Yksi tämän vuoden hulvattomimmista komediasarjoista on Vice Principals. Yhdeksän jakson mittainen, puolituntisista jaksoista koostuva paketti on hersyvä ja paikoin myötähäpeääkin herättävä sarja, joka ei aina päästä katsojaan aivan helpolla.

Syöpää sairastavan vaimonsa takia lopputilin high schoolista ottava rehtori Wells (pikkuroolissa Bill Murray) jättää koulun kahden vararehtorin käsiin. Kuinka yllättävää, herrat Neal Gamby (hulvaton Danny McBride) ja Lee Russell (ilmeikäs Walton Goggins) eivät ole parhaita ystäviä keskenään, vaan toistensa pahimpia vihamiehiä, joista kumpikin himoitsee hallitsevan rehtorin pestiä.

Ennen kuin kisa ehtii kunnolla yltyä miekkosten välille, kouluun palkataan uusi rehtori, jo aiemmin menestystä koulu-urallaan tehnyt tohtori Brown (Kimberly Hebert Gregory). Yllättävästi sekä hölmöilevä Gamby että lipevä Russell päättävät yhdistää voimansa tarkoituksenaan ajaa pätevä Brown pois koulun hallinnosta ja näin napata itselleen himoitun pestin.

Helpommin sanottu kuin tehty, sillä Brown on fiksu, tarkkanäköinen ja määrätietoinen rouva. Tästä kuitenkin käynnistyy hulvaton kauden kestävä hölmöily, joka ei säästä katsojiaan roisilta kielenkäytöltä, kyseenalaisilta keinoilta eikä edes myötähäpeää herättävältä touhuamiselta.

Jotain tuttua, jotain uutta

Walton Goggings on roolissaan yllättävä hyvinkin lipevänä ja tarvittaessa äärimmäisyyksiin menevänä hermorauniona. Koulussa keikistelevä, mutta kotielämässä alati hermonsa menettävä Russell on toisaalta täydellinen vastavoima hölmölle ja virkaintoiselle, mutta ajoittain sympaattiselle Gambylle.

Gambya esittävän McBriden rooli on sikäli hieman tylsä, että se on kuin vaisumpi versio erinomaisen Eastbound & Down -sarjan vastaavasta roolista. Tällaisenaan McBride on kuitenkin mainio, eikä roolista voi olla nauttimatta – sikäli kun tämänkaltainen huumori ensinnäkään katsojaan puree. Goggings vie paikoin kuitenkin pidemmän korren, vaikka henkilönä Russell onkin Gambya vastenmielisempi.

Näiden rinnalla tohtori Brown on järjen ääni ja miellyttävä tapaus, joskin paikoin hänkin vähemmän miellyttävä persoona.

”Keskiössä ovat vajaavaiset ja tiettyyn pisteeseen asti aidon tuntuiset pöljäkkeet”

Tässäpä juuri onkin Vice Principalsin viehätys ja vahvuus. Sarja ei niinkään kerro mukavista, täydellisistä ja kauniista ihmisistä, jotka eivät koskaan mokaile ja urpoile, vaan jokseenkin kääntää asetelman ylösalaisin. Keskiössä ovat vajaavaiset ja tiettyyn pisteeseen asti aidon tuntuiset pöljäkkeet, joiden keskinäistä yhteenottoa on hauska seurata.

Kunnia kuuluu suuressa osin käsikirjoitukselle dialogia myöden, mutta osansa on myös näyttelijävalinnoilla. Huumori on aika ajoin roisia ja tapahtumat pöyristyttäviä, mutta juuri tällainen on täydellistä vastapainoa turvalliselle sitcomille. Ainakin allekirjoittanut viihtyi Vice Principalsin parissa erittäin hyvin.

Kauden lopussa sarja vielä yllättää cliffhangerilla, joka pistää odottamaan jatkoa suu auki. Kakkoskausi ilmestyy jossain vaiheessa ensi vuonna.