Mainos

Pat (Bradley Cooper) on vaimonsa luottamuksen menettänyt mies, joka pettämistapauksen vuoksi on flipannut ja joutunut hoitoon. Mies kuitenkin pääsee hyvien tulosten takia takaisin siviiliin, mutta joutuu asumaan vanhempiensa tarkkailun alaisena. Pat ei saa lähestyä vaimoaan lähestymiskiellon takia, mutta törmää yhteisen tuttavan avulla vastaavanlaisessa tilanteessa olevaan naiseen Tiffanyyn (Jennifer Lawrence). Yhdessä he päättävät auttaa toinen toisiaan elämänsä tärkeimmissä tavoitteissa, mutta miten kaksi hullua loppujen lopuksi tulevatkaan toimeen?

 

Lenkki

Mainos

 

Unelmien pelikirja on Taistelija menestyselokuvan ohjaajan David O. Russellin käsialaa, niin käsikirjoituksen kuin ohjauksenkin osalta. Russell onnistuu todenteolla ja lopputuloksena on huippuluokan draamaa, hauskoin kääntein.

 

De Niro

 

Elokuvan päätähti Jennifer Lawrence palkittiin roolistaan Golden Globella ja jopa Oscar®illa, eikä suotta, sillä näyttäähän neitonen hyvinkin vakuuttavasti pystyvänsä minkälaisiin roolisuorituksiin tahansa. Mylös Cooper vakuuttaa hahmollaan, eikä sivuhahmotkaan ole onttoja. Robert De Niro ja Chris Tucker ovat myös merkittävissä sivurooleissa ja onnistuvat huvittamaan ja vaikuttamaan työskentelyllään.

 

Lawrence

 

Bonuslaari on pullollaan ekstroja, niin kulissien takaa kuin tanssitreeneistäkin. Ekstrat on toteutettu hyvin ja kestoakin löytyy tärkeimmiltä n. puolituntia.

 

Unelmien pelikirja on erittäin onnistunut draamakomedia, joka vaikuttaa, koskettaa, huvittaa ja pitää otteessaan alusta loppuun.

 

Kristian Eloluoto

 

Mainos