Ubisoft suunnittelee suomalaisen RedLynx-pelistudion sulkemista ja aikoo vähentää henkilöstöä myös Singaporessa. Pelimedia Video Games Chronicle (VGC) kertoo saaneensa tiedon yhtiön suunnitelmista.
Ubisoft on arvioinut studioidensa tulevaisuutta, käynnissä olevia hankkeita ja toiminnan taloudellista kestävyyttä. Helsingissä vuonna 2000 perustetun RedLynxin sulkemista perustellaan sillä, ettei studiolla ole tällä hetkellä uutta projektia työn alla eikä pelkkä toiminnan supistaminen riittäisi turvaamaan sen jatkuvuutta. Suunnitelma koskisi noin 52 työntekijää.
Sulkeminen edellyttää Suomessa muutosneuvotteluja. Ne ovat pakollisia, kun vähintään 50 henkilöä työllistävä yritys suunnittelee henkilöstön asemaan vaikuttavia muutoksia.
RedLynx tunnetaan erityisesti Trials-pelisarjasta, jonka motocrosspyöräilyä ja tasohyppelyä yhdistävät pelit nousivat suosioon verkossa ja myöhemmin tietokoneilla sekä pelikonsoleilla. Studion läpimurto oli Trials HD, minkä jälkeen Ubisoft osti yhtiön vuonna 2011. Sarjan viimeisin osa, Trials Rising, julkaistiin vuonna 2019.
Viime vuosina RedLynx on osallistunut myös muiden pelien kehitykseen. Se työskenteli muun muassa The Division 2 -pelin Stadia-version parissa ja avusti Star Wars Outlaws -pelin Nintendo Switch 2 -versiossa. Lokakuussa 2025 Ubisoft ilmoitti suunnittelevansa jopa 60 työntekijän vähennyksiä RedLynxillä sekä studion toiminnan painopisteen siirtämistä mobiilipeleihin.
Ubisoft aikoo lisäksi supistaa Singaporessa toimivaa studioaan 70 työntekijällä. Vuonna 2008 perustettu yksikkö on osallistunut useiden Assassin’s Creed -pelien kehitykseen ja vastannut Assassin’s Creed IV: Black Flagin uudistetun version sekä Skull and Bonesin kehityksestä.



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.