Mainos

1940-luvulla oli Minuuttimiehet ja nyt eli 80-luvulla on Katsojamiehet, eli Vartijat eli joukko naamiosankareita, jotka pitävät New Yorkin järjestystä yllä.

Kun yksi sankareista Koomikko (Jeffrey Dean Morgan) tapetaan, menevät sankarit täysin sekaisin, ja alkaa massiivinen salapoliisintyö, sillä murhaaja tuntuu metsästävän sankareitamme yksitellen. Valitettavasti osa sankareista on kuitenkin jo paljastanut identiteettinsä ja siirtynyt varhaiseläkkeelle, joten ainoastaan  Rorscharch (Walter Kovacs) tuntuu metsästävän murhaajaa lähes yksin. Maailman ainoa supersankari Dr. Manhattan (Jon Osterman), joka voisi asiat ratkoa hetkessä tuntuu kyllästyneen täysin ihmiskuntaan, eikä jaksa oikein panostaa muuhun kuin sinisen pippelinsä esittelyyn ja fysiikantutkimuksiinsa. Löytyykö siis murhaaja ajoissa vai ovatko sankarit pian jauhelihaa?

 

Mainos

Watchmen perustuu vanhaan sarjakuvaromaaniin, joka kertoi supersankareista naamioiden takana. Samat sosiaaliset ja psyykkiset ongelmat tuntuvat vaivaavan myös täydellisen näköisiä kalsariveikkosia, joten mistään Spider-man/Batman/Superman -lastensadusta ei ole kyse. Sellaista supersankarileffaa odottavat pettyvät varmasti, kun taas alkuperäisen Watchmen -sarjakuvan fani rakastuu elokuvaan tulisesti. Elokuvan tarina on todella syvällinen ja sisältää layereita enemmän kuin Photoshoppiin saa ikinä. Hyvä tarinan lisäksi myös visuaaliseen tasoon on todellakin panostettu. Herkullisia tehosteita, maukkaita superhidastuksia, kauniita maisemia ja mahtavan dynaaminen äänimaailma nappaa leffaan mukaansa toden teolla. Vaikka leffan kesto lähentelee kolmea tuntia, ei se tunnu missään. Aika hujahtaa hetkessä ja Matrixin tavoin vaatii Watchmen uudelleenkatselua mahdollisimman pian, jotta siitä saa enemmän irti. Tämä on hyvän leffan merkki!

 

Blu-ray -versio on jaettu kahteen levyyn. Ensimmäisessä on pelkkä elokuva todella häviöttömällä kuvalla, sillä pakkausjälkeä saa oikein metsästämällä metsästää, eikä sitä vaan löydy. BD-versiota voi siis luukuttaa kuvansa puolesta vaikka isossa leffateatterissa. Ääniraitana toimii vain Dolby True HD, koska levyltä löytyy dubattunua viisi muutakin monikanava-raitaa.

    Bonuslevyltä löytyy mielenkiintoisia dokumenttejä HD-kuvalla ja suomeksi tekstitettynä mm. alkuperäisen sarjakuvan tarina, sankareiden puvustus, oikeiden poliisien vertailuja sankareiden maailmaan, oikean fyysikon vertailua Dr. Manhattanin fysiikkaan ja palon muita kolmen minuutin pikkuklippejä kulissien taakse.

 

Watchmen on audiovisuaalista karkkia kaikille heille jotka ovat kyllästyneet lapsellisiin supersankareihin, mutta haluavat nähdä erilaisten sankareiden maskien taakse.

 

KE

Mainos