Mainos

Will (Chris Pine) on nuori vetureista innostunut duunari, joka pääsee valtion rautateille hommiin korvaamaan pian ikääntyvät vanhat kuskit. Heti ensimmäisenä päivänä Will saa työparikseen katkeran Frankin (Denzel Washington), jonka olisi tarkoitus perehdyttää nuori lupaus huippu veturimieheksi.

Pienen ratapihalla tapahtuvan kädetyksen sattuessa lähes kilometrin pituinen tavarajuna lähtee kaasu pohjassa liikkeelle ilman kuskia, ja vain Will ja Frank ovat tarpeeksi rohkeita hyppäämään miehittämättömän 777:n puikkoihin. He päättävät lähteä omalla kiiturillaan junan perään ja pysäyttää sen keinolla millä hyvänsä. Homma on kuitenkin haastava, sillä radalla on ruuhkaa ja miehittämätön 5 000 tonnin painoinen rautaohjus ajaa sataa mailia kohti suurkaupunkia. Hommaa ei helpota se, että lastina junassa on myrkkyä ja polttoainetta.

Veturiukkelit

Mainos

Jo vuonna 2004 ensimmäisen kerran huonolla menestyksellä tuotantoon pantu Unstoppable – Pysäyttämätön on vuoden 2010 Independence Day ja Speed. Sen trailer lupaa kovaa toimintaa, isoja räjähdyksiä, huippudraamaa ja vauhdikasta menoa. Ja trailer todella lunastaa lupaukset. Leffa on tätä kaikkea ja vieläpä oikeasti hyvällä tarinalla.

Kopterit seuraavat tiiviisti toimintaa

Meininki starttaa kiinnostavasti henkilöiden esittelyllä ja lähtee melkein saman tien vauhtiin. Puolivälissä leffaa allekirjoittanut piti pikaisen WC-tauon ja yllättyi, sillä luuli leffan olevan vasta aivan alussa. Tämä kertoo tässä tapauksessa siitä että meininki on niin imuisaa, että aika hurahtaa siivillä.

Järkäle jyrää

Denzel Washington ja Chris Pine ovat juuri oikeat tyypit leffan pääosiin. Heidän hahmonsa ovat mielenkiintoisia ja miehet eläytyvät niihin hienosti. Myös muissa osissa nähdään mielenkiintoisia tyyppejä mm. Percy Jacksonista tuttu Rosario Dawson.

Elokuva on kuvattu ja leikattu todella maukkaasti. Jokainen kuva visuaalinen taideteos, joka herättää pikkupoikamaista intoa. Kamera-ajoja on tehty rutosti niin kopterista kuin kraanoillakin ja näin entinen kuvaaja voi vain ihastella niiden virheettömyyttä. Leikkausrytmi on toimintaleffalle tyypillisesti nopea ja sehän toimii kuin tauti.

Braking News

Blu-ray -versio on visuaalinen paketti. Kuvaa on erittäin miellyttävä katsella, sillä yksityiskohtia on vaikka muille jakaa, häviöttömästä ääniraidasta puhumattakaan.
Bonusaineistoa löytyy ihan kivasti, jolla leffan tuotannosta saa hyvän kuvan. Levyllä on lisäksi myös BD-live ominaisuus, jolla pääsee katselemaan 20 th Century Foxin uutuuksia suoraan netistä.

Unstoppable on erittäin kaunis, viihdyttävä ja vauhdikas leffa, joka sopii kaikille hyvän aivottoman toiminnan ja jännityksen ystäville… myös naisille.

KE

Mainos