Dishonored on katseesta kuvattu hiiviskelypainotteinen steampunk-toimintaseikkailu. Pelin tapahtumat sijoittuvat teolliseen Dunwallin kalastajakaupunkiin. Kaupunki on jäljitelmä 1800-luvun lopun Lontoosta, mutta kaupungin energialähteenä toimii valaanöljystä jalostettu bensa. Kaupunkia piinaa vakava rottaongelma ja rutto, jota rotat levittävät. Rutto on jakanut asukkaat kahtia: rikkaat elävät erossa rahvaasta ja köyhät kärsivät kurjuudessa, heikoimpien kuollessa ruttoon. Ennen kuolemaansa sairastuneet kuitenkin muuttuvat zombiemaisiksi itkijöiksi, jotka hortoilevat Dunwallin syrjäkujilla ja rauniossa.
Dishonoredin päähenkilö on Corvo Attano, keisarinnan henkivartija. Corvo lavastetaan keisarinnan murhaajaksi ja keisarinnan tyttären Emilyn kidnappaajaksi. Tästä rangaistukseksi Corvolle langetetaan kuolemantuomio. Dunwallin valtaan astuu läpeensä paha Lordi Regent, keisarinnan entinen vakoilumestari. Lord Regentin uusi hallinto muistuttaa natsi-Saksaa eikä kansalaisten olot suinkaan parane vallan vaihtuessa. Puolivuotta keisarinnan murhan jälkeen Corvo odottaa kuolemaansa, kunnes yht’äkkiä keisarinnan uskolliset tukijat saavat vapautettua hänet sellistään.
Corvo liittyy tukijoukkoon ja on aika selvittää keisarinnan murha, pelastaa Emily, sekä puhdistaa Corvon maine.
Corvon asearsenaalista löytyy miekka, varsijuosi, musketti, kranaatteja sekä muutamia taikavoimia, jotka Corvolle antaa ”kekseliäästi” nimetty henkiolento Outsider. Corvo voi hidastaa aikaa, välkäyttää itsensä pitkien etäisyyksien päähän sekä nähdä seinien läpi. Häneltä onnistuu myös rottaparven tai tuulenpuuskan kutsuminen sekä nisäkkäiden, kalojen ja ihmisten ruumiin valtaaminen. Pelaaja löytää riimuja, jotka on kaiverrettu valaanluista. Näiden riimujen avulla voi avata ja parantaa jo entuudestaan avattuja voimia. Pelimaailmaan on myös piilotettu kymmenittäin taikakaluja, jotka antavat pieniä bonuksia Corvolle. Outsider antaa Corvolle myös mekaanisen sydämen, jonka avulla riimujen ja taikakalujen etsiminen on helpompaa. Sydän myös kertoo Corvolle salaisuuksia niin pelialueista kuin vastaan tulevista henkilöistä.
Peli kannustaa pelaajaa etenemään varovasti ja välttämään tappamista. Mitä enemmän pelaaja lahtaa vihollisia ja itkijöitä, sitä enemmän rotat ja rutto lisääntyy. Jos malttia riittää, pelin voi itseasiassa läpäistä ketään tappamatta. Toinen vaihtoehto on aloittaa yhden miehen verinen kostoretki ja listiä kaikki, jotka herra Attanon tielle eksyy. Molemmat pelitavat avaavat erilaisen loppuratkaisun ja Dunwall muuttuu veren virratessa, joten maltillisempi pelaaja palkitaan lopussa valoisammalla loppuratkaisulla, kun taas raakalaista odottaa tummemmat tunnelmat. Kultaista keskitietä ei kuitenkaan ole ja jokaisen tehtävän jälkeen pelaajalle kerrotaan, missä jamassa Dunwall on.
Pelin ensimmäisellä puoliskolla suoritetaan salamurhia Lord Regentin valta-aseman heikentämiseksi. Pelaajalle tarjotaan jokaisessa salamurhassa mahdollisuus väkivallattomaan ratkaisuun. Vaikka pelaajan kädet pysyisivät puhtaina verestä, saattavat nämä vaihtoehtoiset ratkaisut olla kuolemaakin kamalampia kohtaloita uhreille. Jokaista tehtävää voi lähestyä monella tapaa ja pelin suurin viehätys onkin erilaisten mahdollisuuksia tutkiskelu.
