Marvel-valtakunnassa menee hyvin, ainakin jos asiaa mittaa sillä perusteella, miten paljon sarjakuvauniversumi on ollut tapetilla viime vuosina elokuvien ja sittemmin myös tv-sarjojen muodossa. Loppusyksystä jatkumoon liittyi Jessica Jones.
Yksityisetsivä Jessica Jones ei ole järin tunnettu Suomessa. Kyseessä onkin vasta 2000-luvun puolella ensiesiintymisensä tehnyt hahmo, joka toisaalta ei muutenkaan kuulu Kostajien, Hämähäkkimiehen tai Hulkin tapaisten nimien kanssa samalle tasolle. Tästä huolimatta tummatukkainen ja tomera Jones sai oman sarjansa Netflixin Marvel-jatkumossa ja kuuluu samaa vyyhtiä edustavan Daredevilin kanssa. Tuo punapukuinen oikeudenpuolustaja jo ehti saadakin sarjansa aiemmin tänä vuonna ja perästä on vielä tulossa Luke Cage ja Iron Fist samaa juonikuviota jakamaan.
Jessica Jonesin nimen mukainen sarja keskittyy tietenkin itse yksityisetsivä Jonesin pulmiin ja ongelmiin.
Teinityttönä supervoimia saanut Jessica on nuiva persoona, jolle maistuu viina ja toisinaan irtosuhteet. Krysten Ritterin tulkitsema hahmo tuntuu kylmältä, nihkeältä ja tunnevammaiselta naiselta, joka kantaa melkoista taakkaa paitsi lapsuudestaan, myös aikuisiältään. Parhaana ystävänä toimii ottosisar Trish (Rachael Taylor), joka yrittää parhaansa saadakseen Jessican elämään jotain tolkkua.
Vaikka moista saippuaooppera-ainesta on mukana vahvasti, on Jessican suurin murhe mielenhallintavoimilla varustettu Kilgrave. David Tennantin roolihahmo on karismaattinen, mutta itsekeskeinen paskiainen, jolla ei ole moraalisia ongelmia tehdä muiden elämästä helvettiä tai päättää sitä ennenaikaisesti. Kun hän vielä sattuu olemaan lähes sairaalloisella tavalla kiinnostunut Jessicasta, ei muuta juonikuviota olisi kolmetoistajaksoiselle kaudelle tarvinnut keksiä. Kuvio kun kasvaa äkkiä paljon isommaksi ja monisyisemmäksi kuin olettaa arvaisi.
Kiinnostavista hahmoista huolimatta kerronta on välillä hyvinkin laahavaa. Hyvä alku tyssää jo ennen puoltaväliä, kun sarja alkaa jahkailla ja lähes kompastelee omiin nokkeluuksiinsa, epäuskoa katsojiin valaen. Loppua kohden tarina taas paranee, mutta erityisiä twistejä ei mukana ole. Kaikesta jääkin tunne, että saman tarinan olisi voinut tiivistää lähes puoleen tästä jaksomäärästä.
Hyvääkin sanottavaa sarjasta löytyy, kuten Tennantin roolityö. Mies tuntuukin varastavan show'n tuon tuosta, vaikka suurempaa valittamista ei ole muissakaan näyttelijöissä. Luke Cagen saappaissa viihtyvä Mike Colter tosin tuntuu jäyhältä ja etäiseltä tapaukselta, jos nyt sillekin löytyy tarinan taustoista syynsä.
Kiinnostavinta kuitenkin on muulle Marvel-taustalle vinkkailu. Niin Cage kuin toisaalta pari muutakin hahmoa ovat sarjakuvista jo ennalta tuttuja ja näiden osalta sopii odottaa kiinnostavia lisävierailuja joko myöhemmissä kausissa tai muissa Marvel-sarjoissa.
Film noir -henkistä rikosdraamaa sekä toimintaa toisiinsa sotkeva Jessica Jones ei niinkään irrottele supervoimilla, vaikka niillä merkitystä menon kannalta onkin. Tämä on sekä sääli että vahvuus, muttei suinkaan sarjan heikoin yksittäinen lenkki. Toivoa sopii, että tulevalla jatkolla kaasujalkaa painetaan lujemmin, sillä ensivisiitti ei potentiaaliaan lunasta. Nurinoistaan huolimatta sarjaa voi suositella Marvel-maailman fanittajille.
