Mainos
Mitä saadaan, kun yhdistetään korttipeli, strategiapeli, sosiaalinen simulaattori ja Marvelin sankarit? Vastaus saattaa yllättää, katso paljastavat kuvat! Marvel’s Midnight Suns on kuin pelimaailman Buffy the Vampire Slayer.

Xcom-peleistä tutun Firaxiksen Marvel’s Midnight Suns -peli yhdistelee strategista korttipeliä, vuoropohjaista taistelua, sekä yllättäin sosiaalistasimulaattoria. Tarinallisesti Marvel’s Midnight Suns ammentaa puolestaan inspiraatiota mm. 1990-luvun Marvelin Midnight Sons -saagasta, sekä varmasti tuoreemmista Marvel Cinematic Universen tuotoksista.

Pelaaja ottaa pelattavakseen peliä varten kehitetyn The Hunter -hahmon, jonka pelaaja voi muokata hahmoeditorilla mieleisekseen. Muita hahmoja pelissä ovat mm. Blade (Michael Jai White, mm. Spawn-elokuva), Spider-Man (Yuri Lowenthal, Marvel’s Spider-Man) ja Nico Mironu (The Runaways sarjasta roolinsa uusiva Lyrica Okano).

Mainos

Pelissä on siis sekä Kostajien vanhoja patruunoja, että Midnight Sunsin nuoria hieman angstisempia Marvel-sankareita. Ääninäyttelijöissä löytyy potkua, ja pelimekaniikkareseptin eksotiikka lupailee jotain hyvin erikoista, mutta onko tässä helposti yli 50 tuntiseksi venyvässä pelissä ytyä pitämään mielenkiintoa yllä?

Ruususen uni katkeaa vittumaisesti

Pelin tarinassa The Hunter voitti aikanaan demonimutsinsa Lilithin, mutta kuoli siinä samassa. Siitä lähtien The Hunterin jäännöksiä on säilytetty The Abbeyn mausoleumissa. Natsahtavien HYDRA:n agenttien löytäessä Lilithin jäänteet, he nostavat Lilithin takaisin eroon HYDRA:n tiedemies Tohtori Faustuksen avulla.

Kostajien ja Keskiyön aurinkoisten on siis yhdessä nostettava The Hunter jälleen henkiin kohtaamaan uudelleen demonisen äitinsä, tai perhetapaamisen seurauksena koko maailma joutuu helvetin valloittamaksi. Kuulostaa siis perinteiseltä juhlapyhämeiningiltä.

Unoa ja Frendejä

Marvel’s the Midnight Suns yhdistelee kahta elementtiä: Strategista taistelua korttipelimekaniikalla ja sosiaalista simulaattoria.

Suurin osa peliajasta kuluu tukikohtana toimivassa The Abbeyssa, jossa pelaaja The Hunterin hahmossa juttelee eri supersankarien kanssa ja yrittää kaveraata näitä. Kamuja luodaan treenaamalla yhdessä, käymällä sienestämässä, pelaamalla videopelejä ja höpisemällä niitä näitä. Muut sankarit joko pitävät valituista puhevaihtoehdoista, ovat yhdentekeviä tai pettyvät. Tämä vaikuttaa kaveerausmittariin. Kaveritasojen noustessa hahmot saavat uusia passiivisia bonuksia taisteluihin.

Tämän lisäksi tukikohtaansa voi päivitellä erilaisten resurssien ja pelinsisäisen valuutan kanssa, kunhan on ensin tutkinut Tony ”The Iron Man” Starkin ja Tohtori Strangen kanssa päivitettävät asiat.

Sosiaalisen simutouhujen lisäksi The Abbeyte ympäröi suhteeliisen laaja alue, joka sisältää resursseja, laajahkon tarinallisen mysteeriosan, salaisuuksia ja niin edelleen. Pakollisia höpinöitä pelissä on vain rajattu määrä, ja kaveeraustouhut voi pitkälti skippailla, mutta näin menettää ison osan pelin imua.

The Abbeyssa on päiväkierto: Aamulla yleensä painajaisten jälkeen The Hunter herää kustomoitavasta huoneestaan, menee höpisemään kavereilleen, pistää tutkimukset ja treenit tulille, suorittaa muut oheispuuhat ja lopulta valikoi taistelutehtävän.

Kortilla kanveesiin!

