Mainos

Isosti mainostettu HBO-sarja Vinyl sai ensimmäisen kauden päätösjaksonsa lämpiävän kevään koitteessa. Oliko sarjasta mihinkään nimikkomiehiä hehkuttavan alkurummutuksen jälkeen?

Laadukkaat tiettyihin teollisuusaloihin keskittyvät televisiosarjat ovat tehneet tuloaan isosti tällä vuosituhannella. Tapetilla ovat olleet esimerkiksi Mad Menin tyylikäs mainosmaailma, Entouragen hersyvä leffamaailma ja vaikkapa konsulttien räiskyvä House of Lies. Lisääkin esimerkkejä löytyisi vaikka millä mitalla, vaikka jättäisimme rikollisen ammatinvalinnan sivuun tyystin. Mutta milloin viimeksi on vastaan tullut laatua tihkuva sarja musiikkiteollisuudesta?

Vinyl osuu kohteeseensa tarkasti, muttei tylsästi tätä päivää kuvaten. Sen sijaan Vinyl on valinnut aikakaudekseen yhden kiehtovimmista: 1970-luvun alun kaikkine aikakautensa artisteineen. Beatles, Elvis, David Bowie ja monet muut vilahtavat jo ensimmäisen tuotantokauden aikana ja liimaavat sarjan vahvasti osaksi todellista historiaa.

Mainos

Ei ole kohtuutonta verrata Vinyliä jo edellä mainittuun Mad Meniin. Näennäisen tylsästä konttoriarjesta ja näihin nivoutuvista perhesuhteista kertova sarja on paljon muutekin kuin turvallista askaretta ja raha-asioiden kanssa painimista. Siinä missä Mad Men väritti toimintaa alati palavilla tupakeilla sekä pitkin päivää kilahtelevilla viinalaseilla, Vinylissä ovat huumeet – etenkin kannabis ja kokaiini – keskeisessä viihdekäyttöroolissa. Eikä unohdeta menoseta seksiä. Luvassa on siis juuri sitä kaikkea, josta olemme saaneet lukea eri yhtyeiden ja artistien muistelmateoksista.

Vinyl ei kuitenkaan ole pelkkää juhlintaa ja ilonpitoa. Enemmänkin se on sarja täynnä vaikeita ja vääriä päätöksiä, säröillä kulkevia ihmiskohtaloita ja upeaa ajankuvaa. New York City ja sen musiikkipiirit ovat käytännössä yhtä keskeisessä roolissa kuin itse sarjan päähahmot, joita riittää heitäkin moneen lähtöön.

Suurimman ja keskeisen roolin on saanut muun muassa Boardwalk Empiressä vaikuttavan roolin tehnyt Bobby Cannavale, joka esittää Vinylissä levy-yhtiönsä American Centuryn pomoa. Toisaalta keskeisiä ovat hänen kärsivä vaimonsa Olivia Wilde, huumorirooleista tunnettu Ray Romano keskeisenä musapamppuna sekä Rolling Stonen Mick Jaggerin poika James Jagger egoilevana rokkitähtenä. Tämä on kuitenkin vain pieni osa Vinylin monimuotoisesta ja värikkästä kaartista.

Näyttelijävalinnat ovat hyviä ja hahmot onnistuneita, sillä Vinyl on kaikkea muuta kuin yksiulotteista sankarihahmojen ja pahisten välistä tulitusta. Tässäkin mieleessä meno tuo mieleen Mad Menin, jossa päähahmot olivat kaikkea muuta kuin yksiulotteisen pidettäviä henkilöitä. Ratkaisu on onnistunut, vaikkei välttämättä kaikkia miellyttävä.

Toisaalta Vinyl ei ole säästynyt vahvalta tarinalta, sillä mukaan mahtuu varsin katalia hetkiä ja kyllä, Scorsesen hengessä, myös järjestäytynyttä rikollisuutta. Nämä elementit yhdessä nivoutuvat kiinnostavaksi sarjaksi, joka paitsi peilaa 70-lukulaista suurkaupungin musahenkeä, myös kertovat rock'n'roll-unelmien taustatekijöistä onnistumisineen ja mokineen.

Vaikka Vinyl välillä meinaakin hävittää punaisen lankansa toisinaan irtonaisilta tuntuvien musapätkien joukkoon, on Vinylin ensimmäinen tuotantokausi heikkoine lenkkeineenkin mainiota katsottavaa.