Mainos
Muistatko 1990-luvulla Mainostelevisiossa pyörineen Sabrina, teininoita (Sabrina, the Teenage Witch) -nuortensarjan?

Sabrina, teininoita oli yhdysvaltalainen tilannekomediasarja, eli sitcom, joka perustuu samannimiseen sarjakuvaan. Tv-sarjan pohjalta on tehtiin myös muutama leffa sekä piirrossarja.

Tältä sarjan tunnari näytti ensimmäisellä kaudella:

Mainos

Kausia tehtiinkin peräti seitsemän, joista muodostuu yhteensä 163 jaksoa.

Sarjaa tähditti viehättävä Melissa Joan Hart, joka lämmitti ysärillä suunnattomasti teinipoikien mieltymyksiä. Hartia pidettiin joidenkin mielestä jopa seksisymboolina.

Sabrina, teininoita oli Hartin uran huipennus. Sen jälkeen Hart on näytellyt elokuvissa mm. Repäisevät treffit ja Not Another Teen Movie. Lisäksi Hart on vieraillut muun muassa televisiosarjassa Enkelin kosketus ja esitellyt asuntonsa MTV:n Cribs-ohjelmassa. Hart on kuitenkin jäänyt taka-alalle Hollywoodin kirkkaimmista spoteista. Nainen nähtiin vielä vuosina 2010–2015 sitcom-sarjassa Melissa ja Joey.

Mutta kuinka aika on kohdellut nyt 42-vuotiasta tähteä? Oheiset kuvat näyttävät, miten nainen on onnistunut keskittymään säännönmukaisesti kuuten bagel-välipalaansa ja hyvään amerikkalaiseen, sokerilla kuorrutettuun elämään. Ja miksipäs ei, tekihän Hart pulskan tilin jo nuorena.

Hart on ollut julkisuudessa myös antisemitististen kommenttiensa vuoksi. Vahvasti uskonnollinen Hart paljasti viime viikolla uutistoimittaja Paula Farisin podcastissa siirtäneen poikansa pois kristillisestä koulusta tavalliseen, sillä epäili heidän uskonnollisen vakautensa riittävyyttä ja ahdistui juutalaistaustaisten lasten läsnäolosta koulussa. Aihe aiheutti luonnollisesti hienoisen Twitter-mylläkän.

Niin tai näin, tältä hän näyttää nykyisin.

Mainos