Peliarvostelu: Titanfall 2

Tanner tärisee, nyt se tulee, nyt se kävelee! Titaanit tippuvat nyt toista kertaa ja tällä kertaa kaikille alustoille.

Titanfall oli muutama vuotta sitten raikas tuulahdus moninpelikentille, mutta rajoitetun saatavuuden ja huonon julkaisuhetken johdosta se jäi monelta pelaamatta. Nyt titaanirobotit kuitenkin tekevät paluun lihaisampana pakettina kuin koskaan.

Titanfall 2 oikeastaan aloittaa Titanfall-pelisarjan tarinan, sillä ensimmäinen osa oli puhdas moninpeli joka kuljetti tarinaa mp-otteluiden lomassa. Titanfall-universumi on kiehtova scifiympäristö ja nyt pelaaja pääsee vihdoin tutustumaan sen tapahtumiin kunnollisen tarinan muodossa. Ei siis haittaa, jos ensimmäinen osa, Microsoftin yksinoikeus, on pelaamatta.

Kyseessä on todella nopea tempoinen, ensimmäisen persoonan räiskintä, jossa pelaaja ottaa Jack Cooper nimisen viiksivallun roolin. Jack on perustykäri, joka tuhoisten sattumien myötä ottaa ohjatakseen BT-7274-nimisen robotin. Jack on osa Etulinjan Miliisiä, joka taistelee vapauden puolesta IMC-nimistä megakorporaatota vastaan, joka taas koettaa orjuuttaa ihmiskunnan omaan tahtoonsa. Jack ryhtyy osana vastarintaa jäljittämään superasetta, tavoitteena oikeudenmukainen ja parempi tulevaisuus kunnon kansalaisille.

Vaikka pohjustus kuulostaa melko tavalliselta, on Titanfall 2:n tarina todella upeaa toimintascifiä, joka tarjoilee nerokkaasti rakennettuja tehtäviä, turboahdettua titaanitoimintaa ja Terminator 2 -henkistä ”mies kohtaa koneen” -läppää noin seitsemän tunnin ajan. Vaikka kampanjan kesto ei ole huima, erottuu jokainen tehtävä selkeästi toisistaan ja se tarjoilee todella ikimuistoisen räiskintäkokemuksen, jollaista ei ole nähty sitten Call of Duty: Modern Warfare:n.

Mitä olisikaan räiskintäpeli, ilman kunnon kontrolleja?

Titanfall 2 onnistuu ohjattavuudessa ja teknisessä toteutuksessa täydellisesti. Sen intuitiiviset kontrollit vastaavat pelaajan liikkeisiin 100%:n tarkasti ja sen parkour-mekaniikka seinäkävelyineen, superliukuineen ja tuplahyppyineen toimii pirullisen hyvin. Pelaaja onnistuu tahtomattaankin suorittamaan todella näyttäviä liikeräiskintäkomboja, jotka jättävät jälkeensä yllättyneitä, hengiltä mutiloituja IMC-sotureita.

Titaanin ohjattavuudessa on riittävää raskautta ja pelaaja todella tuntee olevansa pienkerrostalon kokoisen robotin ohjaksissa, kylvämässä tuhoa tehokkailla mega-aseilla.

”Meno on sulavaa, responsiivista, sekä äärimmäisen näyttävää ja räjähtävää”

Titanfall 2 on myös äärimmäisen näyttävä peli ja mikä parasta, se rullaa tasaisesti 60 kuvaa sekunnissa niin yksin- kuin moninpelissäkin. Meno on siis sulavaa ja responsiivista, sekä äärimmäisen näyttävää ja räjähtävää.

Graafisella puolella ainoa napina tulee todella rumista kasvomallinnuksista, sillä jokaisen hahmon pärstä on jotenkin viturallaan. Samoin Jackin viiksiparta-yhdistelmä muistuttaa lähinnä ranskalaisen hipsterikahvilan omistajan tyylisuuntaa – on vaikea ymmärtää, kenen mielestä ratkaisu on uskottava tai viileä. Vaihtelu toki virkistää, mutta C’est quoi ce bordel?! Pieniä murheita, sillä muutoin valaistus, animaatiot, efektit ja ympäristöt ovat kaikki enemmän kuin kunnossa.

