Indiana Jones and the Great Circle -arvostelu – rehellinen seikkailupeli, joka vie mukanaan

Indiana Jones and the Great Circle on peli, joka voi ylpeänä kantaa alkuperäisten Indiana Jones -elokuvien titteliä, toisin kuin neljäs ja ehkä viideskin elokuva, jotka eivät yltäneet alkuperäisen trilogian tasolle. Mutta Suuri ympyrä yltää hyvinkin.

Hattupäinen mies ja kaksi tämän seuralaista hiipivät tutkivan näköisinä eteläamerikkalaisessa viidakossa. Miehet etenevät ansoilla kyllästettyyn luolaan, jonka päässä komeilee kultainen patsas. Patsas vaihdetaan samanpainoiseen hiekkasäkkiin, jonka seurauksena koko kompleksi alkaa sortumaan. On juostava ulos, minkä jalat antavat myöten. Kuulostaako tutulta?

Aivan, se on Kadonneen aarteen metsästäjät (1981) -elokuvan alkukohtauksesta kuten myös Indiana Jones and the Great Circle -pelin. Tällä kertaa siis pelaaja pääsee kokemaan tuon legendaarisen leffakohtauksen kaikkine yksityiskohtineen ja täydellisenä toisintona aivan itse.

Mutta mitä muuta ensimmäisen persoonan, ensimmäinen valtavan mittaluokan Indiana Jones -peli tuo mukanaan? Ja peli on tekijöidensä mukaan rakennettu niin, että se tuntuu siltä, kuin se olisi kadonnut 1980-luvun Indy-leffa, joka löytyy nyt. Onko se sellainen? Otetan selvää.

Kadonnut aarre

Indiana Jones and the Great Circle sijoittuu ajallisesti Kadonneen aarteen metsästäjät ja Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) -elokuvien välille, eli vuoteen 1937.

Pelin tarinassa katoaa nimensäkin mukaan aarre. Aarre katoaa Indiana Jones -leffoista tutusta connecticutlaisesta yliopistosta ja tekijä osoittautuu helposta tunnistettavuudestaan huolimatta vaikeasti tavoiteltavaksi. Jäljet johtavat Italiaan, jonne tohtori Jones päättää lennähtää 1930-luvun upealla matkustajakoneella. Tästä alkaa Uncharted– ja Tomb Raider -henkinen seikkailu, joka on kuvattu poikkeuksellisesti Indyn katseesta, Call of Duty -tyyliin. Mutta se ei missään tapauksessa ole outoa tai ongelmallista, päin vastoin pelaaja pääsee nyt oikeasti olemaan itse Indy.

Pulmia ja hiippailua

Voisi kuvitella, että Indy-peli olisi kuten aikaisemmat väännöksetkin, toimintaseikkailu. Etenkin kun ensimmäisen persoonan asetelmat ja kaikki puitteet siihen kannustavat. Kyseessä on kuitenkin seikkailutoiminta. Pelissä on enemmän arvoituksia ja seikkailua kuin mäiskimistä ja ampumista. Itse asiassa on aina parempi, jos kukaan ei näe tai kuule Indyn shadyja puuhia lainkaan. Jos näin käy, on parempi luottaa nyrkkeihin, kynttilänjalkoihin, keppeihin tai haravaan ennemmin kuin ampua äänekäs luoti vihollisen eturaivoon.

Peli on pullollaan Hitman-henkistä etenemistä ja leffoistakin tuttuja puzzleja. Pelin vaikeusastetta voikin säätää näiden kahden ominaisuuksien johdattelemana. Pelistä voi tehdä joko todella helpon niin, että Indy on vaikea nähdä ja kuulla, viholliset päihittää helposti ja puzzlet, eli arvoitukset ovat helppoja ja peli ohjailee koko ajan oikeille urille. Tai sitten siitä voi tehdä sellaisen, että viholliset ovat todella pahoja, mutta puzzlet helppoja – tai päinvastoin – tai sitten kaikki vaikeimmalle. Valinnanvapautta on tuunata seikkailu omakseen.

Ja siis kyseessähän on nimen omaan seikkailu. Se on putkimaisesti etenevä, mutta siinä on avoimen pelimaailman kenttiä ja kohtauksia, jotka ovat niin avoimia, että niihin tarjotaan karttoja. Kyllä siis ihan aitoja avoimen maailman siivuja. Ja tämän lisäksi peli on rakennettu valinnan vapaus etusijassa. Pelaaja voi välita, miten asiat hoitaa, tutkiiko vai jättääkö asioita kokonaan tutkimatta.

