Orange Is the New Black -vankiladraama on kehittynyt yhdeksi Netflixin oman tuotannon tärkeimmiksi sarjoiksi – eikä ihme, sillä aiheestaan huolimatta naisvankilan arkea ja yhtäältä sen vankeja että henkilökuntaa kuvaava draamasarja on ollut alusta asti helppoa ja kiinnostavaa seurattavaa.
Legendaariseen Kylmään rinkiin (1997–2003) verrattuna Orange Is the New Black on reilusti helpompaa katsottavaa, vähemmän väkivaltaisuutensa ja helpommin lähestyttävien ihmiskohtaloidensa takia – ja toisaalta vaikkapa Pakoon (2005–2009) nähden sarja on yksinkertaisesti laadukkaampi oikeastaa kaikilta osin.
Mutta kuten kaikille pitkälle ehtineiden sarjojen kohdalla, herää kysymys: kuinka kauan laatu kestää ennen vajoamistaan?
Hajautettu huomio
Toisin kuin sarjan alkupuolella, jolloin sarjan keskipisteenä toimi Taylor Schillingin esittämä Piper Chapman, neljäs tuotantokausi on fokukseltaan selvästi hajanaisempi. Kaudella ei ole enää yhtä selkeää keskushahmoa, vaan kauden juonivyyhti pyrkii käsittelemään monia hahmoja mahdollisimman tasapuolisesti.
Tällä ajatuksella on selvä vahvuutensa, mutta niin myös heikkoutensa. Siinä missä kolmas kausi loppui kiinnostavasti vankien pakoon, tämä tilanne ratkotaan varsin nopeasti uuden kauden alussa. Toisaalta se myös luo pohjan neljännen kauden kiintopisteelle – yllättävälle kuolemalle.
Tämä vankilamiljöössä poikkeuksellinen tapaus kantaakin kautta alusta loppuun asti omalla tavallaan ja sillä on monenlaisia seurauksia niin vankien kuin henkilökunnankin kannalta. Valitettavasti kiehtova alku latistuu varsin nopeasti aiempaa tylsemmäksi arjen käsittelyksi ja tasonnoususta saadaan nauttia vasta kauden lopulla.
Tämä on osittain hajautetun huomion ansiota, sillä yksittäisten henkilöiden sijasta kausi heijastelee edellä mainittua kuolemantapausta useamman kasvon kautta. Idealistinen tavoite notkahtaa toteutuksen suhteen ja jättää neljännen kauden kolmen aiemman kauden varjoon.
”Käsikirjoittavat ovat tehneet hyvää työtä ja luoneet sarjalle ehkä tähän asti onnistuneimman cliffhangerin”
Vaikka neljäs tuotantokausi ei aivan tavoita kolmen edeltäjänsä suhteellisen korkeaa tasoa, huonoksi uutta kautta ei voi sanoa. Kauden aikana myös nähdään uusia kiehtovia hahmoja, joista mainittava on etenkin Brad William Henken esittämä vartija Piscatella sekä Beth Doverin tähdittämä Linda Ferguson. Kumpainenkin hahmo ristiriitaisuudessaan tuo uutta kaivattua lisäväriä jo vanhojen, sinänsä toimivien keskushahmojen rinnalle.
Myös kauden lopetus jää kiehtovaan kohtaan. Sen enempää spoilaamatta loppua on vain todettava, että käsikirjoittavat ovat tehneet hyvää työtä ja luoneet sarjalle ehkä tähän asti onnistuneimman cliffhangerin.
Orange Is the New Black on selvästi yhä hyvässä nosteessa ja tätä kuvaa hyvin se, että sarjalle on näillä näkymin tiedossa ainakin kolme tuotantokautta lisää katsottavaa. Eipähän ainakaan lopu vankiladraaman tarjonta ihan heti kesken.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.