Loppuvuodesta 2013 puhkeaa ydinsota, jonka seurauksena Moskova peittyy radioaktiiviseen säteilyyn. Suurinosa eläimistä sekä ihmistä mutatoituu ja selviytyjät pakenevat maanalaisiin metrotunneihin. Metrotunneleissa syntyy Artyom, Metro-pelisarjan ”sankari”, joka ensimmäisen osan, Metro 2033, lopussa tuhoaa Pimeiksi kutsutun mutantti-rodun sukupuuttoon ohjushyökkäyksessä, kuvitellen pelastavansa ihmiskunnan hirviöiltä. Mutta kuinkas ollakkaan, Pimeät tarkoittivatkin vain hyvää ja etsivät rauhaa ihmisten kanssa.
Metro Last Lightin alussa, kerrataan sekavasti ensimmäisen osan loppukohtaus, mutta tarkempaa selvitystä asioiden kululle ei anneta. Uusille pelaajille tarinaan kiinni pääseminen saattaa ottaa aikansa, mutta Last Lightin juoni tarraa nopeasti mukaansa. Vuonna 2034 kiertää huhu, että yksi Pimeä on selviytynyt ohjussateesta ja Artyom saa tehtäväkseen saattaa päätökseen minkä aloittikin.
Pelin juoni on vahva, se nojaa löyhästi Dmitry Glukhovskyn kirjasarjaan (Metro 2033, Metro 2034 ja Metro 2035) mutta ammentaa niistä lähinnä tapahtumaympäristön ja maailman. Vaikka pelin tapahtumat alkavat melko perinteisellä kaavalla, mahtuu mukaan sopivasti juonenkäänteitä ja löytyypä siitä kaksi erilaista loppua. Kumman lopun pelaaja näkee, se riippuu täysin pelin kuluessa tehtävistä valinnoista.
Metro Last Light on ensimmäisen persoonan selviytymisseikkailu. Mitä vaikeammalla vaikeusasteella peliä pelaa, sitä vähemmän on aseita ja ammuksia käytettävissä. Vahva suositus onkin aloittaa peli Ranger-vaikeusasteella ja kokea Metro kuten se on tarkoitettu. Peli kestää helposti uudelleenpelaamisen helpommalla vaikeusasteella jälkeenpäin, jotta pääsee kokemaan sen yllättävän hyvän ampumamekaniikan.
Metro sotkee soppaan hienosti räiskintää ja hiippailua. Kenttäsuunnittelu on sopivan monipuolista ja reittejä on runsaasti. Pelaaja pystyy melkein aina päättämään millaisen lähestymistavan kuhunkin kenttään haluaa ottaa.
Vaikka kyseessä on periaatteessa räiskintäpeli, on pelaajan matkan varrelle ripoteltu nippu sivutehtäviä. Nämä tehtävät löytyvät ainoastaan kuuntelemalla muiden selviytyjien keskusteluita, ja niitä yrittääkin bongailla aktiivisesti puheen sorinan joukosta. Mainittakoon vielä, että pelin pystyy läpäisemään tappamatta yhtään ihmisvastustajaa – paria kohtaa lukuunottamatta. Palkintona tästä on läjä trophyjä tai achievementeja.
Hiippailumekaniikka toimii moitteettomasti, eikä pelaaja joudu arvuuttelemaan milloin hän on näkyvissä ja milloin ei. Taistelut ovat yhtälailla palkitsevia, sillä pelin kontrollit ovat kaikin puolin erittäin vahvat. Pelillisesti moitittavaa ei Metrosta löydy.