Indy voi käyttää aseina lähes kaikkia putkia ja pätkiä, joita pelimaailmasta löytyy. Totta kai tarjolla on myös legendaarinen ruoska, jota voi siipaista PC:llä F-painikkeella joko vihollista päin tai kiipeilyyn tai itsensä heilautteluun. Ruoska on monikäyttötyökalu. Työkaluja on muitakin ja niitä saa tarinan edetessä.

Yllättävää kyllä, peli on tehty peliohjaimet edellä. Sen toiminnot ovat PC:llä sujuvia ja fps-peleihin tottuneet ovat heti kotona. Jotkut toiminnot ovat kuitenkin paljon paremmin ohjaimella sijoitettuna, joten pelaaminen tuntuu suorastaan maukkaammalta ohjaimelta, vaikka olenkin ehdottomasti PC:llä enemmän hiiri-näppis-miehiä.

Graafisesti hyvin optimoitu kaikilla herkuilla

Vaikka peli ei pyöri kohutulla Unreal 5 -pelimoottorilla, on Machine Games onnistunut tuomaan omalla moottorillaan paikoitellen lähes yhtä hyvää jälkeä. Pelin ennakkoversio julkaistiin neljä päivää ennen virallista julkaisua, ja virallisen julkaisun yhteyteen lisättin path-tracing-grafiikka-asetus PC:lle, joka siis kattaa kaikki säteenseurannan tehosteet, varjot, ambien occlusionin sekä heijastukset. Ja voi veljet, miten hyvältä peli näyttää täydellä path-tracing-asetuksella.

Yläpuolella pelin grafiikka-asetukset ovat täydellä supreme-asetuksella. Alapuolella puolestaan täydet path-tracing-asetukset ovat aktivoituna. Erot ovat yksityiskohdissa. Esimerkiksi kivirakennelman jokainen kivi on saanut omat varjonsa. Auringon valaisemat kankaat heijastavat omaa väriään ja puiden varjot ovat aidommat. Samoin kaikki heijastavat pinnat peilaavat ympäristöä.Mutta jopa paskimmilla grafiikka-asetuksilla peli näyttää hämmentävän hienolta – etenkin kun PC-version low-grafiikat ovat jo lähtökohtaisesti pykälää korkeammat kuin Xbox Series X -version oletusgrafiikat.

Äänet ovat täyttä kultaa. Hollywood-tasoiset äänet ovat muutenkin 50 % koko kokonaisuudesta, joten on ilo kuulla, että niihin on panostettu. Ja leffoista tutut John Williamsin sävellykset tuovat koko ajan vilunväreitä, kun tilanteet ovat niin tuttuja lapsuudesta ja silti täysin uusia.

Pakko on tietenkin ylistää myös ääninäyttelijä Troy Bakeria, joka on tuttu monista, monista videopeleistä, mutta tekee tällä kertaa ällistyttävän uskottavan imitoinnin nelikymppisestä Harrison Fordista. Jännittävää on, että Bethesdalla ei alunperin edes haluttu Bakeria tähän rooliin, mutta onneksi kuitenkin sitten valittiin. Kaikki Fordin maneerit on hallussa niin äänen kuin kehonkielenkin saralla.

Kannattaako ostaa?

Yksinpeliseikkailut eivät onneksi ole kuolleet, vaikka niin pelijättien pomot ovat vuosia puhuneetkin. Marvel’s Spider-Man, Tomb Raider, Uncharted, The Last of Us ja monet muut ovat todistaneet, että ne myyvät kuin häkä enkä ihmettele tätä yhtään. Niitä on pudasta iloa pelata. Voin ilokseni todeta, että Indiana Jones and the Great Circle pääsee osaksi tätä legendojen kattausta ja se tuo juuri niitä mehukkaita yksityiskohtia ja herkkuja Indy-faneille, joita voisi toivoa. Paikoitellen jopa odotettua enemmän.

Ainoa, mitä haluaisin lisää, on VR-tila. Peli suorastaan huutaa VR-formaattia, joka olisi vielä piste iin päällä. Toivottavasti sellainen saadaan joskus natiivina tai edes modina.

Indiana Jones and the Great Circle on huikea yksinpeliseikkailu, joka yllättää siitäkin huolimatta, että se toimitetaan ensimmäisestä persoonasta Wolfenstein-räiskintästudion toimesta. Peli onnistuu tuomaan yli 40-vuotiaan elokuvasarjan täydessä loistossaan pelimaailmaan ja se on yksi fantastisimmista Indy-toteutuksista.

(Arvostelua on päivitetty 8.12.2024. Arvosteluun lisättiin tarkennus jälkeenpäin lisätystä säteenseurantaominaisuudesta.)