvun puolivälissä. 1964 Espoossa tehty Drive-in kokeilu kesti vain muutaman päivän ja Vantaalla paria vuotta myöhemmin tehty kokeilu jäi myös lyhytaikaiseksi.

Drive-in-leffa Messuhallissa

Vihdoin päästyämme sisään, seurattuamme messukeskuksen portista sisään pujahtanutta autoa, näimme A-hallin ovella vinhasti heiluttavan järjestäjänaisen. Etukäteen tilatut popparit olivat valmiina, ystävällisesti tarjottiin käsidesiä ja sitten seuravaa järjestäjä opasti meidät ajamaan paikoilleen. Tässä vaiheessa elokuvan alkuun oli puoli tuntia.

Leffaksi valikoitui Guy Ritchien lähes pari tuntia kestävä The Gentleman.

Halli oli kuuma, joten oli pakko pitää ikkunat auki. Näin myös muutkin tekivät.

Popparit kuluivat vinhaa vauhtia odotellessa, ja sitten viereisestä autosta kuului ulinaa; siellä oli pieni vinkuva vauva vanhempiensa mukana. Aloin katumaan elämänvalintojani tässä pian ahtaaksi käyvässä tonnikalapurkissa, jonka vieressä vinkuu tuskaansa elämänalku. Onneksi muutaman vinkaisun jälkeen vauha rahoittui.

Drive-in-leffaan kannattaa mennä autolla, jossa on erinomaiset äänentoistolaitteet ja vähintään 150-wattinen subbari takaluukussa.

Mistä äänet?

Alunperin Drive-in-elokuvissa jaettiin autoihin telineet, joille irtonaiset monoääntä sykkivät kaiuttimet aseteltiin. Sittemmin järjestelmäksi on valikoitunut autojen radioihin matalatehoisella lähetyksellä lähetettävä elokuvaääni.

Tässä elokuvanautintoon tulee vaikuttamaan pitkälti auton äänentoisto, ja se että ylipäänsä autosta löytyy toimiva FM-taajuuksilla näppäilevä radiovastaanotin. Huomattavaa on myös se, että monessa autossa on järjestelmiä, jotka estävät akun tyhjenemisen. Merkittävää tästä tekee se, että autoa ei voi pitää käynnissä elokuvan aikana.

Elokuvaa ennen kehotettiin virittäämään radiot tietylle kanavalle, jonka kautta ääni tulisi. Autojen luokse saapui järjestäjä neuvomaan sulkemaan auton valot. Ranskalainen auto ei toiminutkaan pohjoismaisella logiikalla, ja valojen ollessa nolla-asennossa, hallin täytti pieni valon kelmeys. Virrat oli siis sammutettava, onneksi radio pysyi siitä huolimatta päällä.

Autoista kyllä sammutettiin valot, mutta hallia valaisi elokuvan lisäksi projektorin takana olevat maailman kirkkaimmat laser-ledvalot kuin pikkupaikkakunnan epätoivoisen kolmannen pizzerian ikkunassa syysyönä. Säälin sitä autoa, jonka paikaksi valikoitui suoraan tykin takaa löytyvä Vegas Strip.

Autossamme äänenlaatu ei surround-soundiin tottunutta hifistelijää minussa miellyttänyt, joten manuaali, kouraan ja säätämään. Pimeässä hallissa oli vaikea säätää autoradiota, joten tyydyin kuuntelemaan takapenkille suunnattuja ääniä etupenkiltä. Menköön tämän kerran, seura ja kokemus on tärkein.

Tunnelma oli maaginen, poppareita oli vielä jäljellä ja The Gentlemen ei vaikuttanut lainkaan hassummalta pätkältä. Seuralaiseni ja minä hymyilimme toisillemme.

Drive-in-leffoja yritettiin järjestää jo keväällä

Nykyisellään Yhdysvalloista löytyy noin kolmisensataa Drive-in-elokuvateatteria. Drive-inin kulta-aikana, 1950-luvulla niitä oli noin 4 000.

Helsingin Uutiset kertoi maaliskuussa lentopysäköintiyrittäjä Jarno Kankaasta, joka suunnitteli matkustelun tyrehdyttyä Vantaalla tyhjillään olevalle lentoparkkitilalleen Drive-in-leffateatteria. Idea oli hyvä, Vantaan kaupunki vahvasti mukana, ja homma kaatui yli kymmenen hengen kokoontumisrajoitusten vuoksi. Nyt rajoitusten höllettyä mm. Kinotour järjestää eri paikkakunnilla Drive-in-iltamia.