Taisteluosioissa super hahmot ovat todella super. Ne lyövät kovaa ja kestävät jonkun verran turpaan ottamista. Hahmot eivät voi kuolla lopullisesti, mutta voivat mennä kanveesiin, kaikkien ollessa kanveesissa pitää suorittaa tehtävä alusta.

Vuorollaan pelaajalla on perustilanteessa kolme korttipelausta kädessä olevista korteista, kaksi uudelleenvetäisyä yksittäisten korttien vaihtoon, sekä yksi liikkuminen. Hyökkäyskorteilla hahmot liikkuvat joka tapauksessa sopivalle etäisyydelle peligrafiikan näyttäessä hahmon loppusijoituksen. Liikkumisvaihtoehto tulee ajankohtaiseksi esim Area of Effect -hyökkäyksiä asetellessa.

Kortit kädessä valikoituu satunnaisesti jokaisen pelihahmon omasta kahdeksan kortin pakasta. Pelihahmojen pakkaa voi muokata mieleisekseen pelaajan ollessa The Abbeyssa. Jotkut kortit lisäävät Hero-mittarin arvoa, ja tätä arvoa käytetään sankarillisten korttien pelaamiseen. Pelikortteissa on synergiaa suhteessa toisiinsa, ja pakkojen hiomiseen voi käyttää paljonkin aikaa. Lisäksi jokainen pelihahmo pelaa omanlaisellaan tyylillään, eli pakallaan ja erikoisominaisuuksillaan. Valikosta voi hahmojen tiedoista katsoa pelin ehdotuksia pelityylistä.

Vuoron päättyessä vuoro siirtyy vihollisille, jotka ikonilla kertovat jo pelaajan vuorolla ketä vastaan aikovat hyökätä. Vihollisia on erilaisia aina nyrkillä tapettavista tykinruuista aina vittumaisiin muita paranteleviin ja status-efektejä aiheuttaviin mulkkuihin. Lisäksi kentälle saattaa koska tahansa tupsahtaa ”Iso paha” Marvelin vihollisgalleriasta, joka pistää suunnitelmat kerralla uusiksi. Kaiken kaikkiaan jokainen tehtävät tuntuu korttien satunnaisuuden ja vihollisten hyökkäyskohteiden perusteella omalta kiehtovalta puzzlelta, jossa on sopivasti tiukkaa lautapelimäistä strategiaa.

Tehtävän suoritettuaan pelaaja palaa takaisin The Abbeyyn illalla ja voi vielä hengailla kaverien kanssa ja parantaa näin kamutasoja. Myös The Abbeyn maastoon voi mennä könyämään ja jotkin asiat siellä tapahtuvatkin vain illalla. Sitten kun päivä on pulkassa, The Hunter menee nukkumaan, ja rutiini alkaa uudelleen seuraavana päivänä.

Elämän valttikortit

Marvel’s Midnight Suns on täynnä erilaisia pelimekaniikkoja. Sosiaalinen simuosio tuo mieleen Persona-pelien kaveerausosiot, joka on mielestäni pelkästään hyvä asia.

Taisteluissa on selkeästi kaikuja Xcomin tekijöiltä. Korttipakkatietokonepelit ovat nyt jonkinasteisessa nosteessa Slay the Spiren ja muiden vastaavien myötä ja onkin ihan ilahduttavaa, että Marvel’s Midnight Sunsissa pelikortit tuovat toimivaa satunnaisuutta.

Pelaajan on mukauduttava korttien tuomiin mahdollisuuksiin, mikä pitää tilanteen koko ajan sopivan jännitteisenä. Kortteja on valtaisa määrä avattavissa pelissä, ja jokaisen hahmon omat korttipakat kutkuttelevat mukavasti etsimään yhteensopivia ratkaisuja. Xcomista poiketen pelaajan ei tarvitse jokaisen hahmon kohdalla miettiä askelten määrää, vaan hahmot siirtyvät sinne missä hyökkäys suoritetaan. Myöskään missään kivien takana ei piilotella, vaan otetaan iskut vastaan rinta röyheästi rottingilla.

The Abbeyn päivittämiset ja hengailut kamujen kanssa on pelattavaan tarinalliseen muotoon puettua valikkokikkailua, joka tuo mieleen Xcom-pelien tukikohdan kehittämisen. Marvel’s Midnight Suns on pelimekaanisesti melko erikoinen resepti, mutta samalla myös niin herkullinen ja koukuttava. Kaikki mekanismit tukevat toisiaan ja ovat linkitettyjä toisiinsa, joten min-max-pelaajat voivat vaihtaa valmiiksi tenansa pöksyihin, sillä touhutippa on taattu.

