Warhammer 40,000 Inquisitor Martyr -arvostelu – Konsolikäännös on kammottava

Järjetöntä suosiota niittänyt Warhammer 40k-lautapeliuniversumi kääntyi luonnollisesti digitaalisiin muotoihin, ja niitä onkin riittänyt. On ensimmäisestä ja kolmannesta persoonasta pelattavia pienen porukan moninpeliropeja, ja löytyypä katraasta myös strategiapuolen sotavasaroita, niin hyviä kuin huonojakin.

Omat lempparit sarjasta ovat Vermintidet. Nuo ensimmäisestä persoonasta pelattavat grindaukset kavereiden kanssa jaksavat kiinnostaa pidempäänkin. Nyt Neocore Games teki vihdoin Diablo-henkisen toimintaroolipelin joka kulkee nimellä Warhammer 40,000 Inquisitor Martyr. Peli julkaistiin PC:lle jo kesäkuussa 2018, mutta konsoliversio näki päivänvalonsa vasta tänään 23.8 ja voi pojat se on huono, mutta mennään siihen myöhemmin.

Toistoa, toistoa, toistoa ja toistoa

Martyrissa pelaajan ohjaama inkvisiittori lataa paholaisia nokkaan erilaisilla aseilla ja kolmella eri hahmoluokalla, jotka ovat: Crusader, Psyker ja Assassin.

Crusaderi on soturi, Psyker hoitelee maagin hommia ja Assassin tietenkin tuikkaa terävän tikarin mahdollisimman salaa selkään avaruusluostarissa nimeltä Martyr, jonka kulttilaiset ja demonit ovat vallanneet. Juoni on simppeli – pahaa pataan ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

”Mekaniikka potkii palleille ja pahasti”

Tämä onkin pelin yksi varjopuolista eli loputon, ja kaikenlisäksi erittäin hidas grindaus. Vaikeutasolla kikkaileminen tuo tietysti parempaa loottia, mutta varsinkin alussa vaikeustason nosto aiheuttaa harmaita hiuksia. Tehtävien aikana löydettyjä aseita ja tavaroita ei voi myöskään käyttää, vaan ne pitää varustaa pelaajalle tehtävien alussa. Joten jos vaikeustaso on liian korkea, ei tehtävän aikana uusista löydetyistä aseista ole sillä hetkellä mitään hyötyä. Tämä mekaniikka potkii palleille ja pahasti.

Pelaaja aloittaa komentokeskuksesta josta löytyvät kauppa, tähtikartta (josta tehtävät aloitetaan), henkilökohtainen tavaravarasto ja niin pois ja päin. Ennen tehtävää varustetaan sankari kahdella eri aseella ja muilla varusteilla. Jokaisen aseen mukana on neljä skilliä, joita ei voi vaihtaa, eikä myöskään voi testata ennen tehtävän aloitusta. Tavaroita löytyy aina kranaateista skillien parannuspötiköihin, joita voi tehtävässä käyttää viisi kertaa. Jokaisella hahmoluokalla on myös persoonallinen taito, joka Assassinilla esimerkiksi on ajan venyttäminen pienellä alueella.

Sokkona sisään

Kesken tehtävän omaa gearia ei voi tarkastella, eikä taitojen sekä aseiden ominaisuuksia näe missään, paitsi komentokeskuksessa ennen tehtävään lähtöä. On siis arvailtava mitä kustakin napista kyseinen ase tekee. Tämä syö mielenkiintoa kuin lapamato paskaa.

Tehtävät ovat tylsiä ja itseään toistavia. Pelin ruudunpäivitys vanhemmalla pleikkarilla on luokkaa 5–30 kuvaa sekunnissa. Framet tipahtavat yhden käden sormilla laskettaviin lukuihin jos ruudulla on enemmän kuin kolme vihollista, ja vihollisia kuitenkin tuppaa olemaan ruudussa toistakymmentä kerralla. Kameraa voi toki zoomata lähemmäs jolloin peli pyörii vähän paremmin, mutta silloin ei ympäristöä enää juuri näe.

Graafisesti Inquisitor Martyr on ruma, sekava ja vanhanaikainen. Tuntuu kuin peli olisi tehty PlayStation 2:lle tai alkuperäiselle Xboxille. Myös lukuisat graafiset bugit niin valikoissa kuin itse aktissakin tuovat lisämausteen tähän kammottavuuteen. Jouhevampaa olisi puskea renkaatonta Opel Calibraa ylös Korvatunturia – joulupukki ja porot kyydissä.

Löytyy tästä moninpelikin, mutta se keskittyy pääasiallisesti PvP-tilaan, ja yhteistyö onnistuukin vain sivutehtävissä. Itse kampanjaa ei kaverin kanssa voi pelata, mutta pelattavaa silti riittää. On tutkimuksia, haasteita ja loppupelin sotia, lootbokseja ja kausiluonteisia palkintotehtäviä.

Vaikka kampanjaa ei kaverin kanssa voi kahlata, saa näistä edes vähän lohtua. Lokaalisti kaverin kanssa samalla konsolilla on mahdollisuus pelata Martyria, mutta toinen pelaaja on tällöin vain apuri, jonka skillit päivittyvät pääpelaajan tason mukaan, eikä niitä voi itse säätää haluamiinsa uomiin.

Huonosti optimoitu kokonaisuus

Warhammer 40000: Inquisitor – Martyr on järkyttävän huonosti optimoitu konsoleille ja sitä kannattaakin pelata vain ja ainoastaan PC:llä. Tässä olisi paljon potentiaalia saada tästä yksi loistavimmista peleistä ikinä, mutta tylsät tehtävät, tylsät lootit, ruudunpäivitysongelmat ja esteettiset bugit tunkevat sen kaiken hyvän avaruusmaihinnousukenkiensä alle, ja jäljelle ei jää kuin olematon kasa kuupölyä. Musat on muuten ihan jees.