Mainos
Company of Heroes 3 on Relic Entertainmentin kehittämä ja Segan julkaisema reaaliaikainen strategiapeli PC:lle. Jatko-osana pelissä on uusia mekanismeja ja pelimuotoja, ja se sijoittuu toisen maailmansodan Italian ja Pohjois-Afrikan sotatoimialueille. Muutoksia on kuitenkin tehty myös huononpaan suuntaan, joka on varsin yllättävää.

Pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2006, ja se tarjosi aikanaan tuoreen ja innovatiivisen lähestymistavan toisen maailmansodan aikaiseen strategiapelaamiseen. Company of Heroes onnistui nostamaan riman uudelle tasolle yhdistämällä silloin uudet pelimekaniikat, syvällisen strategian ja eeppisen kampanjan.

Kampanjoiden lisäksi pelisarjan moninpelikokemus oli suuressa roolissa pelin menestyksessä. Moninpeli on mahdollistanut pelaajien kilpailemisen ja yhteistyön toisiaan vastaan, mikä on johtanut sarjan pitkäikäisyyteen.

Mainos

Company of Heroes 3:n odotetaan syventävän edelleen pelisarjan kaavaa, mutta onnistuuko se siinä?

Taas natseja turpaan

Mikään ei ole niin hauskaa kuin natsien teurastaminen toisen maailmansodan miljöössä – vai onko? Ilmeisesti näin on, sillä toisesta maailmansodasta tehdään pelejä liukuhihnalla. Luultavasti myös Ukrainan sodasta tehdään vuosikymmenten päästä, jahka sekin taistelu saataisiin ensin päätökseen.

Niin tai näin, Company of Heroes 3 jatkaa kuitenkin vielä turvallisessa WWII-aiheessa. Nyt pelaaja on jenkkieversti, joka ratkoo strategisesti alueiden valtaamista natsi-Saksan ikeestä.

Tarinaa luodaan pienistä haasteista, joita everstit kohtaavat alueiden valtauksissa, mutta tarina ei sen olemassaolosta huolimatta ole kovin merkittävässä roolissa. Vaikka tarina ei jämäkkä olekaan, on siinäkin hetkensä kun everstit ja majurit vittuilevat toinen toisilleen yrittäessään saada pelaajan toimimaan omien tahtotilojensa mukaan. Pelaajalla on täysi vapaus kuitenkin päättää, mitä tehdään, vaikka neuvonantajat päsmäröivätkin.

Tuonne ja tuollaisella voimalla

Company of Heroes 3 on strategiapeli, jossa on tarkoitus vallata alueita viholliselta määrätietoisten valintojen pohjalta. Mikä kaupunki ja miten vallataan seuraavaksi, jotta vihollinen heikkenee, eikä pääse yllättämään. Millä kalustolla ja millä miehistöllä. Pulmat ovat koko ajan edessä.

Pelissä taistellaan kahdella tavalla. Intensiivisessä kaupunkisodassa, jossa pelaaja käskyttää joukkoja ja yksittäisiä ajoneuvoja. Ja toisessa formaatissa maalaillaan isoja linjoja, isolla kartalla. Tämä vaikuttaa aluksi hieman turhalta, mutta kampanjan edetessä siihenkin alkaa tulla syy ja tolkkua.

Vaikka molemmat tavat pelata ovat veikeitä, on silti se perinteisempi kaupunkisota taktisempaa ja nautinnollisempaa.

Pelissä on myös aivan uusia ominaisuuksia, kuten Tactical Pause -järjestelmä, jonka avulla pelaaja voi keskeyttää taistelun ja asettaa komennot jonoon, jotta ne voidaan tehdä pelin jatkamisen jälkeen.

Pelissä on myös parannettu tuhoutumisjärjestelmä, joka antaa pelissä aidompaa ja kokonaisvaltaisempaa rakennusten tuhoutumista, kuten yksittäisten laattojen ja tiilien murenemista rakennuksista.

Osa kampanjasta soditaan ison mittakaavan kartalla.

Moninpelit ja co-op

Company of Heroes 3 sisältää kaksi pääasiallista moninpelitilaa; klassinen PVP verkossa ja PVE-co-op-sodankäynti taistelutovereiden kanssa.

Moninpelissä valittavana on yhteensä neljä erilaista tilaa; 1v1, 2v2, 3v3 ja 4v4. Eli pienestä suureen sodankäyntiin. Co-op on puolestaan samaa, mutta tietokonetta vastaan 2v2-, 3v3- tai 4v4-tiloissa.

Molemmat moninpelityypit ovat hupia, joissa hätäinen ja huono taktikoija saa nopeasti ja varmasti turpaansa alle viidessä minuutissa.

Grafiikat ja äänet -otsikko

Graafisesti Company of Heroes 3 on yllättävän saman näköinen kuin edeltävät osat, vaikka ensimmäisen julkaisusta on aikaa 17 vuotta ja edellisestäkin kymmenkunta.

Peli näyttää kyllä todella hyvältä, mutta säteenseurantaa ei hyödynnetä, ja esimerkiksi varjot ovat toteutettu bittikarttoina, joiden renderöinti rakoilee pahasti kamerakulmaa kääntelemällä.

Kakkososan etuna oli, että ajoneuvot ja sotilaat jättivät jälkensä maastoon niin, että koko matsin jäljistä oli pääteltävissä, missä kukin on liikkunut ja mitä kautta. Nyt jälkiä ei jää – eikä ehkä kesämaisemassa niin tarvitsekaan. Askel on silti taaksepäin eikä eteenpäin. Muuten kyllä äänet ja visuaalisuus ovat nautinnollista nautittavaa.

Kannattaako ostaa?

Company of Heroes 3 on yllättävän maukas strategiapeli hänelle, joka tykkää katsella ennemmin kuin toimia. Pelin looppi nimittäin menee isoissa strategisissa linjoissa, joiden toteutumista seurataan sivusta. Ja vaikka se kuulostaa ehkä tylsältä, se ei todellakaan ole sitä. Peli on kuin Shakkia.

Jos strateginen sodankäynti kiinnostaa, on CH3 ehdottomasti hankkimisen arvoinen kokonaisuus.

Mainos