Realistisempaa lauantaiaamun piirrettyä

Graafisesti Marvel’s Midnight Suns on enemmän tyylliteltyyn kuin realismin suuntaan nojaavaa, muttei kuitenkaan niin iloittelevaa kuin esim. Into the Spider-Verse -animaatioelokuvassa.

Hahmot näyttävät hyviltä ja niiden erikoishyökkäykset on todella upeasti animoituja. Jokaisella hahmolla on selkeästi omaa persoonansa, joka korostuu loistavilla ääninäyttelijöillä.

Tarina on hyvin kirjoitettu, puhereplat ovat merkityksellisiä ja osa hyvin vitsikkäitäkin. Tarinallisesti pelissä on siis imua, äänissä painoa, ja grafiikka miellyttää. Meininki Marvel’s Midnight Sunsissa on kuin Buffy the Vampire Slayeristä nokkeline sananvaihtoineen ja ököjen kanssa taisteluineen. Samankaltaisuutta tuo myös se, että vaikka hahmot ovatkin supersankareita, ovat he silti myös inhimillisiä hahmoja vikoineen kaikkineen.

Huonoja puolia graafisella puolella on puheanimaatiot. Kaikkeen muuhun kun on panostettu melko paljon, on puheanimaatiot jääneet jotenkin jäykiksi. Jäykät puheanimaatiot syövät hieman tenhoa loistavalta ääninäyttelyltä, mikä on tietty iso sääli. Tämä jäykkyys myös syö jotain isomman tunteiden kohtauksiakin aika paljon, ja ikävästi tasapäistää tunneskaalaa. Onneksi tunnelma on silti suurimmalta osin nokkelaa sanailua, joka pitää pelifiiliksen keveänä.

Pelistä löytyy tietty myös valokuvatila, niin kuin melkein kaikista muistakin nykyisistä peleistä. Tämän lisäksi pelissä on aivan älyttömän hauska sarjakuvakansien tekostudio, mihin aukeaa uusia hahmoja pelin edetessä. Editori on yllättävän diippi ja sen parissa hauskaa pitäessä saakin tuhlattua huomaamattaaan hemmetin paljon aikaa.

Kannattaako ostaa?

Marvel’s Midnight Sunsissa on vikansa ja PC-pelaajia saattaa vituttaa pelistä löytyvä Denuvo. PS5:llä Marvel’s Midnight Suns pyörii pääasiassa todella hyvin. Harvakseltaan pelidatan striimaus jää vähän jälkeen, jolloin peli nykii, jos pelaaja juoksee ympäri The Abbeytä. Muuten en nykimistä huomannut ja latausajatkin olivat todella nopeat.

Kasvoanimaation puisevuudesta huolimatta Marvel’s Midnight Suns nousi pelimekanismien koukuttavuuden ja ristilinkitysten ansiosta yhdeksi vuoden lempipeleistäni.

Marvel’s Midnight Suns vetoaa varmasti esim Persona 5:n faneihin ja niihin jotka pitävät strategisista taisteluista. Pelin keston ollessa useita kymmeniä tunteja, on Marvel’s Midnight Sunsissa todellakin vastinetta rahoilleen.

Ne joita ajatus sosiaalisesta simusta saa nostamaan kebabit hiihtohissillä kurkkuun kannattaa vaikka vilkaista jotain pelivideoita, josko ennakkoluulo antaisi hieman periksi.

Repliikit ovat sen verran mainiosti kirjoitettuja ja hahmoissa persoonaa, että tuntuu kuin hengailisi hyvien kaverien kera. Vitut sosiaalisesta elämästä, hanki Marvel’s Midnight Suns ja nauti!

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Marvel's Midnight Suns
90 %
Edellinen artikkeliMaailman realistisin lentosimulaattori X-Plane 12 julkaistiin tänään valmiina painoksena
Seuraava artikkeliVerkkoon vuodettiin 20 minuuttia pelikuvaa seuraavasta Assassin’s Creed -pelistä
Juhani Kakko
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.
marvels-midnight-suns-arvosteluMarvel's Midnight Suns on koukuttava peli, jossa löytyy huumoria ja sydäntä. Se on kuin laatikollinen hyviä kavereita, joiden kanssa harrastaa erinäisiä hauskoja juttuja ja vetää nats--- HYDRAn agentteja turpaan. Parhautta vioistaan huolimatta.