Mainos

Uusia Star Wars -elokuvia odotellessa voi fanien aika käydä pitkäksi. Lääkettä apuun saadaan Disneyn Star Wars Rebels -sarjasta, joka vie katsojansa tutun avaruussaagan upeaan universumiin tietokoneanimaation keinoin.

Star Wars Rebels kertoo ajasta noin viisi vuotta ennen ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan tapahtumia. Kapinaliitto ottaa vasta alkuaskeleitaan pahaa ja ilkeää Imperiumia vastaan, ja jediritarit ovat virallisen tiedon mukaan pyyhitty pois koko galaksista. Onneksi tilanne ei ole aivan näin epätoivoinen, sillä nelihenkisen sankaritiimin johtohahmo on kuin onkin aito jedi.

Neljästä keskushahmosta sekä sympaattisesta Chopper-droidista koostuva kapinallisporukka käy taistoon Imperiumia vastaan tehtävä kerrallaan. Jo tarinan alussa he törmäävät teini-ikäiseen orpoon, Ezraan, joka niin ikään on omalla tahollaan käynyt yhden miehen sotaa Imperiumia vastaan. Kuten odottaa sopii, Ezra liittyy osaksi porukkaa kuin neljäs muskettisoturi konsanaan ja pian hän päätyykin Kanan-jedin oppilaaksi ikiaikaisia jeditemppuja oppimaan.

Mainos

Kananin ja pilotti Heran johtama tiimi suorittaa noin kahdenkymmenen minuutin mittaisissa jaksoissa pieniä tehtäviä ympäri galaksia ja siinä samalla onnistuu vetämään puoleensa Imperiumin huomion. Tästä tietenkin seuraa jännittäviä ajojahteja sekä monenlaisia taisteluita niin maalla kuin avaruudessakin.

Koska Star Wars Rebels on suunnattu varttuneempien fanien lisäksi myös nuoremmille katsojille, erityisen jännäksi meno ei ylly, eikä väkivalta ole missään vaiheessa erityisen hurjaa tai pelottavaa. Star Wars Rebels noudattaakin pitkälti Star Wars -elokuvista tuttua teemaa, mutta astetta pehmeämmällä kaavalla. Isosilmäiset hahmot ovat elokuvavastineitaan kiltimmän näköisiä ja taistelutilanteet ovat enemmänkin melkeinpä hauskoja kuin jännittäviä.

Viidentoista jakson mittainen esikoiskausi vie taustalla isompaa juonta eteenpäin kohtuullista tahtia. Ehkä juuri nuorempia katsojia ajatellen onkin vain hyvä asia, että tarinankaari säilyy suurimman osan ajasta yksittäisten jaksojen mittaisina pieninä pätkinä. Kauden loppua kohden jännitys hieman nousee ja luvassa on kiehtovia hetkiä Star Warsin vähemmän synkän universumin pauloissa myös vanhemmille katsojille.