Mainos

Halt and Catch Firen ensimmäinen tuotantokausi tarjoili katsojilleen erinomaista draamaa 1980-luvun tietokoneiden yritysmaailmasta ja tuon alan ihmisistä.

Toinen kausi jatkoi tästä onnistuneesti, vaikkei aivan edeltäjänsä tasolle noussutkaan.

Viime vuonna valmistunut kolmas kausi jatkaa sujuvasti toisen kauden hengessä, joskin jälleen hieman erilaisella teemalla.

Mainos

You Are Not Safe

Edeltävien kausien lailla kolmas kausi keskittyy nelikon Joe, Gordon, Cameron ja Donna ympärille. Cameronin luotsaamasta Mutiny-yrityksestä on kasvanut aiempaa isompi ja lupaavampi tapaus, jota hän johtaa yhdessä Donnan kanssa.

Toisaalla Joe McMillan (Lee Pace) on vienyt oman virustorjuntafirmansa tasolle, jonka menestystä muut saavat lähinnä kadehtia. Välit Gordoniin ovat vähintäänkin huonot.

Kolmas kausi seuraakin alkuun tapahtumia kahdessa eri leirissä, jossa toisaalta käydään läpi Mutinyn kehitystarinaa ja toisaalta Joen omia kuvioita. Kuten arvata saattaa heti kauden alusta lähtien, nämä tiet tietenkin yhtyvät kauden aikana.

Alkuun tarinan tahti tuntuu hieman verkkaiselta, kunnes loppupuolella kaasujalkaa painetaan todella lujaa. Hyppy alun ja lopun välillä on ehkä turhankin iso, mutta ainakin kausi parantaa tasoaan loppua kohden. Lisäksi tänä vuonna alkava neljäs kausi saa kiehtovan aloituspisteen tapahtumilleen.

Tulevaisuuden muokkaajat

Aiempien kausien lailla myös kolmas tuotantokausi rakentuu enemmän kiehtovien ihmisten kuin varsinaisten jännitävien tapahtumien varaan. Toiston uhallakin on sanottava, että Halt and Catch Firessa on paljon samaa kuin loistavassa Mad Men -sarjassa.

Ajankuva ja henkilöhahmot sekä oikeaan lähihistoriaan perustuvat tuotteet ja yritykset tuovat uskottavuutta sinänsä näennäisen tylsään tarinaan. Tämänkaltaiset sarjat käytännössä joko elävät tai kuolevat juuri hahmojensa ja autenttisuuden (tai sen puutteen) kautta. Halt and Catch Fire totisesti elää ja voi hyvin.

Sopii toivoa, että myös jatko tarjoaa yhtä laadukasta nörttihistoriaa kuin sarja tähän asti.

Mainos