Spec Ops: The Line on jatkoa unholaan jääneelle Spec Ops -pelisarjalle joka sai alkunsa 1998. The Line ei kuitenkaan liity aiempiin osiin kuin nimellisesti ja teemallisesti. Se on kolmannen persoonan räiskintäpeli, jota on maustettu kevyellä ryhmänhallinnalla sekä perinteisellä suojissa kyykkimisellä.
Pelin tarina sijoittuu hiekkamyrskyjen runtelemaan Dubaihin. Päähenkilö, kapteeni Martin Walker, on lähetetty kolmihenkisen ryhmänsä kanssa tiedustelutehtävälle. Heidän päämäärään on selvittää, mitä on tapahtunut 33. pataljoonalle eli Kirotuille, jotka jäivät auttamaan hiekkamyrskystä selviytyneitä paikallisia. Heti alusta on selvää, että tehtävä ei ole suinkaan niin yksinkertainen kuin miltä se vaikuttaa. The Linen juoni on todella vahva räiskintäpeliksi. Se lainaa vahvasti elokuvasta Ilmestyskirja nyt! joka perustuu Joseph Conradin kirjoittamaan novelliin Pimeyden sydän. Selkeänä kunnianosoituksena lähdeteokselle voidaan pitää 33. pataljoonan johtajan nimeämistä eversti Konradiksi. Pian on selvää, että jokainen juonenkäänne on uusi polku syvemmälle hulluuteen, jonka syövereihin Dubai on hautautunut. Ainoa vaihtoehto on selvittää totuus ja paljastaa kaameudet katastrofialueella.
The Line on graafisesti hyvännäköinen peli. Sen ympäristöt ovat näyttäviä ja yllättävän vaihtelevia. Hiekkamyrskytehosteet ovat tehokkaita, vaikka ne jäävätkin kauas Uncharted 3:n saavutuksista. Ainoat napinan aiheet ovat välillä hitaasti latautuvat tekstuurit ja hieman vanhanaikaiset hahmomallit. Musiikki on erinomaista läpi pelin ja äänitehosteissa on tarpeeksi potkua. Ääninäyttely on erinomaista ja päähenkilö Walkerin onkin spiikannut pelialan kultakurkku Nolan North (mm. Unchartedit, Assassins Creedit).
Pelimekaniikka on todella vahva. Liikkuminen ja ampuminen on erittäin sulavaa. Yksinkertaiset tekoälytovereiden käskytykseen tarkoitetut komennot toimivat hyvin, mutta niiden käyttäminen ei todellakaan ole pakollista. Tekoälykaverit ovat tehokkaita ilman käskytystäkin ja heistä on todellista hyötyä.
Vaikka asekirjo on tuttua peruskauraa, The Linen toiminta on näyttävää ja kaikissa aseissa on todellista potkua. Kerrankin pistoolit ovat varsin tehokkaita ja niitä käyttää mielellään. Vihollisia voi myös kurmottaa lähitaistelussa. Lisäksi vaihtelua tuo taktinen mahdollisuus haudata viholliset hiekkaan. Kaiken kaikkiaan realismi on vahvasti läsnä, vaikka toisaalta kolmen miehen ramboilu tuhatpäisen armeijan kukistamiseksi onkin aika epätodennäköinen skenaario.
The Linen yksinpelistä löytyy piilotettuja tavaroita, jotka valottavat pelin taustatarinaa sekä Dubain synkkää kohtaloa. Siksi niiden etsiminen onkin erittäin suositeltavaa. Peliin on saatu mahdutettua neljä erilaista loppua. Kun pelin on pelannut läpi, avautuu pelaajalle mahdollisuus pelata loppu uudestaan ja tehdä eri valinta kuin edellisellä kerralla. Toisin sanoen todellista uudelleenläpipeluuta ei vaadita, vaan erilaiset loput on helppo tsekata lataamalla loppuhuipennus uudestaan.
Moninpeli on sitä samaa sata kertaa nähtyä räiskintää tutuilla pelimuodoilla. Sen suurin heikkous on graafiikan selkeä heikentyminen ja vahva tunne siitä, että tämä on nähty aivan liian monta kertaa ennenkin. Silti se tuo peliin lisäarvoa ja odotukset ovat melko suuret syksyllä julkaistavaan ilmaiseen lisäosaan. Tulevassa lisärissä pelaajat taistelevat yhdessä tekoälyä vastaan.
Spec Ops: The Line on todella hyvä räiskintäpeli. Se on vain ohi aivan liian äkkiä ja uudelleenpelattavaa ei periaatteessa ole. Pelimekaniikka on niin vahva ja tarina hyvä, että peliin olisi toivonut vielä roimasti lisää pituutta. Ajatus uudelleen pelaamisesta ei ole lainkaan mahdoton, mutta mitään uutta ei peli tule tarjoamaan toisella kerralla.
Tapio Kylmänen