Musiikit ovat sopivan eeppistä scifistelyä ja mukaan mahtuu jopa muutava todella hienosti painostava raita tilanteen sellaista tarvitessa. Ääninäyttely on moitteetonta ja poikkeuksellista kyllä, rämistelyn metakkaan ei pääse kyllästymään missään välissä: perusmökä nimittäin tarjoaa sopivasti vaihtelua ja äänimaailma on yleisesti hyvin avoin ja selkeä, yksinkertaisesti miellyttävä korville.

”jokaisen hahmon pärstä on jotenkin viturallaan”

Lyhyehkön, mutta loistavan yksinpelin lisäksi tarjoilee Titanfall 2 parasta moninpeliräiskintää mitä sotatantereilla on nähty pitkään aikaan. Titanfall asettaa vastakkain, pelimuodosta riippuen, 4–8 pelaajaa. Kuulostaa melko pieneltä Battlefieldin 64:n pelaajan moninpeliin verrattuna, mutta Titanfallilla on tässäkin ässä hihassa. Moninpeliin sotketaan nimittäin useassa pelimuodossa mukaan tekoälysotilaita, robotteja ja titaaneja – tykinruokaa täyttämään taistelutannerta. Näin ollen pienestä pelaajamäärästä huolimatta moninpelimatsit ovat todella intensiivisiä ja ne tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan.

Karttasuunnittelu on nerokasta ja se tukee pelin monimuotoista liikuntamallia loistavasti. Jokainen kartta on kuin suuri leikkikenttä, jossa pilotit ottavat mittaa toisistaan odottaen, että oma titaani olisi valmis saapuvaksi.

Monipelimuotoja on mukana useita. Mukaan kuuluvat niin perinteiset Team Deathmatch, Capture and Hold Position ja Capture the Flag. Titanfallin uniikit pelimuodot ovat kuitenkin moninpelin ydin:

Bounty Hunt laittaa pelaajat kisaamaan palkkioista, jotka tulee tallettaa ennen kuin viholliset nappaavat ne tapon muodossa pois. Pankkipisteet ovat auki vain hetkellisesti kierrosten välissä ja tämä ajaakin pelaajat kisaamaan talletuksen ja pöllimisen välimaastossa. Oikein ajoitetulla tapolla, voi pelaaja kerryttää oman joukkueen pottia jopa siten, että varmalta tappiolta näyttänyt matsi saatetaan vielä voittaa.

Attrition pelimuoto on taas periaatteessa Titanfall 2:n moninpeli. Se asettaa kaksi joukkuetta vastakkain ja molempien puolelle monen monta aluksellista tekoälysolttuja ja sotakoneita. Pelaajat saavat kaikista tapoista pisteitä, vaikkakin pelaajan ohjastaman pilotin tai titaanin tuhoamien tuo niitä eniten. Sota jyllää kunnes toinen puoli on kerännyt riittävästi pojoja. Pelimuoto kuulostaa yksinkertaiselta ja sitä se onkin, mutta sen mestarillinen hallinta vaatii kuitenkin taktikointia ja opettelua. Mukana on myös Last Titan Standing, jossa pelaajat aloittavat omissa titaaneissa. Pilot vs. Pilot joka taas pudottaa titaanit kokonaan pois yhtälöstä. Bounty Hunt ja Attrition kuitenkin varastavat shown. Moninpeli on kaiken kaikkiaan helposti lähestyttävä, mutta sen totaalinen hallinta vaatii harjoittelua.

”Timanttinen ohjattavuus kruunaa paketin, eikä tämän syksyn räiskintäpelikuninkuudesta ei ole epäilystäkään”

Titanfall 2 on miltei täydellinen räiskintäpeli. Sen huima ja loistava yksinpelikampanja on vertaansa vailla. Sen räjähtävän intensiivinen, mutta kuitenkin taktinen moninpeli tarjoaa riittävästi haastetta ja balanssia pitkäksi aikaa ja tulevat moninpelilisät tulevat kaikki olemaan täysin ilmaisia. Timanttinen ohjattavuus kruunaa paketin, eikä tämän syksyn räiskintäpelikuninkuudesta ei ole epäilystäkään.

Titanfall ei ehkä ole yhtä kaunis päältä kuin Battlefield 1, eikä se ole yhtä tunnettu kuin COD-pelisarja, mutta tänä syksynä se on SE yksi ylitse muiden. Titanfall 2 kuuluu ehdottomasti jokaisen räiskintäpelien ystävän pelikirjastoon – paitsi jos scifi ei uppoa –  silloin onkin sitten vika pelaajassa.