Pahuksen ranskanpastilli!

Elokuvaa oli mennyt puolisen tuntia ja radio sammui. Oli laitettava autoon virrat päälle uudestaan. Ranskan ihme väläytteli taas kelmeää valoa halliin ja radio oli säädettävä uudelleen; jostain syystä kanavat eivät tallentuneet radioon.

Pieni säätö sai aikaan hermostunutta naurahtelua, mutta siitä selvittiin. Pari repliikkiä oli ehtinyt mennä ohi – onneksi elokuvassa oli tekstitykset, och samma på svenska.

Muutaman katkeilut jälkeen elokuvaa oli kestänyt yhteensä 45 minuuttia, kun radio ei pysynyt enää minuuttia kauempaa päällä. Auton merkkivaloissa paloi punainen akku, eikä radio mennyt enää päälle. Katselimme toisiamme, ja molemmat sukelsivat Googlen syövereihin selvittämään hätäratkaisuja.

Auto oli käynyt kuumassa hallissa sietämättömän kuumaksi. Keksin avata takaikkunatkin, joka tulvautti viileämpää ilmaa ja vauvan parkua lisää autoon.

Kännykästä saisi radion, mutta vain, jos mukana olisi kuulokejohdot. Niitä ei tietnkään tällä kertaa ollut mukana.

Loppuelokuvan, eli noin tunnin verran vielä, äänet kuunneltiin ikkunoiden raosta naapuriautoista. Nauroimme ja söimme lisää poppareita nojaten kumpikin tahoillamme sivuikkunaan.

Minkälaiseen tilanteeseen Drive-in-leffat sopivat?

Drive-in-elokuvat ovat parhaimmillaan elokuvissa, joissa esiintyy drive-in-kohtauksia. Kokemuksena tämä on ihan hauska ja uniikki, mutta toistuvaan nautiskeluun vaaditaan auto hyvillä penkeillä, hyvällä äänentoistolla, hyvällä ja ongelmattomalla akulla ja sähköillä varustettu auto. Tämän lisäksi tarpeen on myös tarpeeksi evästä, juotavaa, kevyet vaatteet, paperia pyyhkimiseen, hyvä pidätyskyky sekä ennen kaikkea parhain mahdollinen seura.

Poistuminen drive-in-elokuvateatterista menee samoilla viidakon laeilla kuin normaalissa elokuvateatterissa; jotkut ovat kohteliaita, toiset rynnivät läpi. Erotuksena normaalin elokuvateatteriin on useampi päälle tonnin painoinen metallinen hirviö kalistelemassa sarviaan.

Autossa syödessä on oltava tavallista huolellisempi, ettei rasvaisia poppareita ropise ylellisille ranskalaisille plyyshi-istuimille tai turvavyön lukon sisälle.

Kun leffa oli ohi, jäimme jännityksellä odottamaan miten tiiviiksipakatusta autorivistöistä poistuttaisiin. Ohjausta tapahtui vain oven luona, ja pysäytettiin siinä yksi hätähousuinen avoautokuski, joka meinasi laukoa ulos ensimmäisenä lanaten mukanaan kaikki projektorin johdot. Avoautokuski joutui hampaat irvessä tyytymään odotteluun, ja totta kai tämä sankari oli samassa jonossa kuin me, ja me hänen edessään kohteliaassa järjestyksessä. Tältä kuskilta, jolta puuttui sekä autosta että takaraivosta katto, ei malttia juurikaan herunut, vaan heti kun olimme peruuttamassa poistumisasemaan kääntyäksemme, hän sukelsi kuin kaljuuntuva delfiini meidän ja muiden autojen välistä. Kalliimpi auto – isompi eutoikeus, on ilmeisesti uuden tieliikennelain muutosten tärkein osuus?

Kotiin päästyämme oli pakko käydä kävelemässä, sillä kaksi tuntia autossa, vaikkakin mukavilla penkeillä käy kovasti verenkierron päälle. Hauskaa lopulta oli, mutta ehkä tämä lysti jäi kuitenkin yhteen kertaan.