Mainos

One Piece: Pirate Warriors pohjautuu japanilaiseen anime- ja mangasarjaan. Pääosassa on Monkey D. Luffy -niminen poika ja hänen merirosvojoukkonsa, olkihatut. Pelin ideana on löytää legendaarinen One Piece niminen merirosvoaarre.

Alkuanimaation aikana selviää että Luffy-poju on mussuttanut Gum Gum -marjoja, ja näin ollen hänen raajansa venyvät aivan käsittämättömiin mittoihin. Erittäin sekavan alkuanimaaton jälkeen pelataan opettelujakso, joka ilmeisesti sijoittuu pelin loppuun, sillä Luffyn voimat ja taidot ovat aivan tapissa. Opettelujakson aikana käy jo selväksi, että pelin taistelumekaniikka on todella pahasti itseääntoistavaa nappien rämpytystä ja taktiikasta ei ole tietoakaan. Luffy suorittaa mitä ihmeellisimpiä komboja ja kaataa vihollisia satapäin. Taistelunräimettä katkotaan QTE-jaksoilla, joissa pitää painaa tiettyä nappia tai näppäinyhdistelmää jotta saadaan suoritettua uusi näyttävä liike tai hyökkäys. Normaalistihan QTE-jaksojen ideana on reaktiokyky ja nopeus. Tässä pelissä kuitenkin aikaa annetaan niin paljon, että jopa täysin kordinaatiokykynsä menettänyt pelaaja varmasti ehtii reagoimaan ja survomaan oikean napin pohjaan. Kaiken huippuna peli tarjoaa mahdollisuuden ohittaa nämä jaksot, jos pelaaja kokee ne liian haastaviksi. Herääkin kysymys, miksi helvetissä näitä sitten on viljelty joka väliin?!? Samahan se on mitä nappeja siinä survoo, kun merkistystä sillä loppupeleissä ei ole.

Mainos

Merirosvo

Opettelujakson jälkeen Luffyn taidot ja energia palautetaan minimiin ja taisteluista katoaa vähäinenkin mielenkiinto. Jos todella itseääntoistava ja tylsä taistelumekaniikka ei riitä latistamaan tunnelmaa, niin pelin juoni ja kenttäsuunnittelu sen tekee varmasti. Maallikolle ei pelin juoni nimittäin aukea. Taistelujen välissä yritetään kyllä kuljettaa juonta välianimaatiolla ja sarjakuvamaisilla kerrontajaksoilla, mutta näiden molempien sisältö on totaalisen absurdia paskaa. En pysty edes kuvittelemaan mitä päihdeaineita pelin käsikirjoittajat ovat nappailleet samalla kun tätä materiaalia on luotu. 

Tissit

Todennäköisesti pelintekijöiden puhti onkin ollut tarinan jäljiltä niin poissa, että kenttäsuunnittelu on hoidettu jonkinlaisessa laskuhorroksessa. Jokainen kenttä koostuu putkimaisista käytävistä ja vihollisaalloista joita pitää mätkiä x määrä jotta pääsee etenemään seuraavaan käytävään. Palkintona tästä pelaajaa odottaakin lisää käsittämätöntä tarinankerrontaa, uusia liikkeitä taistelusysteemiin sekä lisää olkihattupiraatteja jotka liitttyvät joukkoon iloiseen. Kun tähän lisätään vielä surkealla pelimekaniikalla toteutettua tasoloikkaa, heikosti toimiva kamera, olematon tekoäly  sekä uskomattoman väsyneitä pomotaisteluita, on soppa valmis. 

Kinkki

Pelin grafiikka on kyllä kelvollista ja hyvin uskollista animetyyliä. Välianimaatiot on huolella toteutettuja, mutta pelihahmojen animointi on korkeintaan keskinkertaista. Ääninäyttely on japanilaista skitsofenista ylinäyttelyä, joka poukkoilee yli-iloisesta kiljunnasta yliampuvaan itkuun, ilman mitään järkevää selitystä. Eli uskoisin, että se on siis hyvin toteutettu.

Peli tarjoaa varmasti sarjan faneille juuri sitä, mitä he toivovatkin. Minulle – maallikolle – tämä peli ei tarjonnut mitään muuta kuin pelkotiloja ja ahdistusta.

Tapio Kylmänen