Starfield on täällä. Mitä se tarkoittaa Falloutin ydintuhon runteleman maailman ja Skyrimin lohikäärmeillä höysteyn fantasian jälkeen Bethesda-faneille?
Saavut poimuloikkamatkan jälkeen uuteen aurinkokuntaan. Lisäät energiat takaisin moottoriin, jolloin välittömästi sinuun otetaan yhteyttä vieraasta aluksesta. Vastaat kutsuun, jolloin helpottuneen oloinen kapteeni tokaisee:
”Hei! Meillä on täällä pikku pulma, voisitteko jeesata meitä ihan hiukan? Tarvitsemme vain pari aluksen korjausosaa, emme sen enempää.”
Tutkit varastosi läpi ja joudut vastaamaan:
”Olen pahoillani, minulla ei taida olla niitä tarpeeksi.”
Kapteeni vastaa kuulostaen järkyttyneeltä:
”Voi luojani, mitä me teemme nyt?”
Viestin jälkeen hiljaisuus vallitsee tässä tuntemattomassa aurinkokunnassa yhteyden ottaneen aluksen räjähdyksen jälkeen. Katselet hämmästyneenä, kun aluksen palaset leijailevat kauemmas toisistaan. Palasten seassa näet jotain mitä voit kerätä itsellesi. Eiväthän kuolleet tarvitse tavaroita.
Muun muassa tälläisiä hetkiä Starfield-pelistä löytyy. Bethesda vie uutukaisessa seikkailuroolipelissään pelaajat avaruuteen Falloutin ydintuho- ja Skyrimin lohikäärmefantasiamaisemien jälkeen.
”Starfieldista sanotaan, että se on peli, jota on tehty 25 vuotta. Jos oikein vääntelee ja kääntelee totuuden murusia, voi sen näin sanoa olevankin”
Starfield ei ole ensimmäinen Bethesdan avaruusteemainen peli. Starfieldista sanotaan, että se on peli, jota on tehty 25 vuotta. Jos oikein vääntelee ja kääntelee totuuden murusia, voi sen näin sanoa olevankin.
Ennen Starfieldia oli vuoden 1994 Delta V, jonka oli tarkoitus käyttää Traveller-roolipelisääntöjä, joihin Bethesda hetkellisesti omisti lisenssin. The 10th Planet -peli, jonka piti ilmestyä vuonna 1996, peruutettiin lopullisesti. Bethesda nappasi The 10th Planetista ilmapiirin Starfield-peliä varten.
Starfieldin ohjaaja Todd Howardin mukaan Bethesdalla oli myös oikeudet 2000-luvulla Star Trekiin. Howard kertoo pitchanneensa idean tietokoneroolipeli-idean Star Trekin ympäristöön, mutta suunnitelma ei ottanut tuulta purjeisiinsa.
Starfield nimi rekisteröitiin vuonna 2013. Howardin mukaan peliä oltiin kehitetty jo vuonna 2015 julkaistun Fallout 4:n aikana. Vuonna 2018 peli oli jo tuotannossa, sitä oli kehitetty jo useamman vuoden ja se oli jopa pelattavassa muodossa. Onko peli vielä tänäkin päivänä pelattavassa muodossa?
”Kaljuna mennä sinne, minne kukaan ei ole aiemmin mennyt”
Pelin tarinassa pelaaja on avaruuskaivostyöläinen. Hän löytää keikkapaikaltaan artefaktin, joka lähettää hänen tajuntansa nopealle oudolle matkalle täynnä valoa ja musiikkia.
Sattumalta hänen pomonsa tuntee Constellationissa työskentelevän tyypin, joka on kiinnostunut tälläisistä hieman esoteerisista löydöksistä. Harmillisesti tätä kyseistä tyyppiä jahtaavat Crimson Fleet -nimen alla keikkailevat avaruusrosmot.
Rakettireppu, laserpyssy ja paljon kiusallista tuijotusta
Starfield on ensimmäisestä tai kolmannesta persoonasta pelattava seikkailupeli roolipelimäisen hahmonkehityselementein. Siinä on valtaista määrä – pääosin tyhjiä, planeetoita tutkittavaksi.
Pelaaminen tapahtuu joko planeettojen pinnalla, omassa tai vieraissa aluksissa kikkaillen, tai lentelemällä avaruusaluksella joko rauhallisissa, tai tulitaistoin maustetuissa aurinkokunnissa.
Starfield ei ole järin omaperäinen teos. Sen tarina ei ime ruutuua vasten kuin musta aukko tai frigidi puoliso, mutta se pitää otteessaan tarpeeksi hyvin. Sen avaruuslentelyt jäävät kauas No Man’s Sky -pelin immersiivisistä meiningeistä, mutta ajavat kuitenkin asiansa minipelin innokkuudella.
Laskeutuminen ja irtautuminen ovat kokemuksena enemmän kuin animoituja valikkoja, siinä missä No Man’s Skyssa ei ole homma eikä mikään lähteä planeetan pinnalta lentoon ja lentää toiseen galaksiin, toiselle planteetalle koko ajan kädet tiukasti ohjainpuikoissa.
