Mainos
Vuoden 1983 Lesket-minisarja on saanut elokuvaversionsa Steve McQueen ohjaamana ja Gillian Flynnin kynäilemänä. Kuinka uskottavasti villi tarina soljuu 2020-luvulla?

Ohjaaja Steve McQueen katsoi 13-vuotiaana naama kiinni televisovastaanottimessa Widows – Lesket -minisarjaa, jossa kolme, suuria ryöstöjä tehnyttä rosvoa kuolee ja näiden vaimoille jää kaikki edesmenneiden ukkojensa ongelmat hoidettavikseen. McQueen on vannonut pitkin uraansa tekevänsä minisarjasta vielä jokin päivä elokuvan, ja nyt tämä hetki on vihdoin koittanut… vai onko vihdoin liikaa sanottu?

Mainos

Naisten heisti

Widows (2018) kulkee täsmälleen saman tarinan voimin kuin alkuperäinen minisarjakin:  neljä ryöstäjää kädettää ryöstönsä jälkeen pakomatkansa ja menehtyy. Rikkauksiin tottuneet vaimonsa jäävät yhtäkkiä tyhjän päälle, sillä uutta massia ei enää valu kenkälaatikoihin, mutta menot ovat suuret.

Kun ryöstöjen pääsuunnittelijan, edesmenneen Harry Rawlingsin (Liam Neeson) vaimo Veronica (Viola Davis) yllätetään kotonaan velkojenperijän toimesta, jää avuton nainen ongelmansa kanssa pulaan. Pian rouva kuitenkin löytää miehensä aukottomat muistiinpanot seuraavasta ryöstökeikasta ja houkuttelee muutkin leskiksi jääneet naiset mukaan viimeiselle keikalle, jonka olisi tarkoitus taata kaikille frouville hyvä ja tasapainoinen loppuelämä.

Ei pelkkä heisti

Vaikka Widows kertoo trillerin keinoin kutkuttavan ryöstötarinan, on se paljon muutakin. Elokuva pyrkii jatkuvasti alleviivaamaan piilotettuna ja ei niin piilotettuna amerikkalaisen yhteiskunnan ongelmia. Mätä politiikka, lahjonta, rasismi, rikollisuus, poliisien ampumat mustat ja yhteiskunnan epäkohdat tuodaan isosti esille. Kaikki tämä vieläpä uskottavasti, sillä tapahtumapaikkana toimii Amerikan persläpi, 9,9 miljoonan asukkaan Chicago. Kaupungilla on roolinsa, joka tuodaan kiitettävästi esille.

Lisäksi leffan näyttelijät tekevät ansiokasta työtä taatakseen uskottavuuden uskomattomassa tarinassa. Kenties vähiten uskottavin on elokuvan suurin miesnimi Liam Neeson. Kaikki muut ovat rautaisia, mutta Neesonin roolityö on jopa teatterimaisen ylilyöty.

Leffan naistähdille, Viola Davisille, Michelle Rodriguezille, Elizabeth Debickille ja Cynthia Erivolle on kuitenkin nostettava hattua. Samoin arvostuksensa saavat Colin Farrell ja Get Out -tähti Daniel Kaluuya.

4K, HDR ja DTS

Widowsin 4K-versio paljastaa ennen kaikkea kuvanlaadullaan sen, että leffa on kuvattu vanhemmilla filmioptiikoilla. Kuva on paikoitellen tunkkaista, muhjuista ja tuo mieleen ysärileffat. Tämä on taiteellisesti kiinnostava asia, mutta 4K-hifisteille ei välttämättä kiitollisinta.

Kuvakulmien valinta ja syvyys ovat kuitenkin mahtavimmillaan fiksikuvissa, joita nähdään etenkin sisätiloissa. Tällöin katsoja voi samaistua olevansa näyttelijöiden kanssa samassa tilassa Chicagon kerrostaloissa. Myös yhdellä otoksella tehty autoilukohtaus Chicagon getosta hienostoalueelle on visuaalisesti maittava hetki.

4K-levyn HDR-värit ja häviötön DTS-ääni ovat paras tapa nauttia tämä leffa. Jos mahdollista, leffateatterihuoneesi isolta kankaalta.

Kannattaako katsoa?

Kotirouvavetoinen ryöstöleffa, Widows on loistava tapaus. Elokuva onnistuu kaikilla tasoillaan tuottamaan sekä hyvää ryöstöleffaviihdettä että näyttämään Amerikan karut puolet uskottavasti ja aidosti. Elokuvan hienoinen veijarimaisuus takaa myös sen, että leffalla on jopa uudelleenkatseluarvoa. Lopullisen kerman kakkuun tuo Dark Knight -leffoista tutunoloiset jännitystikitykset, joista vastaa tietenkin itse Hans Zimmer.

Mainos