Down by the Laituri -kaupunkifestivaali järjestettiin Suomen Turussa jo kahdeksatta kertaa. Tapahtuma avasi ovensa keskiviikkona ja veti kansaa niin tapahtuma-alueelle kuin klubikeikoillekin. (ks. edellinen artikkeli)
Perjantai-illan nimi oli ehdottomasti Dingo. En päässyt bändiä katsomaan, kun olin kakarara, joten tämä(kin) tappio on korvattava aikuisiällä. Sifonkihuivin sentään unohdin kotiin – vahingossa.
Emme olleet ainoita nostalgikkoja, sillä Dingoa oli saapunut seuraamaan varsin runsas joukko fiilistelijöitä. Lavalla tyytyväisen näköisenä astellut Neumann saikin yleisön vaivatta mukaansa.
Nyky-Dingon muusikot ovat pitkän linjan ammattilaisia, mikä kuuluu mukavasti soundissa. Miksaus ei tosin tällä kertaa mennyt ihan nappiin ja pariin otteeseen äänet puuroutuivat yhdeksi massaksi. Vaikutti myös siltä, että basistin (Vesa Kuhlman) mikrofoni oli ajoittain mykkänä. Basistin ja kitaristi Erik Valkaman yhteispeli toimi kuitenkin hienosti, ja poikia oli ilo kuunnella.
Neumann oli hyvässä vedossa läpi keikan. Heti ensimmäisistä kappaleista lähtien yleisö lauloi mukana, tosin lukuunottamatta uudempaa Adios Rosario -kappaletta. Se onkin Neumannin omalta tuoreelta Oma Waterloo -albumilta lohkaistu single, ensimmäinen laatuaan.
Yhtyeen ja yleisön työjako toimi hyvin Neumannin ymmärtäessä antaa yleisölleen riittävästi tilaa. Tunnelma oli tapissa jo ennen keikan puoltaväliä, eikä väkeä tarvinnut suinkaan huudattaa väkipakolla. Yleisössä hytkyi ja tassahteli muukin kuin keski-ikään ehtinyt naiskanta. Encore oli väistämätön, ja etuoikealla sitä lobbasi kiitettävästi muuan nuorimies. Kiitokset hänelle(kin) Autiotalosta, joka luonnollisesti oli se kirsikka kakun päälle.
Seuraavaa teltta-artistia odotellessa löysimme mainion Olohuoneen, jossa Turku Allstar DJ:t soittivat mehukasta housea. Osuimme Henry Swellin ja Homegroven tiskijukkavuorolle. Paikka ei ehkä ollut ihan paras siinä teltan ja annistelualueiden puristuksessa, mutta kyllähän siinä fiilikseen pääsi olennaiseen keskittyessä. Pahoitteluni muuten paikalle hyökänneestä ensiaputiimistä, joka hoiti rakkoutuneet jalkani sekä tehokkaasti, että antaumuksella – suurkiitokset toki heille. Homegrove & Henry Swell -kaksikkoa pääsee nauttimaan paremmissa tunnelmissa Papu-baarissa jahka syksy koittaa.
Illan toinen telttaotantamme Olavi Uusivirta aloitti rivakasti yleisön harvalukuisuudesta huolimatta. Minne lie väki kaikonnut sillä hetkellä, mutta se ei näyttänyt solistia haittaavan.
Kiitettävän energinen ja persoonallinen esiintyjä veti hittejään tyylillä ollen varsin positiivinen yllätys. Jos Dingon kohdalla haikailinkin sen menneitä kerronnallisia biisejä takaisin, niin joissain Uusivirran kappaleissa tavoittaa samaa henkeä, vaikka jälkimmäinen asettuukin aivan eri kategoriaan.
Onneksi yleisöäkin taas kertyi. Isot screenit ja anniskelualueet aivan teltan tuntumassa eivät kuitenkaan ehkä ole se onnistunein ratkaisu artistien kannalta.
Teksti: Marika Lähde
Kuvat: Oskari Kulmala
