Mikäli olet tarinavetoisten pelien ystävä, kannattaa ottaa vaarin oheisesta listasta, jossa on listattu 10 parasta videopeleissä nähtyä tarinaa vuoden 2018 aikana.


Listan järjestystä ei kannata tuijotella liian kriittisesti, sillä tarinat ovat ainutlaatuisia ja kaikki todella mukaansatempaavia.

Detroit: Become Human

Detroit: Become Humanissa vuosi on 2038. Tapahtumapaikkana toimii Detroit, joka on saatu kukoistamaan android-markkinoilla. Tekoälyn omaavat, ihmisen näköiset androidit on valmistettu palvelemaan ihmiskuntaa helpottamalla arjen askareita, kuten vaikka henkilökohtaisina avustajina. Kaikki eivät ole kuitenkaan ottaneet ilolla vastaan kumiukkoja, ja kapinahenkeä syntyy kun “androidit veivät meidän työt ja naiset!” No, ei sentään naisia, mutta lomautuksia oli luvassa. Näihin kone-eliöihin on sitten helppo purkaa se patoutunut rage, sillä androidi ei tunne kipua, eikä vastusta omistajansa tulista avokasta. Kaikella on rajansa, myös androideilla ja poikkeavuuksia käytöksessä on luvassa.

Oheisesta videosta näet, miltä peli näyttää.

Mainos

Yakuza Kiwami 2

Yakuza Kiwami on malliesimerkki HD-remasteroinnista. Pelin tarinassa Kazuma Kiryu, orpokodissa kasvanut ja sittemmin Yakuza perheeseen ajautunut hillitty kovanaama joutuu vankilaan kymmeneksi vuodeksi syyttömänä. Kunnian miehenä hän istuu kakkunsa rauhassa ja palaa sitten kotikonnuilleen Kamurochon kaduille. Palattuaan Kiryu huomaa, että hänen paras ystävänsä Akira Nishikiyama on kiivennyt korkealle hierarkiassa ja kovasti muuttunut luonteeltaan. Lisäksi molempien yhteinen ystävä Yumi on kadonnut ja samaan syssyyn 10 miljardia jeniä. Kiryu haluaisi selvittää asiat rauhassa, mutta kun naamavärkki näyttää myrkyn nielleeltä nuorelta lohikäärmeeltä, on turpakäräjät enemmänkin sääntö, kuin poikkeus.

Celeste

Pelaaja auttaa Madelinea voittamaan sisäiset demoninsa matkalla Celeste-vuoren huipulle TowerFallin tekijöiden napakassa tasohyppelypelissä. Pelaaja joutuu uhmaamaan satoja käsin tehtyjä haasteita, paljastamaan ovelia salaisuuksia ja selvittämään vuoren arvoitus. Pelin tarina on yksi vuoden kutkuttavimmista.

Lista jatkuu seuraavalla sivulla…