The Outer Worlds -arvostelu – Yllättävä tapaus, jonka tarina on kultaa

Mitä saadaan kun yhdistetään Falloutin tekijät, hassuttelua, draamaa, avaruus ja haastavia valintoja? Minkälainen tapaus onkaan The Outer Worlds?

Obsidian Entertainmentin luoma ja Take-Two Interactiven The Outer Worlds istuttaa pelaajat huumorilla kyllästettyjen vaikeiden valintojen äärelle. Fallout-sarjan luoneet Tim Cain ja Leonard Boyarsky toimivat pelin ohjaajina. Boyarskyn tummanpuhuva synkkyys ja Cainin hassuttelu yhdistyvät The Outer Worldsissa Falloutmaiseen, mutta tiiviimpään kokemukseen melko rankan maailman äärellä, jossa mikään vastaus ei ole kovin yksinkertainen.

Fallout haisee ja maistuu

The Outer Worlds -pelin tarinassa pelaaja herätetään ylipitkiksi venyneiltä avaruuspäikkäreiltä kiertoradalla hylkynä ajelehtivasta aluksesta. Hieman maanisen oloinen professorimainen hahmo selittää tuhansista pelaajan kohtalotovereista aluksella ja tipauttaa puheensa väliin epäilykset täydestä solutahon tuhoutumisesta, mutta eipä se menoa haittaa. Alhaalla planeetalla odottaa apuri, jonka kanssa lähdetään pelastamaan kohtalotovereita. Tai niin sen pitäisi mennä, mutta pakokapselin asettuessa vapaapudotuksesta nätisti apurin päälle, jää pelaajaa keskenään. Tästä alkaa The Outer Worlds.

Käsi vallankahvalla

The Outer Worlds sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jossa Theodore Roosevelt ei koskaan noussut vallankahvaan ja estänyt isojen yritysten leviämistä laajalle. Pelin maailmassa isot yritykset ovat lähteneet asuttamaan planeettoja ja käytännössä omistavat kaiken, jopa ihmisten ruumiit kuoleman jälkeen ovat edelleen yritysten omaisuutta ja kohteena erilaisille maksuille. Tämän melko hirtehisen maailmankuvan äärellä pelaaja palloilee valintojensa kanssa; puolustaako heikompaa, tykittääkö firman piikkiin vai lahtaako kaikki? The Outer Worldsissa melkeinpä kenet tahansa voi pistää kylmäksi, jos siltä tuntuu.

Esimerkkinä isoista kysymyksistä on pelin alkupäässä oleva virranjako-ongelma. Pelaajan pitää päättää jakaako voimalaitoksesta virta karkurileirille, jossa on kehitetty uusia ruuanlähteitä, vaiko siirtääkö energia kylälle, jossa loppuunajetut yhtiön omistamat työntekijät voivat ennestäänkin jo pahoin. Ihmiselämät ovat kyseessä kummassakin päässä, vaikka helposti heristäisikin keskisormea korporaatiolle. On todella maukasta, että Outer Worldsin käsikirjoitus on vivahteikas ja helppoja ratkaisuja ei pelaaja juurikaan kohtaa. Käsikirjoitus on ehdottomasti The Outer Worldsin helmi.

Kuin kuppi Fallout-espressoa

Pelaaja voi kerätä mukaansa avaruusalukselleen sekalaisen sakin apulaisia, joilla jokaisella on omat näkemyksensä ja tarinansa. Valinnat vaikuttavat siihen miten apurit ja ryhmittymät pelaajaa kohtaavat, ja välillä jopa päällä olevat varusteet vaikuttavat NPC-hahmojen kommentointiin. Pelialueet ovat täynnä kaikenlaista jännää, mutta ne ovat Fallout-sarjaan nähden paljon pienempiä, tiiviimpiä. Siinä missä Fallout on iso pannullinen kahvia, on The Outer Worlds kuin kuppi espressoa.

Lahdatakseen muita on pelaajan tietty taisteltava – ja tässä, kuten Fallout-peleissä yleensä olisi vieläkin ollut hiomisen varaa. Uusimmista Fallout-peleistä tuttu V.A.T.S.-järjestelmä on korvattu ajan hidastuksella, joka helpottaa headshottien linjaamista. Taistelut toistavat usein itseään, mutta ovat riittävän hauskoja, ettei meisseli ehdi liikaa otsassa pullistelemaan. Loottia tulee joka välissä ja aseita pääsee taitojen kertyessä virittelemään monella tapaa.

Raha näkyy grafiikassa

Pienen studion budjetti sekä näkyy ja ei näy. Pikselit tulevat harvakseltaan vastaan, mutta yleisilme ja visuaalinen suunnittelu on semisarjakuvamaisen värikästä ja persoonallista. Löytyypä pelistä muutama paikka, joita jää ihan mielellään tuijottelemaan. Vihollistyyppejä ei ole järin montaa, mikä edesauttaa taisteluiden itseään toistamista, ja NPC:t ovat äkkiä naamaltaan kuluneet. Välillä tuntuu että tuttuja naamoja popsahtelee eri paikoissa esiin, vaikka kyse onkin vain jostain naamageneraattorin valinnoista.

Äänimaisemassa soi korporaatioiden jinkut, sopivat avaruussaippuaoopperamaiset teemat ja aseiden efektit, sekä hyvin persoonallisesti ääninäytellyt hahmot. Jinkut oppii kohta ulkoa, mikä lienee myös tarkoitus tässä politiikkateemaisessa (mutta ei poliittisessa) seikkailussa. Onneksi dialogi on niin perhanan hyvin raapusteltua ja innokkaasti ääninäyteltyä, että pelin pitkät dialogipätkät eivät käy puuduttavaksi.

Kannattaako ostaa?

The Outer Worlds on kuin eräänlainen scifilänkkäripokkari, jonka löytää kirjaston poistomyynnistä. Naureskellen sen nappaa mukaansa mielenkiintoisen kansitaiteen vuoksi, mutta yllättää itsensä kun tarinaa ahmiikin ihan mielellään. The Outer Worlds on onnistunut tiivis Falloutmainen peli, jonka maisemiin olisi mukava jatkossakin sukeltaa. Toivottavasti tämä on vasta alkua!