Peliarvostelu: Final Fantasy XV

Vuosien odotus on ohi, Final Fantasy XV on täällä. Lunastaako peli heti pelin alussa näkyvän ”Final Fantasy -peli vanhoille faneille ja uusille tulokkaille” -lupauksensa?

Prinssi Noctis ja hänen vartijansa, veljelliset kaverit Ignis, Gladiolus ja Prompto ovat lähdössä road tripille. Prinssi Noctiksen on määrä astua avioon toisen valtion prinsessa Lunafreyan kanssa. Matkalla Lunafreyan luokse, auto sammuu ja se pitää työntää huoltoasemalle. Tästä heti alkumetreillä tapahtuvasta onnettomuudesta alkaa myös tapahtumaketju, joka vie Noctiksen kumppaneineen maailman ääriin, ja pistää nelikon neljästään kokonaista imperiumia vastaan.

Pelin suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2006, Final Fantasy XII:n aikoihin, jolloin Final Fantasy XV:ksi tuleva peli tunnettiin nimellä Final Fantasy Versus XII. Alunperin PS3-ekslusiiviksi suunniteltu XII:n spin-off nostettiin pääpeliksi vuonna 2012. Ohjaaja vaihtui ja pelin universumi laajeni Anime-sarjaksi sekä leffaksi asti. Monessa arvostelussa mainittiin, ennen pelaamista kannattaisi katsoa Kingsglaive: Final Fantasy XV. Deluxe versiossa leffa tulee pelin mukana, mutta elokuvan löytää nettikaupoista melko halvalla. Itse en leffaa katsonut sitä ennen peliä, ja täytyy myöntää, muutaman kerran tuli sellainen ”Mitä vittua tapahtuu?” fiilis.

Final Fantasy XV on avoimen pelimaailman peli, ja tehtävää ja maastoa riittää paljon. Regalia autolla päristely pitkin teitä on yllättävän miellyttävää puuhaa. Aika ajoin matkojen aikana paukahtavat lisätehtävät ovat hyvää vaihtelua, sillä autolla ajelua pelissä on paljon. Toisaalta joskus voi käyttää 10 giliä maksavaa Fast-Travelia, mutta näin missaa eeppiset ja upeat maisemat, joita Final Fantasy XV on pullollaan.

Noctis kumppaneineen höpisevät toisilleen kaikenlaista pitkin maastoja, autoilua ja taistelujakin ja tässä onkin pelin suola. Veljien välinen kemia toimii ja hahmoista alkaa välittää, höpinät ovat myös mielenkiintoista ja hauskaa kuultavaa. Jos kentällä tulee vehdattua kauan, alkavat jäbät juttelemaan toisilleen siitä, kun on nälkä ja väsyttää. Välillä jutellaan naisista, niin kuin äijäporukassa kuuluukiin.

Pelattavaa riittää

Pelin eteneminen tapahtuu chaptereissa, jotka ovat päätehtävien mukana kulkevia. Chaptereita on yhteensä 15, joista viimeinen on pelin päätarinan jälkeinen hiekkalaatikkosessio. Chapteriin 15 on pakattu myös sellaista puuhaa jota pelin päästoorin aikana ei voi suorittaa, mikä on ihan jees. Puuhaa riittää päätehtävien hyvin varioivissa tehtävissä, ja sitten sivutehtävien vähän vähemmän varioivissa metsästä/kerää -tehtävissä. Sivutehtävissä onneksi on myös erikoisia poikkeuksia. Päätehtävien seuraaminen jää helposti toisijaiseksi, kun sivutehtävä toisensa perään ilmaantuu ja nämä tehtävät ajavat jäbät pitkin poikin upeita maisemia. Lisäksi minua ei haitannut se että useat tehtävät olivat hirviömetsästystehtäviä, sillä pelin taistelut ovat erittäin intensiivisiä, haastavia ja niitä on hauska pelata.

