Eletään muutama vuosi Metal Gear Solid 4 -pelin jälkeistä aikaa, jolloin Afrikassa henkivartijan keikkaa tekevä MGS-sivuhahmo Raiden kokee elämänsä haasteen tavallisella läpihuutokeikalla. Ilkikurisen oloinen suuri cyborgimies kun on kyllästynyt rauhalliseen arkeen ja päättää aiheuttaa säpinää kidnapaamalla Etelä-Afrikan pääministerin. Tästä alkaa epäonnisen miekkamiehen pelastusoperaatio, joka uhkaa tyssätä verisesti jo heti ensimmäisen chapterin lopussa.
Raidenin seikkailu on spinoff Metal Gear Solid -pelisarjasta, ja sen huomaakin välittömästi visuaalisesta ilmeestä ja tutusta Codec-älyteknologiapalvelusta. Muut yhtäläisyydet jäävätkin sitten pahvilaatikkopiiloutumiseen, joka tässä pelissä on puhdas läppä. MGR on nimittäin puhdas räiskintämäiskintätoimintapeli, jossa konekiväärit on korvattu miekalla, joka lävistää naurettavalla tavalla aivan kaiken.
MGR:ssa on ihan normaalia loikkia kohtitulevien ohjusten päällä ja lyödä helkopteria miekalla.
Pelihahmona toimiva Raiden on japanilaisten märkä amerikkalainen päiväuni, naisen kasvoilla, valkoisella pörrösivutukalla, matalan maskuliinisella sankariäänellä ja korkokengillä. Tähän lisättynä toki vielä robotin vartalo ja käsittämättömät taisteluominaisuudet.
Raidenin ohjaustuntuma on todella kohdillaan ja hahmolla on hauska pistää viipaloimaan. Miekkailusysteemiä voi harjoittaa joko slaissaamalla kaikkea neliöllä ja kolmiolla tai tatilla totaalisen vapaasti ja tarkasti. Miekalla pitää opetella myös suojaamaan vastustajan hyökkäyksiä, jota ilman ei pomotaisteluista tule juuri mitään.
Grafiikkapuoli on todella kunnossa. Vaikka osa MGS-elementeistä on todella raivostuttavia, on yksityiskohtien määrä maailmoissa ja välianimaatioissa uskomaton. Platinum Games on todella tehnyt järkyttävän hyvää visuaalista jälkeä Hideo Kojiman ohjastamana. Pleikkarin näytönohjain on tosin auttamattoman vanha, eli uuden sukupolven laitteistolla visuaalisuus olisi paljon näyttävmpää.
Äänipuolta sen sijaan ei voi kehua. Audio koostuu lähinnä japanilaisista järkyttävistä piipityksistä, kling-äänistä, ja vaisuista räjähdetehosteista ilman LFE-tukea. Myös surround-kanavien käyttö on säälittävää.
Musiikkipuolella särisee teostovapaa rokki, joka ei sovi millään ilveellä taisteluiden tunnelmoitsijaksi. Hyi, karmeaa!
Ääninäyttely sen sijaan toimii, mutta todella paksu poliittinen läppä pistää aluksi huvittamaan ja lopuksi jo suosiolla skippaamaan. Tyhjänpäiväistä paskanjauhantaa riittää tunneiksi jos kuuntelee kaikki Codecinkin läpät.
Pelissä edetään putkimaisesti, ennaltamäärätyissä alueissa, joissa voi joko hiippailla tai rynniä menemään täysillä. Aseita ja energiaa kontrolloidaan raivostuttavan huonolla inventaariosysteemillä, josta ei varsinaisesti ole edes kovin suurta hyötyä. Codecilla voi taas soitella professoreille ja muille tukiasemahörhöille, jotka yrittävät auttaa Raidenia etänä.
Monen monta vuotta tuotannossa ollut Metal Gear Rising: Revengeance on loistava toimintapeli, suoraviivaisen ja visuaalisesti näyttävän toiminnan ystäville. Jos haastetta haluaa paljon, on tämä juuri oikea peli. Moninpeli kuitenkin uupuu kokonaan, joten kun alle kymmentuntinen yksinpeli on tahkottu läpi, jää käteen vain turhaakin turhemmat ekstramiekkailut.
Varoituksen sanana on vielä mainittava, että pelin kamerajärjestelmä on niin järkyttävä, että se jakaa pelaajat kahteen osaan: toiset hyväksyvät sen ja pelaavat pelin läpi, toiset eivät ja lopettavat ensimmäiseen kenttään.
Kristian Eloluoto