Pelaajan asearsenaali koostuu kyhätyistä ja kotikonstein parannelluista perustykeistä. Mahtuu mukaan pari eksoottisempaakin vempelettä ja pelaajalla on käytössään myös pakolliset kranaatit ja heittoveitset. Aseita ja niiden päivitysmahdollisuuksia mielinkiintoisemmat varusteet ovat ehdottomasti kannettava kompura ja kaasunaamari. Kompuraa pumppaamalla, saa Artyom lisää virtaa otsalamppuunsa ja pimeänäkökakkuloihin. Sähkölaitteet ilmoittavat virran vähyydestä särisemällä ja otsalampun teho heikkenee heikkenemistään, kunnes pelaaja jää pilkkopimeään pumppaamaan lisää poweria hirviöiden hiipiessä hipiälle. Kaasunaamari taas vaaditaan maanakamaralla seikkailuun: Artyomin kello seuraa nassen suodattimien kestoa ja ilmoittaa hälytyksellä kun suodatin pitää vaihtaa. Suodattimen viimeisen minuutin aikana, alkaa Artyomin henkeä jo ahdistaa. Jo pelkkiä äänisignaaleja kuunnellen, pelaaja on hyvin tietoinen milloin toimiin pitää ryhtyä. Pelaajan aika maanpäällä on siis rajattu, joten kaasunaamarin suodattimia etsiikin innokkaasti, jotta kaunista kamaraa pääsisi tutkimaan enemmän. Nasse saattaa myös pirstoutua taistelussa, joten vaihtonasseja kannattaa metsästää. Artyomin lisälaitteet piristävät peliä ja tukevat muutenkin vahvaa tunnelmaa entisestään.
Metro on käsittämättömän kaunis peli konsoleilla, mutta tehokas peli-PC saa 4A Gamesin pelimoottorista kaiken ilon irti. Valaistus on kauniimpaa kuin yhdessäkään toisessa konsolipelissä ja ainoat graafiset moitteet löytyvätkin hahmojen kasvoista sekä kasvoanimaatioista. Voisi kuvitella, että pimeät metrotunnelit ovat hyvin geneerisiä, mutta näin ei todellakaan ole. Metro Last Light antaa vaihtelua niin maan päällä kuin tunneleissakin, ja seuraavaa kenttää odottelee aina tosissaan. Pelimoottori 4A Engine on osoitus siitä, että nykyisistä konsoleista saa vielä tehoa irti, kunhan vain halua riittää. Ja tällä ukraanalaisella pelitalolla sitä on riittänyt.
Pelin äänimaailma on myös kerrassaan loistava. Ympäristöäänet aiheuttavat vainoharhaa ja maailma tuntuu erittäin elävältä. Vaikeimmalla vaikeusasteella pelaajan visuaaliset peliavut ovat vähissä, joten äänimaailman on pakko toimia jotta pelaaja pysyy kärryillä. Metrossa ei peliapuja edes kaipaa, äänimaailman suunnittelu on erittäin yksityiskohtaista ja informatiivista.
Peliä voi pelata joko englanniksi tai venäjäksi, ja suosittelenkin lämpimästi venäjän kieleistä ääniraitaa kakkos läpipeluulle. Valitettavasti kaikkia puheita ei ole tekstitetty englanniksi. Joten jos pelimaailman tapahtumat kiinnostavat ja juonessa haluaa pysyä kiinni – kannattaa ensimmäinen läpipeluu suorittaa englanniksi – ellei satu puhumaan venäjää siis.
Ääninäyttelystä ei myöskään löydy moitittavaa ja musiikit tuovat peliin mukavaa slaavilaistunnelmaa. Vaikka venäläisellä aksentilla puhuvat natsit naurattaakin aluksi, on tämä ”moka” helppo antaa anteeksi. Musiikkia käytetään ainoastaan tehokeinona, joten pelaaja pääsee nauttimaan Metron tunnelmasta juuri niinkuin on tarkoitettukin.
Metro Last Light on kerrassaan päräyttävä selviytymisseikkailu. Sitä on helppo suositella jokaiselle toiminta- ja kauhupelien ystävälle. Ensimmäisen osan kankeahkot kontrollit on nyt hiottu tappiin, joten jos ensimmäinen osa ei miellytänyt, kannattaa Last Lightille antaa mahdollisuus. Pelin maailma on älyttömän aidon tuntuinen ja tutkittavaa riittää.
It appears that the devastation we brought upon ourselves was complete; Heaven, Hell and Purgatory were atomized as well. So when a soul leaves the body it has nowhere to go, and must remain here, in the Metro. A harsh, but not undeserved atonement for our sins, wouldn't you agree?
Tapio Kylmänen