Active Cross Battle -systeemissä taistelut alkavat kun Noctis liikkuu tarpeeksi lähelle vihollisia, joskus vihollisten ohi voi kävellä, jos kyseessä on rauhallisempi laji. Pakoon pääsee juoksemalla. Erillistä taistelukenttää pelissä ei ole, vaan kaikki tapahtuu samassa maastossa ilman vanhempien FF-pelien siirtymiä.

Noctiksen kumppaneita voi komentaa tekemää muutamia erikoisiskuja ja kaikkien varusteluja voi muuttaa vaikka kesken taistelun.

Noctis voi pitää mukanaan neljää eri asetta ja/tai loitsua. Lyönti nappia pohjassa painamalla Noctis huiskuu menemään, mutta tämä tyyli on melko varma tappio myöhemmin pelissä.

Väistöliikkeiden ja warp-hyökkäyksen haltuunotto ovat tärkeimpiä taitoja. Pelin taiat, eli Elemancy, jäivät melko etäiseksi ainakin minun läpipeluukerralla, vaikka itse loitsujen luonti onkin melko monipuolinen järjestelmä.

10 vuoden pelisuunnittelussa koko soppaan on päässytkin melkoinen määrä erilaisia systeemejä, joista osa jää vähän pintapuoliseksi. Esimerkiksi Chocobojen ja Regalia auton tuunaaminen jää kirjaimellisesti pintapuoliseksi, tai itse en ainakaan huomannut Regaliaan asennettavien lisäosien vaikutusta juurikaan. Hauska yksityiskohta Regaliasta myös se, että pelin kaupoista voi ostaa levyjä joita voi kuunnella Regalialla ajellessa. Albumeina löytyy ainakin FF-pelit 1–14, voi sitä nostalgian määrää! Noctis voi ostaa itselleen myös mp3-soittimen myöhemmin pelissä, jolloin maastossakin juostessa voi kuunnella muita musiikkeja.

Perinteinen tarina

Tarinallisesti peli on hyvin perinteinen Final Fantasy, mutta nelikon karisma ja kemia on niin soljuvaa ja sopivaa että heitä seurailee mielellään. Taitaapa mennä myös kyseisen universumin leffa- ja anime-sarja katseluun.

Yksi pelin pahiksista tuo mieleen FF6:n Kefkan, mikä ei ole yhtään huono juttu. Sivuhahmot jäävät hiukan etäisiksi, mikä on sääli.

Ei ole hyvä asetelma, jos on pakko katsoa sarjat ja leffa päästäkseen joidenkin hahmojen sielunelämään paremmin. Onneksi kuitenkin pelissä selkeästi nelikko on se juttu, ja loppupäässä Noctiksen valinnat myös.

Valintoja pääsee myös tekemään joissakin keskusteluissa. Vastauksista riippuen voi saada expaa tai ap-pisteitä, tms. Vastausta voi myös joskus kysäistä Noctiksen kavereilta, mikä on ihan hauska, mutta harmillisen vähälle käytölle jäävä uudistus.

Pelin tekijät ovat olleet niin mielissään pelin vastaanotosta, että jatkavat pelin kehittämistä ja ovat lupailleet kaikenlaisia uusia parannuksia, sekä monia harmittaneeseen Chapter 13:sta. Minua ei kyseinen kohtaus haitannut lainkaan. Minusta se oli hiiviskelyn ja hieman kauhupelejä kosiskelevan tunnelmansa kanssa ihan mukavaa vaihtelua.

Final Fantasy XV tempaa mukaansa, ja ohjainta on vaikea laskea käsistään, kun Noctiksen ja kumppaneiden matkaan lyöttäytyy mukaan. Tehtävät mahdollistavat myös sen, että kiireen ollessa päällä peliä ehtii pelaamaan vaikka yhden metsästyksen verran.

Final Fantasy XV lunastaa hyvin lupauksensa. 10 vuotta muhinut soppa on täynnä sattumia, mutta kokonaisuus on erittäin maistuva, esillepano erittäin kaunis ja jälkimaku tarinan jäljiltä sopivan suolainen. Suosittelen lämpimästi.