Saros on Housemarquen odotettu uutuus – Onko se uusi Returnal? Suomalaisen Housemarquen kehittämä Saros pyrkii saamaan Returnalia useamman pelaajan läpäisemään pelin.
Kentälle, aseita matkalta, laseria, sädeammuksia – niin paljon sädeammuksia, hyppyjä, tipahduksia, isoja vihollisia, selän taakse hiipiviä pieniä vihollisia, suojakenttä – loppui, loppuvastus lähes kuolemaisillaan ja — astuit ansaan. Kuolema. Kasva uudestaan oudosta altaasta, yritä uudestaan. Lainatakseni Edge of Tomorrow elokuvan taglinea : ”Live. Die. Repeat”.
Sonyn nykyään omistama suomalainen Housemarque – tuttavallisemmin huussimarkku – kehitti 2021 huikean tunnelmallisen AAA-luokan indiescifiluotihelvetin nimeltä Returnal (ei tarkoita siis sitä, kun syöt rullakebabia ja se palaa takaisin). Pelissä pelaaja roguelike-pelien hengessä taistelivat tiensä läpi joka kuoleman jälkeen muuttuvan maiseman ja kuollessaan menettivät kaiken – todellinen roguelike siis.
Saros on samaisen sakin pidempään tammitynnyrissä kypsytetty versio. Sen helmeilevän poreileva maku pyrkii saamaan useamman pelaajan kokemaan jatkuvan kuolemisen nautinnon. Siinä missä Returnal on roguelike, on Saros Roguelite – kuoleman jälkeen pelaajalla on mahdollista saada hahmolleen pysyviä parannuksia. Tämän lisäksi pelissä pitäisi olla helpotus ja vaikeutus tasapainottavia tekijöitä valittavana mutta en kyllä (useasti) kuollaksenikaan moisia asetuksia mistään löytänyt. Ehkä tarvitsen paremmat lasit.
Siinä missä Returnal oli enemmän Selenen yksin patikointireissu kera aseiden, on Saros enemmän seurallinen. Housemarque pyrkii laittamaan enemmän lihaa tarinaan, tuomalla paikalle enemmän lihaa – eli muuta miehistöä.
Saroksen tarina on ikiaikainen megakorporaatioiden loputonta nälkää ruokkimaan lähetetyn porukan paska-osuu-tuulettimeen -tapahtuma, kun miehistö alkaa seota ja maisema muuttuu yllättävän usein auringonpimennyksen aikana.
Pimee planeetta
Arjun Devraj, osa Echelon IV:n miehistöä on lähetetty planeetta Carcosalle selvittämään mihin Soltari-megakorporaation resurssit, eli aiemmat Echelon-miehistöt ovat kadonneet. Planeetalla on arvokasta Lucenitia ja sitä olisi kerättävä mukaansa – ei niillä miehistöillä niin väliä. Planeetta tosin ei ole kovin vieraanvarainen. Miehistö alkaa pikku hiljaa höpöttelemään aivan omiaan. Kaikkialla on vihollisia. Auringonpimennyksen aikaan vihollisista ja ympäristöstä tulee vaarallisempia. Aina kun Arjun kuolee, hän nousee uudelleen altaasta – asia jota pidetään epäilyttävän normaalina.
Kuin Returnal, mutta kilvellä
Saros on kolmannen persoonan hyvin Dualsenseä ja haptista palautettava käyttävä aaa-luokan luotihelvetti. Se on vähemmän metroidvanian ja synkän oloinen edeltäjäänsä Returnaliin verrattuna. Maisemat ovat laajoja, suojia on vähän ja vihollisia paljon. Aina kun kuolee, voi kerätyillä luceniteilla ostaa itselleen pysyviä parannuksia.
Pysyvissä parannuksissa ja tarinan etenemisessä on pomovastuslukot – jos olet jo avannut kaikki parannukset ja nähnyt kaikki tarinapätkät lukkoon mennessä, olet jumissa niiden katselussa niin kauan kunnes olet voittanut seuraavan pomon. Tässä kohtaa grindaaminen alkaa tympäistä. Pomot ovat luotisieniä, joilla on kolme vaihetta ja helkkarin pitkät energiamittarit. Kyllä, mittarit, kolme mittaria. Usein kuolema tulee siellä viimeisellä hetkellä. Niin kauan kun on uusia avattavia parannuksia, tätä kiertoa jaksaa hyvin, sitten kun ei pääse etenemään enää kuin gitgudilla (kehity pelaajana), alkaa homma hieman tympäistä ja pelisessiot pienentyä.
Saroksen kenttien koko on jaettu niin että yhteen reissuun menee aina noin 20-30 minsaa, mikä on inhimillisempi, kuin mitä Returnalissa oli. Arjunilla on myös suojakilpi käytettävissä, joka voi imea samanvärisiä luoteja rajoitetun ajan kestävän suojuksen ollessa päällä. Tällä ladataan erikoisasetta, jolla voi sitten kääntää taistelua hieman enemmän omaan suuntaan meneväksi. Aseet sun muut menetetään kuolemassa, mutta osan luceniitista saa mukaansa ja sillä voi, mikäli ei ole avannut kaikkea, parannella hahmoaan ja yrittää uudestaan.
Kokonaisuutena Saros toimii paremmin kuin Returnal, vaikka itse pidinkin enemmän Returnalin tunnelmasta. Tarinallisesti Saros tarjoaa enemmän. Returnalin kaltaisesti myös tässäkin pala palaselta avautuvaa mysteeriä saa seurata kuolemien jälkeen. Miehistön höpinät ovat omasta mielestä vähän toisarvoisia, vaikkakin ihan kiva lisä.
Nätti nuhaisemmallakin pleikkarilla
Saros näyttää hyvältä ja toimii liukkaasti peruspleikkarilla. Jos Sony pitää puheistaan kiinni, eikä enää julkaise PC:llä pelejä, on pleikkari 5 ainoa millä voi kyseistä lättyä pelata. Pro:lla peli näyttänee entistä paremmalta. Olen kiitollinen siitä, että Housemarque on virittänyt ja hionut peliään niin kauan, että se toimii normipleikkarillakin todella sujuvasti ja näyttää erittäin hyvältä. Lähitarkastelussa geometriat ja tekstuurit eivät ehkä ole näteistä näteintä, mutta ei Carcosalle ole mitään ruusuja tultu haistelemaan.
Musiikit ja äänet ovat hyvin Returnalmaisia, ja välillä mietityttää että onko sieltä purkista suoraan siirretty kamaa tähän Saroksen pannuun. Ääninäyttely toimii, joskin käsikirjoitus ei ihan imaise mukaansa. Hahmojen seistessä vierekkäin höpisemässä jotain on hommassa vähän ikävää pökkelöä messissä.
Ostohousut jalkaan?
Saros kannattaa ehdottomasti hankkia jos tykkäsi Returnalista, ja jos Returnal tuntui ihan liian vaikealta on Saros aavistuksen armollisempi. Tarinassa kokonaisuutena on mysteerinsä kannalta imua ja Carcosa muuttuvine maisemineen on varsin houkutteleva tutkittavaksi, vaikkakin peli tuntuu edeltäjäänsä lineaarisemmalta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.