Mainos
Terminator: Dark Fate on uusi Terminator 3, joka jatkaa siitä mihin 1990-luvulla jäätiin. Mutta mennäänkö tälläkään kertaa maaliin, vaikka itse James Cameronillakin on näppinsä pelissä?

Terminator-elokuvat syntyivät ohjaaja-käsikirjoittaja-kuvakäsikirjoittaja James Cameronin painajaisunen pohjalta. Cameronin ensimmäinen Terminator oli varttia vaille kauhuleffa. Mies uudisti jatko-osaa, mutta piti kauhun elementit mukanaan. Jatko-osa Terminator 2: Tuomion päivä oli onnistunut ja on edelleen allekirjoittaneen suosikkielokuva. Juuri kauhu, kiinnostavat henkilöhahmot ja imuisa tarina olivat taikasanat, jonka takia kaksi ensimmäistä Terminatoria onnistuivat.

Terminator-elokuvat ovat saaneet useita moderneja jatko-osia, jotka ovat olleet toinen toistaan paskempia. Kun James Cameron sai väliaikaisesti myymänsä Terminator-tekijäinoikeuden ja lisenssin takaisin itselleen, oli toivoa paremmasta. Terminator: Dark Fate pyyhkii kaikki T2-leffan jälkeen tulleet jatko-osat olemasta ja jatkaa tarinaa siitä mihin vuonna 1991 jäätiin.

Mainos

Rev-9 – uhka, jota paetaan

Kuten sanottua, Terminator 2 -leffasta jatketaan. Sarah Connorin, John Connorin ja uudelleenohjelmoidun T-800-tuhonkoneen muuttama tulevaisuus onnistui. Skynet poistettiin päiväjärjestyksestä.

Ihmiskunta on kuitenkin hyvä toistamaan virheensä, joten tekoälyn uhka ei poistunut, se vaihtui. Legioonaksi nimetty uusi Goog… tekoäly tekee samat kuin Skynet, mutta osaa hyödyntää teknologiaa Skynetiakin paremmin. Vastaansa ihmiskunta saa siis uudet Rev-sarjan tuhonkoneet, joiden rinnalla jopa T-1000 näyttää vanhanaikaiselta. Rev-sarjan 9-mallia vastaan ei taistella, sitä paetaan.

Joko onnistuttiin?

Terminator: Dark Fate ei oikeastaan olekaan James Cameronin osittain käsikirjoittama kuten meitä markkinoinnin avulla kusetettiin. Cameron on tehnyt leffaan kuvakäsikirjoituksen. Hän on myös antanut ideoita siihen, miten leffasta tehdään mielenkiintoinen ja mitkä asiat toimivat hänen leffoissaan, ja mitkä eivät toimineet sysipaskoissa Terminator-jatko-osissa.

Ohjaaja Tim Miller on saanut harteilleen uuden Terminator-tarinan kertomisen ja onnistuu siinä hyvin. Hän ymmärtää, että jokaisella hahmolla on oltava leffassa kohtaus, jossa hahmo on kohtauksen tärkein.

Elokuvassa on James Cameronin kädenjälkiä mm. rauhallisten ja asioita selittävien suvantokohtausten muodossa. Esimerkiksi elokuvan alkupuolisko on fanille järjettömän mielenkiintoinen ja lupaava. Vasta kun Arnold Schwarzeneggerin T-800 astuu mukaan kuvaan, lässähtää meininki. Ja niin pahasti lässähtääkin, että koko Arskan olisi voinut jättää leffasta pois. Valitettavasti.

Onneksi tarina pitää jännityksen yllä loppuun saakka, joten kyllä tämän nyt lopulta sitten kolmanneksi paras Terminator-elokuva on. En siltikään haluaisi luokitella sitä mukaan osaksi Terminator-trilogiaa. Leffojen olisi pitänyt jäädä kahteen.

Sen verran on vielä sanottava näyttelijöistä, että Linda Hamilton, 64, ja Arnold Schwarzenegger, 73, ovat  kohtalaisen kehnoja näyttelijöitä. Nyt sen viimeistään huomaa, kun molemmat ovat eläkeläisiä. Clint Eastwood, 90, on sen sijaan jopa parantunut näyttelijänä ikääntyessään. Kaikeksi yllätykseksi alkuun epäilemäni Gabriel Luna on yllättävän hyvä ja pelottava tuhonkonetähti. Samoin pisteitä on annettava suloisille Natalia Reyesille ja Mackenzie Davisille.

Neljäkoona kaunehin?

Terminator: Dark Fate on kaikesta huolimatta visuaalinen elokuva. Se pääsee todella maukkaasti oikeuksiinsa 4K-resoluutiossa ja HDR-väreissä. Lisäksi Dolby Atmos -ääniraita jyrisee kauniisti kotiteatterissa. Elämys on kunnollinen ja pulssi kovilla ensimmäistä kertaa leffaa katsoessa. Toimintakohtaukset maistuvat kunnon teatterilla uudelleenkin. Kyllä Miller actionin osaa toteuttaa!

Bonusosastolla on muutama leffan tekemisestä kertova dokumentaari ja poistetut kohtaukset. Kestoa näillä on yhteensä noin 45 minuuttia.

Terminator: Dark Fate on paras moderneista Terminator-jatko-osista, mutta Cameronin kahteen ensimmäiseen verrattuna se on jälleen yksi uusi yhdentekevä jatkopala, joka onnistuu pilaamaan koko T-800-terminaattorin habituksen.

Mainos