Mainos

Sarjamurhaajasarja Dexter on ollut yksi viime vuosien kiinnostavimmista sarjoista, ainakin jos jotain voi päätellä parin viime vuoden laittomista latausluvuista (vuodet 2012 ja 2013), jolloin Dexterin kaksi viimeistä tuotantokautta on ulkomailla esitetty. Suomessa kaudet ovat tuttuun tapaan edenneet jälkijunassa, joskin ilahduttavasti suoratoistopalvelut Netflix ja HBO Nordic ovat lisänneet peräti kaksi kautta tätä sarjaa tarjontaansa kuluneen vuoden aikana. Tämän kunniaksi xtv.fi ottaa Dexterin kaudet 1-7 hampaisiinsa ja kertoo, miksi juuri tälle sarjalle kannattaisi uhrata aikaansa.

Dexter on epätavallisen aihepiirinsä ansiosta juuri niitä sarjoja, joista kertoessa täytyy olla erityisen varovainen, ettei mahdollisesti paljasta juonenkäänteitä esimerkiksi sen osalta, mitä hahmoja sarjassa kuolee tai ketkä selviävät hengissä ja kuinka pitkälle. Näinpä ollen suosittelen vain varauksella avaamaan edes Dexterin yllä olevaa linkkiä, sillä sivut saattavat täysin vahingossa paljastaa joidenkin hahmojen eliniän sarjan aikana.

Dexter on vahvan tarinavetoinen sarja, joka kertoo nimensä mukaisesti Dexter Morganista (Michael C. Hall). Dexter on kuin tarinan tohtori Jekyll ja herra Hyde. Dexter on Miamin poliisin murharyhmän kuolinsyytytkija, joka kuvaa rikospaikkoja, selvittää uhrien kuolintapoja ja työskentelee poliisin laboratoriossa tutkien milloin mitäkin rikoksiin liittyvää.

Mainos

Samalla hän on myös sarjamurhaaja, joka etsii käsiinsä rikollisia, jotka eivät joko saisi tuomioita teoistaan tai jotka selviäisivät Dexterin oman ajatusmallin mukaisesti liian vähällä suhteessa tehtyihin rikoksiin nähden. Dexter on siis eräänlainen vigilante, omankädenoikeuden nimissä toimiva tekijä, joka toimii lain ja moraalin tuolla puolen.

Dexterin moraalisena kompassina toimii hänen jo edesmennyt isänsä (James Remar), joka kuitenkin näyttäytyy Dexterille hänen oman mielikuvituksensa kautta ja jonka kanssa Dexter käy jatkuvia keskusteluita päätöksiä tehdessään. Toinen Dexterin kannalta äärimmäisen keskeinen hahmo on hänen adoptiosiskonsa, poliisina toimiva Debra Morgan (Jennifer Carpenter), joka on monessa mielessä kuin Dexterin vastakohta.

Siinä missä Dexter suhtautuu asioihin kylmänviileästi, rationaalisesti ja harkiten, mutta samalla vailla moraalin taakkaa, on Debra äärimmäisen tunteellisesti reagoiva, paikoin jopa yliemotionaalinen poliisi, joka jatkuvasta kiroiluistaan huolimatta pyrkii tekemään oikeita valintoja ja saamaan rikolliset telkien taakse.

Kun kuitenkaan kukaan ei tiedä, mitä Dexter vapaa-ajallaan pimeän tullen puuhailee, on sarjassa varsin kutkuttava tunne, jossa katsoja saa nauttia ainutlaatuisesta tilanteesta ikään kuin muita enemmän tietäen. Tämän tavallaan varsin yksinkertaisen aseman varaan koko sarja rakentuu koko kestonsa ajan.

Kahdeksan kauden verikekkeri

Dexter ei ole kovinkaan realistinen sarja, vaikka se niin uskottelee katsojilleen. Dexter on taitava ja äärimmäisen käytännönläheinen kaveri, mutta älyynsä ja tarkkuuteensa nähden hän tekee paljon kyseenalaisia ratkaisuja, jotka eivät tosielämässä kestäisi lähempää tarkastelua. Dexterin ollessa kuitenkin vain ja ainoastaan vihteellistä fiktiota, näihin seikkoihin keskittyminen olisi turhaa purnaamista.

Jokaisella tuotantokaudella esitellään aina uusi keskeinen rikollinen – pahis, jota Dexter ennen pitkää alkaa jahtaamaan ja jonka hän tavalla tai toisella lopuksi myös saa satimeen. Tässä mielessä Dexter on äärettömän yllätyksetön sarja ensimmäisen kauden jälkeen. Sarja toistaa juonitasolla itseään todella nopeasti.

Jos Dexter ei tarjoaisi mitään muuta, televisiosarjasta tuskin olisi tullut moista hittiä. Jälleen kerran kyse onkin varsinaisen juonikuvion ulkopuolisista kuvioista, jotka muodostavat isomman ja tiukemmin otteessaan pitävän tarinan. Jokainen kausi tuo esiin Dexteristä uusia puolia ja samalla hän myös kehittyy ja muuttuu ihmisenä. Hänen tilanteensa ihmisenä ei säily samanlaisena ja jotkut muutokset ovat varsin radikaaleja, hyvin rankkojakin.