Pelin pääjuoni on todella yllätyksetön. Puolivälissä tapahtuva ”EI OO TOTTA! EN OLIS USKONUT” -juonenkäänne on nähty niin monta kertaa, että yllättävämpää olisi ollut, kun se olisi jätetty tällä kertaa puuttumaan. Tehtävien yksittäiset juonet ja sivutehtävät on myös niin peruskauraa, että yllätyksiä on turha odottaa. Tämä ei kuitenkaan loppujen lopuksi haittaa, sillä Dishonoredin pelimaailma on yksinkertaisesti sanottuna mieletön. Se on täynnä yksityiskohtia, piiloitettuja kirjoja sekä kirjeitä, jotka avaavat Dunwallin äärimmäisen hyvin kirjoitettua historiaa. Asukkaiden keskusteluita kuuntelee mielellään ja tunnelma on läpi pelin aivan omaa luokkaansa. Pienenä miinuksena Corvo itse on täysin mykkä ja sivuhenkilöiden kanssa keskustellessa, Corvon puhetta todella jää kaipaamaan. Samoin pakolliset zombiet kyllästyttävät pahasti.
Graafisesti Dishonored on maalauksellisen kaunis. Aluksi suttuisen oloiset tekstuuripinnat saattavat hämätä, mutta kun taidetyylin ymmärtää, on Dunwall kuin vesiväreillä maalattu. Hahmot on erittäin hyvin mallinnettu ja animaatiosta ei voi valittaa. Jotain Dunwallin juomavedessä kuitenkin on, sillä jokaisen hahmon kädet on koomisen isot. Verisemmän reitin valitseva pelaaja palkitaan kerrassaan brutaalilla lähitaistelulla, jossa päitä lentelee ja kurkkuja silvotaan näyttävästi.
Ääninäyttely on erinomaista ja ihmekkös tuo, kun näyttelijäkastista löytyy sellaisia nimiä kuin Susan Sarandon, Brad Dourif, Carrie Fisher, Billy Lush, Lena Headey ja Chloë Grace Moretz. Erinomaisesta musiikista vastaa Daniel Licht, joka on säveltänyt esimerkiksi tv-sarja Dexterin musiikin.
Dishonored on pelimekaniikaltaan toimiva vaikkakin hieman itseään toistava. Hiippailu on parhaimmillaan pienissä erissä ja saman voi todeta veren vuodatuksesta. Mitään mullistavaa se ei tarjoa ja hiippailumekaniikkan olisi toivonut olevan selkeämpi. Välillä on vaikea tietää onko piilossa vaiko ei. Tekoälyongelmilta ei myöskään vältytä. Välillä puusilmävartijat eivät huomaa pelaajaa vaikka hiippailisi tämän naaman eteen. Toisinaan taas vartijat omaavat haukankatseen eikä piilossa pysyminen ole mahdollista edes kymmenien metrien päässä. Satunnaisesti vartijoita myös ilmestyy tyhjiin huoneisiin. Takaa-ajon tiimellyksessä varmin tapa paeta, on astua seuraavaan huoneeseen ja sulkea ovi. Vartijat eivät nimittäin seuraa perässä, jos pelaaja astuu alueelle jonne vartijoiden ei ole tarkoitus mennä. Dunwallin kansalaiset myös suhtautuvat yllättäen kevyesti siihen, kun edessä seisovan tuttavan kurkku viilletään auki korvasta korvaan. Reaktiona pieni siemaus siideriä ja juhlat jatkukoon.
Pienistä puutteistaan huolimatta Dishonored on todella hyvä peli. Sen pelimaailma on rikas ja mielenkiintoinen. Dunwalliin haluaa palata ja toiveet jatko-osasta ovat korkealla. Pelin läpäisyn jälkeen olisi toivonut mahdollisuutta uudelleen pelata tehtäviä uusilla voimilla, mutta tämä ei ole mahdollista. Pienillä parannuksilla Dishonoredista olisi saanut loistavan ja ikimuistoisen seikkailun.
Tapio Kylmänen
