Bioshock Infinite on Bioshock-pelisarjan kolmas osa. Se sijoittuu samaan universumiin kuin aikaisemmatkin Bioshock-pelit, mutta tapahtumapaikka ja -aika on uudet.
Aikaisemmissa osissa seikkailtiin Rapture -nimisessä, vedenalaisessa kaupungissa. Kolmas osa sijoittuu taivaalle leijuvaan Columbian ilmakaupunkiin, joka tarjoaa värikkäämmän ja raikkaamman peliympärsitön kuin Rapturen synkkä hulluuden kehto.
Vuosi on 1912 ja olet Booker DeWitt, entinen Pinkertonin etsivätoimiston agentti. Tehtävänäsi on löytää Elizabeth, nuori naikkonen joka on ollut vangittuna koko elämänsä. Tämä on ainoa keino pyyhkiä pois velka, jonka olet pystyssä erittäin epämääräisille tyypeille. Matkasi alkaa venekyydillä syrjäiselle majakalle, jonka portaita alat kavuta ylöspäin. Entisen työsi jättämät arvet ovat vielä tuoreita ja kärsit epämääräisistä näyistä palavasta New Yorkista.
Tämä on se asetelma, josta peli käynnistyy. Mitä vähemmän Bioshockin juonesta tietää, sitä parempi. Vaikka tarinassa onkin aukkoja ja välillä tuntuu siltä, että kokonaisuutta on pitkitetty hieman turhaankin, on tarinankerronta tehokasta ja erittäin mukaansatempaavaa.
Pelin siirtyessä Columbian leijuvaan kaupunkiin, on selvää että pelimaailman luomiseen on käytetty paljon aikaa ja sen yksityiskohtia on hiottu tosissaan. Tunnelma ei voisi olla parempi, ja 1900-luvun alkuvuosien meininki on tavoitettu loistavasti. Peliin on helppo uppoutua ja musiikit tukevat tunnelmaa täydellisesti läpi pelin. Ääninäyttelijät suoriutuvat rooleistaan loistavasti ja pelimaailmasta kiinnostuneet, saavat lisätietoa upeasti näytellyistä äänitallenteista ja kerrassaan mahtavista mykkäfilmeistä, joita Columbiasta voi etsiä.
Graafisesti Bioshock ei loista konsolipuolella. Se ei missään nimessä ole ruma peli ja maisemat ovat erittäin komeita, mutta osa tekstuureista on ala-arvoisia, samoin kuin pelihahmojen animointi. Olisi helppoa syyttää tästä jo lievästi ikääntynyttä konsolisukupolvea, mutta samaan aikaan löytyy pelejä, jotka edelleen saavat samasta laitteesta irti paljon enemmän ja ovat silti pelimaailmaltaan vähintään yhtä laajoja kuin Infinite. Vaikka pelimaailma on erittäin uskottava ja kaunis, esimerkiksi Columbian kansalaisten kanssa ei pysty käymään minkäänlaista kanssakäymistä. Kaikki kansalaiset tuntuvat statisteilta ja pelialue avoinaisuudestaan huolimatta on hyvin rajattu.
Bioshock jatkaa tämän päivän perinteitä ja se onnistuu olemaan taas hieman brutaalimpi peli kuin edeltäjänsä. Bookerin pelasturetken verenvuodatus riittäisi täyttämään kaikkien maailman veripankkien ehtyneet varastot helposti. Homma pysyy silti nippanappa mauttoman paremmalla puolella ja klutraamiseen ei pääse turtumaan.
Bioshockit ovat ns. ajattelevan pelaajan räiskintäpelejä. Perinteisten aseiden lisäksi pelaajalla on käytössään voimia, joiden avulla Booker voi esimerkiksi hallita vastustajiensa mieltä tai kutsua verenhimoisia korppeja nokkimaan vihulaisten silmät kuopistaan. Voimien kanssa kikkailua voi viedä pidemmälle, yhdistelemällä esimerkiksi korppeihin sähkövirtaa jolloin linnut käristävät vihulaisia nokkimisen lomassa. Yhdistelmiä ja voimia on useita, joten omaa pelityyliään pystyy muokkaamaan tilanteiden vaatimalla tavalla. Yllättävää kyllä, eri voimien balanssit eivät oikein tunnu olevan kohdallaan, toisten ollessa suorastaan ylivertaisia toisiin nähden.
