Mainos
Jordan Peelen loistava Get Out (2017) sai kansalaisen värisemään elokuvateatterin penkillä ja tutisemaan kotisohvalla. Elokuva oli käsikirjoitus-Oscarin arvoinen tapaus, joten on sanomattakin selvää, että Peelen uusin, Us saa osakseen kovat odotukset.

Us kertoo hyvin toimeentulevasta, tavallisesta afroamerikkalaisesta perheestä, joka lähtee lomamatkalle ystäväpariskunnan kanssa Kaliforniaan. Perheen naisen synkkä historia samaisessa kaupungissa kuitenkin sykkii koko ajan takaraivossa, joten stressikäyrä on lomallakin tapissa. Kun loma alkaa sujua, huomaa perhe kohdanneensa ennennäkemättömän pahan – murhanhimoiset kaksoisolentonsa.

Mainos

Kauhua syvemmällä sanomalla

Tällä kertaa näyttää siltä, että Peele on lähtenyt tekemään puhtaasti kauhua yhteiskunnallisen sanoman sijaan. Get Out alleviivasi selkeästi tummaihoisten amerikkalaisten asemaa ja historiallista leimaa, joten elokuvan monet sävyt koskettivat yllättävillä tavoilla. Vaikka Us näyttää päälisinpuolin olevan pelkkää horria, piilee tässäkin leffassa poliittinen näkemys. Us kertoo siitä, miten toisilla (amerikkalaisilla hyväosaisilla) on kaikkea ja toisilla ei mitään. Kun nämä kaksi maailmaa kohtaavat, saattaa syntyä kateutta ja konflikteja. Peele ei kuitenkaan ratkaise asiaa mitenkään, vaan jättää sen ennemminkin ilmoille. Tuntuu kuin Us-elokuvassa olisi yliyrittämällä liika layereita.

Us-elokuva on ihan kelvollista trilleriä. Jokainen katsoja voi samaistua johonkin rooliin, ja jokaisella roolilla on oma paha kaksoisolentonsa tasavertaisena vastustajana. Kauhu toimiikin mainiosti lähes loppuun saakka. Us:n käsikirjoitus kuitenkin haukkaa haarukallisen mautonta seitiä lopussa, joka jättää kaupan valmiskalapuikkomaisen jälkimaun. Kyllä tästä vatsansa täyteen saa, mutta käteen jäi enemmän odotuksia kuin orgasmeja.

Ekstrat avaavat loputkin mysteerit

Elokuvan bonuskirjastosta löytyy ihan hyvin lisämateriaalia, jotka avaavat sekä tarinaa, näyttelijäintyön haasteita että elokuvantekoa muutenkin. Poistetut kohtaukset ja ”punaisten hahmojen” anatomiaan sukelletaan kivojen pikkupalojen myötä. Ekstrat ovat katsomisen arvoisia, mutta ne toki vievät elokuvan kauhulta pohjaa. Mitä vähemmän tietää, sitä pelottavampaa on.

Us ei yllä Get Out -elokuvan tasolle, mutta se on varsin oiva kauhupätkä, joka tarjoilee juuri sitä mitä lupaakin. Erityisplussat on annettava Lunizin I Got 5 On It -biisin sovittamisesta kauhuteemaksi. Voi veljet!

Mainos