Juuri kun olettaa nähneensä Dexteristä kaiken, jotain perustavanlaatuista tapahtuu ja saa katsojan uuden yllätyksen äärelle. Nämä yllätykset luonnollisesti säästetään eniten tuotantokausien loppupäähän kliimaksia rakentamaan.

Matkan varrella ihmisiä myös kuolee sen verran reilua tahtia, ettei kuoleman karskiutta ja tekojen raakuutta välttämättä enää edes noteeraa samalla tavalla ennen kuin ruuvia kiristetään juuri lisää saadaakseen katsojat uudestaan varpailleen.

Tuttuja kasvoja

Vaikka alun neitseellisen kokemuksen jälkeen voisi ajatella, ettei Dexter kykene tarjoamaan mitään yhtä mielenkiintoista kuin ensiasetelmansa, sarjan taso jatkuu yllättävänkin kovana vielä kausia myöhemmin. Siinä missä ensimmäinen kausi on merkityksellinen uuden aloittajana, ensimmäisen kuuden kauden osalta nostaisin erityisesti neljännen tuotantokauden esille tarinallisena huipentumana.

Vaikka tämän jälkeen nähtävä viides kausi tuntuu ehkä sarjan huonoimmalta tähän asti, syytä ei ole pettyä, sillä kuudes kausi hilaa tasoa takaisin ylöspäin. Kaikkiaan ensimmäiset kuusi tuotantokautta ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia ja sopii vain toivoa, että huhut sarjan loppupään huononemisesta ovat vain pötypuhetta.

Kuuden kauden aikana nähdään myös televisiosta ja elokuvista tuttuja nimiä, joista mainitsemisen arvoisia ovat etenkin Keith Carradine, Colin Hanks, Jimmy Smits, John Lithgow, Edward James Olmos ja Julie Benz. Osa heistä nähdään pahiksina, osa hyviksinä, mutta yhtä kaikki onnistuneina roolinvalintoina.

Uusi nainen, uudet kuviot – tällainen on 7. kausi

Käytännössä kaikki sarjan ensimmäset kaudet noudattavat samaa ja tutuksi tullutta kaavaa: uusi sarjamurhaaja ilmaantuu jostain esiin, Dexter saa tästä vihiä ja alkaa toteuttaa hyytävää suunnitelmaansa.

Lopulta pahis saa palkkansa, Dexter on tyytyväinen ja homma palaa lähes takuuvarmaan peruslähtökohtaansa. Siinä missä neljäs kausi rikkoi tätä viemällä Dexteriltä läheisen ihmisen, viides ja kuudes kausi tavallaan palasivat tuttuun huttuun suuremmin yllättämättä.

Tätä taustaa vasten onkin virkistävää kuinka erilainen seitsemäs kausi lopulta on. Vaikka uutudenviehätys on kaukana tiessään, seitsemännen kauden tarina on kohtuullisen erilainen. Ruumiita toki tulee entiseen tahtiin, mutta tällä kertaa Dexter itse on metsästettävien listalla ukrainalaisen rikollisen (Ray Stevenson) toimesta.

Pakkaa sekoitetaan lisää Dexterin löydettyä uuden potentiaalisen sielunkumppanin, kun synkän historian varjostama Hannah (Yvonne Strahovski) astuu mukaan kuvioihin.

Juoni eroaakin paikoin varsin merkittävästi aiemmista kausista, joka on enemmän kuin tervetullut asia.

Loppu häämöttää

Valitettavasti erilaisesta juonesta ei oteta kaikkea irti, sillä seitsemäs kausi seuraa sarjalle ominaisten tapahtumien polkua aivan kuten ennenkin. Dexterille kaikki on lisäksi suorastaan lapsellisen helppoa. Talojen tiirikointi, tiedostojen haku, ihmisten varjostaminen ja muu oheistoiminta hoituvat niin vasemmalla kädellä vetäen ja ongelmitta, että sarja alkaa pidemmän päälle kärsimään pahoista uskottavuusongelmista.

Vaan jos aiemmillakin kausilla on onnistunut ummistamaan silmänsä selkeille realismiaukoille, tämän ei luulisi aiheuttavan suuria ongelmia. Näistäkin huolimatta Dexter kuitenkin viihdyttää ja miellyttää juonenkäänteineen ja tapahtumineen, joita tällä kaudella toden totta riittää.

 

Kausi tarjoaa muitakin kiehtovia yllätyksiä ja osan heti alkumetreillä. Kun lopetus vielä jää sarjalle epätyypilliseen cliffhangeriin, jättää seitsemäs kausi suuhun hyvän maun. Tuttuudestaan huolimatta seitsemäs kausi onkin näiden seikkojen ansiosta kovaa laatua ja näin ehdottomasti katsomisensa ansainnut.