Michael Hoffmanin ohjaama Viimeinen asema kertoo Leo Tolstoin (Christopher Plummer) viimeisistä päivistä, jolloin tämä yhä radikaalimpaan ajatteluun kallistunut kirjailijasuuruus luopui aatelistittelistään ja päätti lahjoittaa kirjojensa tekijänoikeudet Venäjän kansalle. Vaimo Sofia (Helen Mirren) ei voi sulattaa miehensä kerrassaan anarkistista päätöstä, vaan haluaa oikeudet perikunnalle. Tolstoin kannattajat, tolstoilaiset, ja varsinkin luottomies Vladimir Tshertkov (Paul Giammatti) asettuvat poikkiteloin Sofiaa vastaan. Painostavan ilmapiirin keskelle vahvojen persoonien pelinappulaksi ilmaantuu Tolstoin tuore sihteeri Valentin Bulgakov (James Mc Avoy), jonka silmin Viimeisen aseman tarina etenee. Elokuva perustuu Jay Parinin samannimiseen romaaniin.
Näyttelijät osaavat hommansa. Plummer tekee hyvää työtä lähimmäisenrakkauteen ja yksinkertaisuuteen uskovana Tolstoina. Mirren sai suorituksestaan Oscar-ehdokkuuden, ja roolityö onkin mieleenpainuva. Tosin ylinäyttelemisen rajalla liikutaan pariinkin otteeseen, eikä katsoja ole varma onko meneillään oleva traaginen, koominen vai tragikoominen. Epäluuloinen, teatraalinen ja räiskyvä Sofia lienee ollut oikeassa elämässä melkoinen riesa tolstoilaisille. Mutta niin olivat tolstoilaiset Sofiallekin, sillä ainakin Giammatin Tshertkov on vakuuttavan viileä ja päämäärätietoinen heppu.
Ohjaaja Hoffmanilla on langat tiukasti käsissään. Mitään actionia ei ole luvassa, mutta tarina etenee vahvan draamantajun ja suurien tunteiden avulla samalla kun pittoreskin maaseutumaiseman onni hiljalleen murenee. Kaiken keskellä vuosikymmenien ajan kestänyt rakkaus kuitenkin muistaa pulpahdella pintaan. Ripaus nuorta romantiikkaakin on luvassa, sillä Leo Tolstoin, Sofian ja tolstoilaisten kolmiodraaman rinnalla elokuvassa todistetaan myös Bulgakovin ja Mashan (Kerry Condon) välistä rakkaustarinaa.
Jos Sota ja rauha tai Anna Karenina ovat tuttuja, saattaa elokuva olla kiintoisa katsaus mieheen jonka ajatuksista nuo klassikot syntyivät. Ja käypä filmi myös aikamatkasta 1900-luvun alun Venäjälle ja venäläisyyteen…
…Jos osaa sivuuttaa sen seikan että elokuvassa puhutaan erittäin selkeää englantia. Saivartelua tai ei, mutta kieli muistutti koko ajan siitä, että kameran edessä on ”vain” englantilaisia näyttelijöitä yllään slaavilaiset vaatteet. Mutta parempi kai tämäkin ratkaisu, kuin se sotaelokuvista tuttu vahva venäläinen aksentti.
Mielenkiintoista ja hieman keskittymiskykyä vaativaa viihdettä syksyn sadeiltojen ratoksi. Ei tullut kuitenkaan välttämätöntä hinkua katsoa toista kertaa.
Extrat: lisäkohtauksia, poistettuja kohtauksia, kommenttiraitoja.
SA
