Mainos
Nykyajan lapset ja nuoret eivät enää leiki meidän 1980 ja -90-luvulla lapsuutensa elänneiden tavoin käpylehmillä, He-Man-muovifiguureilla, puukepeillä ja muovisilla sarjatuliaseilla metsissä. Nykyajan mini-ihiset hiplaavat tabletteja, älypuhelimia ja pelikonsoleita. Tämä jos jokin huolestuttaa pääosaa vanhemmista, jotka haluavat lapsilleen aitoa happea ja oikeita leikkielämyksiä.
 
Tähän ensimmäisen maailman ongelmaan oman ratkaisunsa on tuonut kotimainen Planetboard-pelitalo, jonka pääajatuksena oli kehittää elektronista viihdettä, jolla lapset saadaan pihalle. Prototyyppinä he julkaisivat iPhonelle OutCatch!-pelin, joka yhdistää lautapeliklassikko Afrikan tähden ja perinteisen geokätköilyn.
 
 
Pelin idea on yksinkertainen. Piilota muille kätköjä ja etsi niitä itse. Mutta miksi laiska nykynuori jaksaisi innostua etsintäosiosta, joka tapahtuu oikeassa ulkoilmassa, kun vaihtoehtoisesti voi myös vain piilotella muille himoliikkujille kätköjä omaan naapurustoonsa, kotisohvalla? Koukku on tietysti eteneminen ja pelaajan palkitseminen. Piiloja ei voi tehdä loputtomiin. Jotta pääsee etenemään on itse mentävä ulos. Kätkentää voi harjoittaa ja pelilompakkoa kasvattaa vain etsimällä kätköjä itsekin. Aluksi aarteiden piilottaminen on hauskinta hupia, mutta pian sitä huomaa, eteenkin kavereidensa kanssa viettävänsä mielummin aikaa niitä etsimällä.
 
 
Pelin terveysvaikutteinen idea saattaa nykynuorista kuulostaa vastenmieliseltä aikuisten hölynpölyltä. Vastenmielisyys on kuitenkin pyritty kitkemään pois hyvän pelattavuuden, mielenkiintoisten hahmojen ja haasteiden avulla. Pelaaminen on siis kaikesta huolimatta se pääjuttu ja niin tulee olemaan myös seuraavissa versioissa.
 
– Kyllä me näitä pelejä tehdään ihan pelaajille, ei liikunnan harrastajille, vaikka pohjaideana ulosmeneminen onkin, kertoo Planetboardin toimitusjohtaja Matti Kuha.
 

"Tunnelma luodaan musiikilla, joka kehittyy kun aarre alkaa häämöttämään."

 
OutCatchin päätähtenä nähdään veikeä katti, joka on saanut inspiraationsa Indiana Jonesista. Sen lookki sopii kuin nenä päähän pelin seikkailuhenkiseen tyyliin, jossa tarkoituksena on kerätä timantteja ja jalometalleja. Kaikki kätköt eivät kuitenkaan ole tie onneen, sillä Afrikan tähdestä tutut rosvot ovat myös mukana.
 
Kuhan mukaan pelin tärkeintä antia on liikkumisen ja seikkailun ohella äänimaailma. Se on se juttu joka luo peliin todellisen tunnelman ja jopa auttaa aarteen etsinnöissä.
 
– Maastossa pelaajaa ohjastaa kaunisääninen nainen, joka kertoo vihjeitä. Tunnelma luodaan musiikilla, joka kehittyy kun aarre alkaa häämöttämään. Tämä luo peliin todellisen seikkailufiiliksen, jonka vuoksi ulkona pelaaminen koukuttaa. Pelin ulko-osuuksia voi pelata siis vaikka vain kuulokkeet korvissa. Näyttöä ei tarvitse tuojottaa, Kuha summaa.
 
Jos siis ulkona näkyy jatkossa epäilyttävän näköisiä aikuisia, samoilemassa oudon oloisesti, ei välttämättä kyseessä olekaan stalkkeri tai itsensäpaljastaja, vaan OutCatchin pelaaja.
 
 
Teknisesti OutCatch! on lähtöisin insinööri-innovaatiosta, jonka tarkoituksena on luoda kokonaan uusi peliformaatti, uusine juttuineen. OutCatch! on ensimmäinen askel ja sen avulla niin tekniikkaa, kuin myös pelialustaa kehitetään.
 
Peli toimii pääasiassa GPS:n voimin. Sen tarkin tarkkuus on n. 10 m, mutta peilialueet on jaettu 25 x 25 metrin laajuisiin ruutuihin. Aarteet voivat olla siis hyvinkin lähellä kotia, koulua tai työpaikkaa. 10 kilometrin patikkaretkiin ei kenenkään ole pakko lähteä.
 
– Normaalisti yhden perusaarteen etsimiseen kuluu noin viisi minuuttia. Sen jälkeen sitä huomaakin jo etsivänsä toista, koska se on aivan vieressä. Peliin saattaa helposti upota huomattavasti aikaa, Kuha paljastaa.

"Suomalainen pelinkehitys on jälleen kerran ottamassa uutta askelta"

Koska kyseessä on täysin uudenlainen pelialusta, ovat myös seuraavat pelit jo kehitteillä. Luvassa on kiinostavia hahmoja, -ratkaisuja ja -peligenrejä. Rakenteilla on ainakin tällä hetkellä jo eläinmoninpeli, jossa kamppaillaan reviireistä, FPS-peleistä tutun lipunryöstön tavoin.
 
Näyttää siltä, että Suomalainen pelinkehitys on jälleen kerran ottamassa uutta askelta pelimaailman kehityksessä, Supercellin ja Rovion tavoin. OutCatch!-pelin voi ladata iPhonelle ilmaiseksi tästä.

Teksti: Kristian Eloluoto

Mainos