Vaikka Bioshock antaa pelaajalle mahdollisuuden improvisoida omaa taistelutyyliä, varsinkin loppua kohden vihollisten kestävyys ja lukumäärät alkavat olemaan sitä luokkaa, että jokainen taistelu tuntuu vain kaaottisemmalta kuin edellinen, eikä hienovaraiseen kikkailuun juuri ole varaa.
Pelistä löytyy myös varusteita, jotka muokkaavat Bookerin ominaisuuksia ja pelaajan on mahdollista vaihdella kamoja tilanteiden mukaan. Perinteiseen jalat maassa sotimiseen haetaan vaihtelua ilmataisteluilla: Columbiassa kulkee ilmakiskoja, joihin Booker voi myöhemmin kiinnittyä. Kiskoilla kiitäminen on hupaisaa puuhaa ja ne tuovat taisteluun mukavasti uutta näkökulmaa, sekä täsmähyökkäykset takaisin Columbian kamaralle ovat erittäin tyydyttäviä.
Kuitenkin Bioshockin suurin heikkos on sen taistelumekaanikan ysärifiilis. Ampuminen ja liikkuminen on niin vanhanaikaista, että välillä takautuu tosissaan yli kymmenen vuoden takaisiin räiskintäpeleihin. Minkään näköistä suojautumista peli ei tunne ja vaikka Booker osaa hyppiä ja kyykkiä, ei näillä toimilla ole pelissä mitään virkaa. Vihollisten tekoäly on myös hyvin perinteistä: vihut ryntää päälle ja piiloutuu kun alat tykittämään takaisin. Satunnaiset selän taakse tyhjästä ilmestyvät viholliset myös kummastuttavat.
Bioshock Infiniten ehdottomasti parasta antia on Elizabeth, joka mullistaa peleistä tutut ei-pelaaja-hahmot pysyvästi. Kun Booker vihdoin löytää Elizabethin, tämä liittyy pelaajan rinnalle tukemaan häntä taisteluissa ja Columbian salaisuuksia selvittämisessä. Elizabeth ei ole koskaan pelaajan tiellä, taisteluiden aikana hän kiertää pelialuetta ja nakkelee Bookerille ammuksia, voimamehua sekä ensiapupakkauksia. Elizabethia on myös ilo seurata taisteluiden ulkopuolella. Hän on kasvanut vankilassa, joten kaikki mitä hän kokee on uutta ja ihmeellistä. Nuoren naisen lapsenomainen innostuminen on uskottavaa ja parempaa kumppania ei peleissä ole aiemmin nähty. Mimmi osaa myös tiirikoida lukkoja sekä tuoda asioita ja apureita toisista maailmoista, muuttaen pelimaailmaa ja taisteluita. Jokainen hetki kun Booker joutuu olemaan erossa Elizabethista, on täynnä kaipuuta ja huolta. Mikä parasta, pelaaja ei kertaakaan joudu toimimaan lapsenvahtina, vaan Elizabeth on täysin omatoiminen ja tarvittaessa huomaamaton.
Bioshock tarjoaa pelaajalle paljon, se luo mielettömän pelimaailman ja tutustuttaa täysin uudenlaisen tekoälykumppanin. Samalla se on hyvin vanhanaikainen pelimekaniikaltaan ja syvempää ympäristön tutkimista jaa kaipaamaan tosissaan. Kuten edellä jo todettu, on tarinankerronta koukuttavaa, mutta taistelut käy puuduttavaksi mitä pidemmälle pelissä etenee. Huikea loppu kuitenkin palkitsee ja tarjoaa sarjan faneille takuulla tyydystystä. Vaikka lopussa sorrutaankin turhaan selittelyyn, on se yksi koskettavimmista mitä peleissä on nähty.
Vanhanaikaisuudestaan huolimatta Bioshock Infinite on peli, joka jokaisen tiesteisräiskintäpelaajan tulisi kokea.
Loppukaneettina mainittakoon, että Bioshock saapui arvosteltavaksi myöhässä x-teeveelle. Netti pursui jo ylistäviä arvosteluja ja monessa sille povataan vuoden pelin titteliä. Tämä varmasti vaikutti omaan pelikokemukseeni ja suhtauduin peliin jopa ylikriittisesti. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suurelta osalta Dishonored suoriutui jopa paremmin elävän pelimaailman luomisessa sekä taistelun monipuolisuudessa. Bioshock on ehdottomasti loistava peli, mutta omaa pelikokemusta latisti ylihype, jonka uhri myös Bioshock Infinite on.
Tapio Kylmänen
