Quentin Tarantino on tunnettu raflaavista ja paikoitellen jopa paikallaan polkevista, erittäin kiinnostavista ja ikonisista mestariteoksistaan. Django Unchained on onneksi taas yksi uusi Tarantino-elokuva, joka on klassikko heti syntyessään.
Hammaslääkäri King Schultz (Christoph Waltz) pysäyttää orjakauppiaiden saattueen ja pyytää saada tarkastella tarjontaa. Hän löytää ”nekrujonosta” etsimänsä. Djangon (Jamie Foxx), mustan miehen joka tunnistaa liittovaltion etsintälistalla olevat murhamiehet. Schultz päättää ostaa Djangon omakseen, mutta vapauttaa tämän orjuudestaan välittömästi. He ystävystyvät nopeasti ja päättävät lähteä oman käden oikeuden retkelle pelastamaan orjuudessa asuvaa Djangon vaimoa (Kerry Washington) valtavalta Candyland-maatilalta Mississippistä.
Django on käsikirjoitukseltaan silkkaa rautaa. Sen tarina on erittäin kiinnostava ja se pitää otteessaan kuin käsiraudat. Sen casting on täydellinen ja väkivalta hyvällä tavalla överi, mutta humoristinen. Django Unchainedista on yksinkertaisesti vaikea löytää mitään pahaa sanottavaa.
Mitä vähemmän elokuvalta odottaa ja mitä vähemmän siitä tietää etukäteen, sitä parempi. Siksi tässä arvostelussakaan ei nyt paneuduta enempää elokuvan yksityiskohtiin, sillä Django pitää kokea puhtaalta pöydältä.
Pienellä meikkauksella ikonisesta Samuel L. Jacksonista saa helposti ihmisapinan näköisen veikkosen.
Bonuspuolelta löytyy kolme kymmenminuuttista dokkaria kulissien takaa, joista yksi valottaa hevosstuntteja ja toinen puvustusta ja kolmas lavastusta. Ei mitään speciaalia, mutta onneksi elokuva on sellainen.
Django-uudelleenfilmatisointi vuoden 1966 klassikosta on erittäin täydellinen, ja tästä takuuna on kaksi ansaittua Oscaria® ja kaksi Golden Globea.