Starfieldin tulitaistelut planeetan pinnalla eivät innovatiivisuudessaan palkintoja keräile. Tekoäly on yleisesti ottaen kohtalaisen typerä, ja yksittäinen vihollinen on helppo listiä juoksemalla tämän viereen ja lahjoittamalla lippaallisen luoteja tai laseria hänen niskaansa. ”OW My eyes!” -huudahus kuuluu vihollisten suunnasta useita kertoja, mutta ei heissä mitään sokeutta näy.
Aseita on monta erilaista ja niiden erot tuntuvat olevan pääosin marginaalisia. Tästä huolimatta Starfieldin tulitaistot eivät tunnu täysin turhilta ja ärsyttäviltä, vaan pitävät kohtalaisen hyvin huomion yllä.
”Aikaa kuluu paljon ihmisten kanssa puhumiseen, neuvotteluun ja uhkailuun”
Aikaa kuluu paljon ihmisten kanssa puhumiseen, neuvotteluun ja uhkailuun. Näissä tilanteissa NPC-hahmot siirtyvät suoraan edestäpäin tuijottelevaan asentoon ja suu liikkuu puhuttujen dialogien tahtiin hieman kolkosti. Suuta ilmeisesti liikuttelee tekoäly animaattorien sijaan. Jälki proseduraalisessa suuanimaatiossa on omiaan iskemään pieniä meteoriittilommoja immersion herkkään kromiseen pintaan.
Avaruusaluksiaan pääsee tuunamaan ja rakentamaan jopa nollista erilaisten palikoiden avulla. Touhu on legoista nauttivalle ihan antoisaa puuhaa, vaikkakin krediitit ovat aluksi melkoinen este hidasteen sijaan.
Planeettojen pinnalta kerätään materiaaleja No Man’s Sky:n hengessä. Siinä missä No Man’s Sky:ssa voi vaikka rakentaa tunnelin ja sieltä etsiä matskuja, on Starfieldissa matskut tukevasti pikku möykkyinä ripoteltuna maisemiin.
Starfieldissa voi myös rakentaa itselleen tukikohtaa eri planeetoille, kuten No Man’s Sky:ssakin, mutta pointti jää etäiseksi kokemukseksi. Starfield ei myöskään järin paljoa selittele mekaniikkojaan.
Paljon melua tyhjästä
Hyvinä hetkinä Starfield on tosi nätti. Sanottiinhan Bethesdallakin että heidän NPC-hahmonsa näyttävät hyvältä oikeassa valaistuksessa – viitateen tuijottavien NPC-hahmojen meemitulvaan. Eivät onneksi kaikki hahmot tuijota yhtä karseina, kuin mitä netistä meemikuvia löytyy.
Ikävästi häiritsevänlaatuisten tuijotteluiden taajuus on sen verran kova, että useimmiten pelaajasta tuntuu siltä, kuin olisi paskonut todella haisevat ripulipaskat farkkuihinsa keskellä Narinkkatoria – arkipäivää joillekin, mutta ei ehkä kotioloissa pelistä nauttivalle pelaajalle.
Visuaalisessa suunnittelussa Starfield jää Cyberpunk 2077 -pelin varjoon kaupunkien tulevaisuusmaisemissa. Tyhjät planeetat, varsinkin ne proseduraalisesti generoidut tuovat mieleen vanhan Mass Effectin ja kakkosluokan No Man’s Sky:n.
”New Atlantis, pelaajan ensimmäisenä kohtaama kaupunki, on pienoinen pettymys sekä visuaalisesti, että graafiselta toteutukseltaan”
Kaikissa päähahmoissa on näyttävyyttä ja kyllä satunnais-NPC-hahmotkin ovat ihan kelpo luokkaa, ajoittaista vittumaista tuijottelua lukuunottamatta. Pelin ensimmäinen avaruuskaupunki, New Atlantis, pelaajan ensimmäisenä kohtaama kaupunki, on pienoinen pettymys sekä visuaalisesti, että graafiselta toteutukseltaan.
Musiikit ja äänet Starfieldissa sen sijaan ovat todella maukkaat, ja niihin on panostettu. Avaruusalus nitisee ja natisee käännöksissä avaruudessa, joka lisää immersiota. Aseista lähtee maukkaat äänet. Valitettavasti puhuttu dialogi kärsii jonkin sortin rauhoittavien nauttimisesta, sen verran innottomia ja seesteisiä jopa tuohtuneet hahmot ovat.
Musiikissa kuulee klassisten avaruusscifielokuvien ja -sarjojen torvi- ja synatunnelmoinnit. Jo alkuvalikon musiikki saa pelaajan innostumaan Starfieldin potentiaalista. Soundtrack Starfieldissa on yksi sen toimivimmista osasista.
Nykyisellään ok – entä tulevaisuudessa?
Starfield, eli avaruus-Skyrim, on sellaisenaan ihan kelpo avaruustoimintaseikkailu. Se ei ole vuoden peli missään nimessä, ja olisi voinut luulla, että siitä löytyisi enemmän originaalisuutta.
On jotenkin sääli, että isolla budjetilla vuosia leivottu Starfield tuntuuu monelta pelilliseltä osaltaan, tarinaa lukuunottamatta, köyhän miehen No Man’s Sky -kopiolta. Starfieldissa on kuitenkin aivan tajuttoman laaja modauspotentiaali. Tähän mennessä modeja Starfieldiin on julkaistu yli tuhat! Siinä mielessä Starfield on potentiaalisesti tulevaisuudessa nimenomaan avaruus-Skyrim.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.