JAA
12 ykkösluokan matkustajaa, yksi uhri, 12 alibia, yksi Hercule Poirot. Ratkaiseeko Poirot kinkkisen tapauksen, vai sotkeutuuko hyvin hoidettuihin viiksiinsä?

Mestarietsivä Hercule Poirot (Kenneth Branagh) on loman tarpeessa. Hänet tunnistetaan joka puolella, ja hän vain haluaisi omassa rauhassaan lueskellä Dickensiä. Tehtävää pukkaa tehtävän perään. Onneksi matkalla Itkumuurilta hän törmää vanhaan tuttavaansa Bouciin (Tom Bateman) , joka toimii Idän Pikajunan ykkösluokan isäntänä. Bouc järjestää liput Poirotille, ja Poirot pääsee nauttimaan matkasta omassa rauhassaan. Kunnes joku kuolee ja juna joutuu lumivyöryn peittämäksi. Ykkösluokassa tunnelma kiristyy, kun kuka tahansa saattaa olla murhaaja.

Idän pikajunan arvoitus on Kenneth Branaghin ohjaama Agatha Christien tarinaan perustuva murhamysteeri. Branagh itse esittää ikonista Hercule Poirotia – melko erikoisin viiksivedoin – ainakin jos on tottunut klassikko tv-sarjan Poirotiin.

Epäiltyjen joukossa vilisee Johnny Deppiä, Judi Denchiä, Michelle Pfeifferiä, Willem Dafoeta, jne. Kattaus on kohdillaan, mutta silti kokonaisuudessaan Kennethin ohjauksessa näinkin karismaattisista näyttelijöistä tuntuu jäävän ruudulle vain pelkkää pintaa. Tämä koskee myös Shakespeareläistä Kenneth Branaghia, joka muutamaan otteeseen sortuu lausumaan repliikkejään, kuin Lontoon suurteatterin lavalla monologissa. Idän pikajunan arvoitus ei oikein tiedä, onko se elokuva vai teatterinäytelmä.

Visuaalinen puoli elokuvasta on kunnossa, maisemat näyttävät ajan henkeen kuuluvilta, ja vaatetus on tip top. Juna on tyylikäs ja leivoksen maun ravintolavaunussa voi melkein maistaa pelkkien visuaalien perusteella. Eniten visuaalit ontuvat myötähäpeää tuottavissa toimintakohtauksissa.

Musiikkipuoli ei jätä juuri mitään mieleenpainuvaa mieleen. Musiikillisen annin kruunaa tasapaksu lopputekstisävellys. Äänisuunnittelukin on melko maltillinen, ilman sen suurempia korostuksia.

Mysteeri mysteerin nälkäiselle

Kaikki kiteytyy siis siihen, onko mysteeri itsessään elokuvaa kannatteleva. Syyllisiä riittää, alibeja riittää, todistusaineistoa riittää. Ehkä olen katsellut liikaa Sherlockeja ja tv-Poirottia, ettei tässä versiossa tunnu olevan mitenkään kovinkaan freessiä otetta – Poirotin reisiharjoja lukuunottamatta. En tunne tarinaa entuudestaan, ja täten pystyin kyllä hyvin pähkäilemään mysteeriä loppuun asti.

Idän Pikajunan arvoitus on oiva mysteeri mysteerin nälkäiselle. Tarina tarjoaa sopivasti faktaa ja vääriä polkuja aivonystyröille ruuaksi, vaikkakin tunnelmallinen lopputulos on tasapaksu kuin paikallisjunan kyyti.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Idän pikajunan arvoitus
JAA
Edellinen artikkeliDragon’s Dogma: Dark Arisen -arvostelu – Uudelleenlämmittelyä vanhoilla grafiikoilla
Seuraava artikkeliRiemu pitkästä odotuksesta – näitä mobiilipelejä voi pelata ilmaiseksi
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.