Kreikkalainen jumalten lahtaaja, kaljupää Kratos palaa pelisarjan jo seitsemännessä osassa silpomaan lisää paljasrintaisia demoneita ja muita epeleitä. Meininki onkin tuttua verijuhlaa alusta asti ja hirviöt ovat vain kasvaneet edellisosista. Valitettavasti kaikki mitä peli tarjoaa on jo nähty satoja kertoja aikaisemmin, vaikkakin onpa Kratos oppinut muutamia uusia jippoja. Ascension on pelisarjan alkusoitto, se sijoittuu ajassa ennen ensimmäistä God of Waria.
Kratos, joka ennen palveli sodanjumala Aresta, on nyt vangittuna Kirottujen Vankilassa raivottarien hallussa. Kiduttaessaan Kratosta, raivotar Megaera sattuu päästämään sekopäisen spartalaisen vapaaksi ja veren vuodatus voi alkaa taas uuden kostotarinan muodossa. Spartalaisen päämääränä on päästä irti verisiteestään Arekseen, voittaa siis vapautensa.
Heti alkumetreiltä on selvää, että juuri mikään ei ole muuttunut vaikkakin pelin kehittäjät höpöttelivät täysin uudistuneesta taistelumekaniikasta. Toimintaa on hieman suoraviivaistettu ja yhtenä uutuutena on tuotu World Weapon pelimekaniikka, joka suomeksi tarkoittaa sitä, että Kratos voi noukkia maassa lojuvia aseita. Mitään mullistavaa tämä ei tarjoa, vaan homman nimi on edelleen hyökkäysten sarjoittaminen kevyitä ja raskaita iskuja käyttäen. Kratos osaa suojautua ja periaatteessa vastahyökkäyksetkin on mahdollisia, mutta niiden ajoittaminen ja niissä onnistuminen on täysin tuuripeliä.
Perus kivi-paperi-sakset -henkistä taistelukaavaa rikotaan värikoodatuilla hyökkäyksillä, jotka kertovat milloin iskeä ja milloin paeta. Toisena uutuutena spartalainen kykenee iskemään terän kiveen ja näin ollen laskettelemaan alas jyrkkiäkin seinämiä. Kikka olisi kiva ja mukavaa vaihtelua, ellei tätä uutta ominaisuutta pakkokäytettäisi jatkuvasti. Kohtuus kaikessa.
Graafisesti peli on kaunis ja varsinkin Kratos itse on uskomattoman tarkasti pinnoitettu. Eteenkin hidastuksissa ja lähikuvissa voi nähdä vihollisten veren valuvan hyvinkin yksityiskohtaisesti antisankarin hipiällä. Maisemat ovat huimia ja suurimmat pomotaistelut kerrassaan häkellyttäviä. Mutta samaan aikaan kamera aiheuttaa päänvaivaa ja turhankin usein peli pyrkii esittelemään uskomattomia ympäristöjä itse taistelun sijaan. On myös huvittavaa, että edelleen Kratos steppailee paikallaan jos koettaa juosta umpikujaan. Heppu voittaa myös helposti naurettavimman kaksoishyppyanimaation palkinnon. Animointi on pääosin erittäin näyttävää ja taistelu kerrassaan messevää brutaaleine yksityiskohtineen. Vaikka normaalisti teurastus alkaa puuduttamaan, jaksaa Kratoksen mielenvikaisia lopetusliikkeitä katsella pelin loppuun asti.
Äänipuoli on tuttua laatua eikä moitittavaa löydy. Ääninäyttelijät ovat parasta A-luokkaa, ääniefektit riittävän munakkaita ja sarjalle uskollinen, yltiö teatraalinen klassinen musiikki tukee näitä verikekkereitä loistavasti.
God of War kaipaisi pelisarjana piristysruisketta tai ehkä jopa olisi aika päästää Kratos ansaitulle eläkkeelle. Samaa kaavaa voidaan toistaa tietyn aikaa, mutta nyt se aika on kypsä. Santa Monican tulee keksiä jotain todella mullistavaa, esimerkiksi uusi pelisarja, kun he astuvat Playstation 4 maailmaan. Kratos alkaa olemaan vanha kehäraakki jonka temput on jo nähty. Pelistudio on jo ammentanut kreikkalaisesta mytologiasta leijonan osan ja nyt pääosassa heiluvat raivottaret tuntuvat hieman väsyneeltä ratkaisulta. Ei, Ascension ei ole huono peli, se on vain liian tuttu ja turvallinen. Pelaajalle, joka ei ole sarjaa aikaisemmin pelannut, tarjoaa peli tähän asti hiotuimman God of War -kokemuksen. Mutta sarjan veteraaneille se on pienoinen pettymys – itseääntoistava temppujen kierrätäjä, jonka parhaat palat on nähty jo paremmassa muodossa aikaisemmin.
Tapio Kylmänen
